Tuliko meistä eurooppalaisia?

Tämä sanonta yleistyi 1800-luvun jälkipuoliskolla suomalaisten vaikuttajien määritellessä asemaamme Ruotsin ja Venäjän välimaastossa. Tänään kysymys kuuluu, onko meistä vähitellen tulossa, paitsi suomalaisia, myös eurooppalaisia?

Itsenäisyyden ensimmäiset vuosikymmenet olivat tärkeää aikaa rakentaa uuden kansakunnan omaa identiteettiä – suojelemaan tuoretta itsenäisyyttä. Oma kieli, oma kirjallisuus ja omat urheilusankarit olivat tärkeitä ainespuita suomalaisuuden rakentumisessa. Kieliriidoissa nähtiin jo ylilyöntejäkin.

Toisen maailmansodan jälkeen oli vuorossa pohjoismaisuuden korostaminen. Suomalaisuuden nähtiin vahvistuvan Pohjolan yhteistyöstä talouden, työmarkkinoiden, vapaan liikkuvuuden, kulttuurin sekä kansanvallan yhteisten juurien antamista mahdollisuuksista. Suomen liittyminen Pohjoismaiden neuvostoon 1955 antoi ryhdin ja suunnan kansainvälisesti avautuvalle Suomelle.

Vuonna 1995 toteutuneen EU-jäsenyyden myötä henkinen muutos kansallisessa itseymmärryksessä on ollut suurempi kuin koskaan aiemmassa historiassamme. Olemme omaksuneet yhteisiä eurooppalaisia arvoja ja eurooppalaisista instituutioista, kuten oikeuslaitoksesta, on tullut osa hyväksyttyjä auktoriteetteja. Taloutemme on kasvanut ja EU:n kannatus kansalaisten keskuudessa on lisääntynyt.  EU turvallisuuden tuottajana on tullut näkyväksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Suomalaisten myönteinen suhtautuminen Euroopan unioniin sekä sitoutuminen EU:n yhteisten arvojen puolustamiseen ja oikeusvaltioperiaatteen toteuttamiseen näkyy Eurobarometrissa, alkuvuodesta toteutetussa laajassa koko EU:n laajuisessa mielipidetutkimuksessa. Barometrin mukaan EU:n jäsenmaiden kansalaisten keskuudessa EU:n tukieurojen sitominen jäsenmaan oikeusvaltioperiaatteeseen on vahvaa 81 prosentin kannatuksella. Suomalaisten vastaajien kanta on vielä tiukempi, peräti 86 prosenttia vastaajista kannatti ajatusta, että EU:lta saadun taloudellisen tuen ehtona on oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen.

Tänään EU-jäsenyyden alkuvuosien nöyrä mallioppilas uskaltaa asettaa myös vaatimuksia EU:lle ja sen jäsenmaille. Suomi nosti omalla puheenjohtajuuskaudellaan 2019 jäsenmaiden oikeusvaltiorikkomukset esille. EU-parlamentissa olin ajamassa lävitse EU:n budjetti- ja elvytysvarojen käytön ehdollistamista demokratia- ja oikeusvaltioperiaatteille.  Nyt myös komissio on omassa toiminnassaan ottanut tämän parlamentin linjan ohjenuorakseen. Halu EU-avustusten saantiin ohjaa Puolaa ja Unkaria muutoksiin – vaikkakin hitaasti.

Monissa muissakin Eurobarometrin kysymyksissä suomalaiset sitoutuneita EU:n yhteisiin arvoihin. Suomalaisista 75 prosenttia pitää EU-jäsenyyttä hyvänä asiana, kun koko EU:n alueella tämä luku on 65 prosenttia. Olemme myös sitoutuneita EU:n arvoja vahvistaviin yhteisiin pakotteisiin Venäjän Ukrainaan kohdistaman sodan lopettamiseksi. Peräti 89 prosenttia suomalaisista tukee pakotteita, kun koko EU:n aluealla tuki on liki kymmen prosenttiyksikköä matalampi.

Vahvistunut eurooppalainen identiteetti ei tarkoita, ettemmekö saisi tuntea ylpeyttä suomalaisuudesta.  On edelleenkin paljon asioita, jotka ovat läheisyysperiaatteen mukaan parasta pitää jäsenmaissa, mahdollisimman lähellä kansalaisia. Euroopan unionin päätettäväksi kannattaa jatkossakin viedä vain ne asiat, joita kansallisesti ei voida ratkoa ja jossa eurooppalainen päätöksenteko tuo aitoa lisäarvoa.

Näin vahvistamme kansalaisten luottamusta yhteiseen päätöksentekoon, tapahtuu se sitten omassa lähikorttelissa, Suomen eduskunnassa tai Euroopan parlamentissa. Tämä tapa toimia varmistaa, että eurooppalaisuus on kasvava osa suomalaista identiteettiä.

Eero Heinäluoma
Europarlamentaarikko