Olli Rehn ja Eero Heinäluoma keskustelevat esiintymislavalla.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn ja europarlamentaarikko Eero Heinäluoma keskustelivat TSL:n järjestämässä tilaisuudessa Porin SuomiAreenassa.

18.07.2022
Yhteiskunta ja osallisuus

Vaikean talven selättäminen vaatii malttia

Energiatilanteen heikkeneminen entisestään voi sysätä Euroopan taantumaan. Tilanteen selättäminen edellyttää yhtenäisyyttä Suomessa ja EU:ssa, sanovat Eero Heinäluoma ja Olli Rehn.

Porin SuomiAreenassa kuultiin painavaa puhetta Euroopan kriiseistä ja talousnäkymistä, kun europarlamentaarikko Eero Heinäluoma ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn arvioivat tilannetta Työväen Sivistysliitto TSL:n keskustelutilaisuudessa. Konkaripoliitikot varoittivat, että tulevasta talvesta tulee vaikea myös Suomessa.

– Hintojen nousu ikävä kyllä jatkuu. Lisäksi käsillä on useampia ongelmia, kun inflaation ohella talouskasvu hidastuu ja ilmastomuutos jatkuu. Edessä voi olla vaikein talvi, minkä olemme nähneet. Ongelmien ratkaisuun ei ole oppikirjaesimerkkejä. Nyt joudutaan improvisoimaan, Heinäluoma sanoi.

Taantumaan ajautuminen mahdollista

Tulevaan kehitykseen vaikuttavat oleellisesti Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan kesto ja laajuus.

– Se määrittää energiatilanteen kehityksen, mikä on Euroopan kannalta aivan ratkaisevaa lähiaikoina, Olli Rehn sanoi.

Suomen Pankin ja Euroopan keskuspankin perusarvio lähtee edelleen siitä, että talous kasvaa jonkin verran Suomessa ja EU:ssa. Pankkien ekonomistit ovat kuitenkin hahmottaneet myös tätä rankemman ja Rehnin mielestä jopa realistisemman skenaarion, jossa energian tuonti Venäjältä loppuu kokonaan.

– Se johtaisi energian sääntelyyn isossa osassa Eurooppaa. Silloin taantumaan ajautuminen olisi selvää, ja bruttokansantulo voisi supistua jopa noin kaksi prosenttia, Rehn arvioi.

Vaikeinta on Saksan ja Italian kaltaisissa maissa, joiden energiahuollossa Venäjän kaasulla on ollut keskeinen merkitys.

Euroopan talousmahdin Saksan kehitys määrittelee pitkälti koko maanosan suunnan. Korviaan myöten velkaantuneen Italian vaikeuksien syveneminen uhkaa puolestaan horjuttaa koko euroalueen vakautta.

– Ei voida sulkea pois sitä, että Italiasta lähtee uusi siemen eurokriisiin, Eero Heinäluoma varoitti.

Vaikeisiin päätöksiin tarvitaan yhteisymmärrystä

Heinäluoman mukaan EU:ssa on alettu jo puhua, että ensi talvena on otettava käyttöön sotatalous, jossa varaudutaan energian säännöstelyyn.

– On tärkeää, että EU:ssa löydetään riittävä yhteisymmärrys, jotta riippuvuus fossiilisesta energiasta ja energiatuonnista Venäjältä voidaan lopettaa kokonaan.

Heinäluoman mielestä iso kysymys on, kuinka Euroopan maat pysyvät riittävän yhtenäisinä, jotta Venäjä saadaan lopettamaan sotatoimensa ja Ukrainaan rauha. Se vaatii pakotteita, jotka kuitenkin heikentävät energian saatavuutta.

Seurauksena voi olla sisäpoliittisten jännitteiden kärjistyminen eri puolilla EU:ta.

– Toivottavasti kaikki päättäjät ja kansalaiset muistavat pitää mielessä maltin, kun päätöksiä tehdään. Lisäksi on pidettävä huolta sisäisestä yhtenäisyydestä Suomessa, EU:ssa ja lännessä laajemminkin, Rehn sanoi.

Heinäluoma toivoi eurooppalaiseen päätöksentekoon lisää käytännönläheistä lähestymistapaa ilman ideologisia kärjistyksiä. Esimerkiksi ydinvoiman vastustus europarlamentissa jatkuu sitkeänä, vaikka energiamuoto toisi lievitystä nykyiseen kriisiin.

Akuutit vaikeudet ovat siirtäneet keskustelun ilmastonmuutoksen torjunnasta hieman syrjemmälle. Heinäluoma on kuitenkin tyytyväinen siihen, että Euroopan parlamentissa vihreään siirtymään tarvittava lainsäädäntö on edennyt suunnilleen aikataulussaan.

– EU-parlamentissa on vahva sitoumus sille, että muutos tehdään ja fossiilista polttoaineista siirrytään pois.

Täsmätoimia kotitalouksien tukemiseen

Kansantalouksien ohella tilanne on ennennäkemätön myös kotitalouksille, kun ruokakaupassa käynti tai auton tankkaus lohkaisee entistä enemmän tuloista. Heinäluoman mielestä on selvää, että valtion on tuettava vaikeimmassa asemassa olevia kansalaisia.

– Taloudellinen liikkumatila on kuitenkin rajallinen. Täsmätoimia kannattaa tehdä ja katsoa, miten ne toimivat. Kyseeseen voi tulla esimerkiksi pieni- ja keskituloisiin kohdennettuja veroratkaisuja.

Myös Rehnin mielestä on tärkeää katsoa julkista taloutta kokonaisuutena, kun polttoaine- ja ruokakustannusten nousun kompensointia veronmaksajille pohditaan.

– En suosittele yleistä veroalea, vaan veroratkaisut tulee kohdistaa haavoittuvimmassa asemassa olevien tukemiseen.

Heinäluoman ja Rehnin mielestä on oleellista, että päätöksillä kannustetaan jatkossakin työn tekemistä ja yrittäjyyttä. Kohonneita polttoainekuluja voitaisiin kompensoida esimerkiksi poistamalla dieselin käyttövoimavero väliaikaisesti.

– Yleinen polttoaineveron laskeminen ei olisi sen sijaan järkevää, sillä sen hyöty valuisi öljyn tuottajille, Heinäluoma muistutti.

Teksti

Matti Remes

Kuva

Via Ramstén

Linkit

Katso SuomiAreenan keskustelutilaisuuden tallenne TSL:n YouTube-kanavalla: Euroopan kriisit, talouden pelisäännöt ja talousnäkymät

Lue Eero Heinäluoman Näkökulma-kirjoitus: Tuliko meistä eurooppalaisia?

Lue myös