26.11.2018
Yhteiskunta ja osallisuus

Yksinäinen joulu – uhka vai mahdollisuus?

Joulu yksin voi olla pelottava ja surullinen ajatus, mutta facebookin ystävänhakuryhmistä tai melkein mistä tahansa some-ryhmistä voi kysymällä löytää samanhenkistä jouluseuraa vaikkapa kotiin, kirkkoon, kylpylään, ravintolaan tai konserttiin.

Joulu yksin voi olla pelottava ja surullinen ajatus, mutta Facebookin ystävänhakuryhmistä tai melkein mistä tahansa some-ryhmistä voi kysymällä löytää samanhenkistä jouluseuraa vaikkapa kotiin, kirkkoon, kylpylään, ravintolaan tai konserttiin.

Tummuu ilta jouluyöhön. Nostan katseen ylös tähtivyöhön, On vain yksinäisyys seuranain.” Aikakone-yhtyeen laulu Hiljaisuus (san. Saija Aartela, säv. Marko Kolehmainen) kuvaa yksinäisen joulun toiveikkaana: ”Unelmalle siivet anna. Anna voimaa, minut valoon kanna…”

Joulua on vaikea päästä pakoon edes matkustamalla ulkomaille. Vapaa toimittaja ja valokuvaaja Päivi Arvonen löysi paikan, jossa se onnistuu. Hän oli työmatkalla Omanin sulttaanikunnassa, jossa pidettiin joulupäivänä valtiolliset vaalit.

– Vaikka kaupoissa ja hotellilla näkyi joulukoristeita, yksikään ihminen ei toivottanut hyvää joulua, Arvonen muistelee.

Joulu yksin vailla perhettä, rakastettua, lasten riemua ja yhteistä päivällistä voi olla pelottava ja surullinen ajatus – ja monelle todellisuutta. Se ei välttämättä ole synkkä joulu. Yksinäinen voi rauhoittua ilman velvollisuuksia. Hän voi siivota ja koristella kotinsa, hankkia ja tehdä hyvää ruokaa, kuunnella mielimusiikkiaan ja katsella televisiota.

Päivi Arvonen on asunut pitkään ulkomailla. Hän vastaa puhelimeen Uudessa Seelannissa.

– Vaikka olen yksin, en pakene joulua. Nautin yksinolosta, myös silloin. Kuuntelen suomalaisia joululauluja vaikka palmujen katveessa. Joulu on mielentila.

Asuessaan Egyptissä Arvonen yritti ohittaa sesongin menemällä kopti-ortodoksien retriittikeskukseen.

– Kopti-ortodoksit viettävät joulua tammikuussa. Mutta siellä olikin valtavat joulukoristelut meitä länsimaalaisia varten.

OTA YKSINÄISYYS VASTAAN RAAKANA

Jussi Hartikainen oli kokenut traumaattisen avioeron ja sai apua miesten eroryhmästä. Myöhemmin hän ryhtyi vetämään miesten eroryhmiä ja hänet valittiin vuoden isäksi vuonna 2016.

– Olimme päättäneet erosta marraskuussa, mutta vietimme joulun vielä yhdessä. Lapset olivat 9- ja 12-vuotiaita. He ymmärsivät liiankin hyvin, että tilanteessa on jotain vialla. Tai eivät ehkä ymmärtäneet, vaan tunsivat, Hartikainen miettii.

Hartikaisten yhdessä vietetty joulu tuntui epätodelliselta, vaikka kaikki tehtiin oikein ja lasten ehdoilla.

Miesten eroryhmissä jotkut sanovat toivovansa, että kello ja kalenteri rientäisivät nopeasti joulun ohi. Kun olisi edes työpäivä. Jussi Hartikainen neuvoo kohtaamaan yksinäisyyden tunteet. Hänen mielestään muiden seuraan ei kannata hakeutua puoliväkisin, jos se tuntuu kiusalliselta.

– Jos ajatus joulusta on tuskainen, älä kiellä sitä, vaan anna sen tulla. Älä peitä ja pakene yksinäisyyttäsi, vaan ota se raakana. Kohtaa väistämätön. Seuraavat joulut ovat jo parempia, sen voin luvata.

MILLAINEN ON OMAN NÄKÖISESI JOULU?

Joissakin perheessä yhteiset joulut voivat kuitenkin olla turvattomia ja väkivaltaisia. Silloin lapselle voi syntyä ahdistavia muistoja, jotka voivat johtaa siihen, että joulunvietto ei houkuttele aikuisenakaan.

Mielenterveyden keskusliiton kuntoutusneuvoja Raili Alén työskentelee mielenterveyskuntoutujien tukena. Kirkkaat valot ja koristelut kaupungilla ovat iso kontrasti, jos kuntoutujan oma koti on hirveän likainen.

– Joulutunnelman tekeminen on vaikeaa, jos koti kaipaisi lähinnä raivaussiivousta. Yksinäinen ja eristäytynyt ihminen ei aina motivoidu siivoamaan ja koristelemaan. Mutta jokainen on yksinkin joulun arvoinen.

Alénin mukaan koskaan ei ole liian myöhäistä solmia uudelleen katkenneita suhteita ystäviin tai sukulaisiin. Moni ilahtuu saadessaan pitkästä aikaa puhelun vanhalta ystävältä ennen joulua. Ehkä silloin voi saada kutsun joulupöytäänkin.

Mielenterveyden keskusliiton Kriisipuhelin on auki läpi joulun joka päivä ja yö, juhlapyhinä klo 15 alkaen aamuun asti. Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winterin mukaan yksinäisyys tuntuu Kriisipuhelimessa erityisesti jouluna.

– Aattona tulee soittoja ihmisiltä, jotka ehkä viettävät ensimmäistä jouluaan leskenä tai ilman aikuistuneita lapsiaan. He kaipaavat läheisiään ja herkistyvät muistelemaan. Moni soittaa meille joulunpyhinä ja kertoo, että kukaan läheinen ei ole muistanut.

Winterin mukaan sosiaalisten verkostojen puute voi jouluna tuntua erityisen musertavalta. Jos tiedät viettäväsi joulun yksin, ja se huolestuttaa sinua, mieti ajoissa, mitä oikeasti haluat.

– Mieti, millainen on oman näköisesi joulu. Voisitko ehkä kutsua muita yksinäisiä luoksesi päivälliselle, tai järjestäisitkö muuta yhteistä jouluohjelmaa. Ehkä voit kysyä rohkeasti muilta, voitko osallistua heidän jouluunsa?

Jos tämä ei ole mahdollista, tee kotiisi sen verran joulua kuin haluat. Jos olet kokenut menetyksen, käy läpi menetyksen tunteitasi rauhassa ja anna surulle tilaa.

HAE SEURAA YSTÄVÄNHAKURYHMÄSTÄ

Kaupunkikulttuuri 2000-luvulla on erilaista kuin viime vuosisadalla. Vielä 1970-luvulla Helsingin rautatieaseman kioski saattoi olla myöhään jouluaattoiltana ainoa auki oleva paikka. Nyt moni kauppa on auki läpi joulun, jotkut öisinkin. Toisin kuin 1970-luvulla ravintoloihinkin pääsee, ja sieltä löytää seuraa.

Susanna Winter näkee kauppojen ja ravintoloiden aukiolon kääntöpuolen. Perheiden yhteinen joulu kärsii, jos vanhempi joutuu olemaan joulun töissä.

– Kaupallinen hälinä ei muutenkaan edesauta rauhoittumista, hän lisää.

Myös ei-kaupallinen kaupunkikulttuuri sekä yhteisöllisyys ovat edistyneet. Facebookin ystävänhakuryhmistä tai melkein mistä tahansa some-ryhmistä voi kysymällä löytää samanhenkistä jouluseuraa vaikkapa kotiin, kirkkoon, kylpylään, ravintolaan tai konserttiin.

– Eikä sosiaalinen media ole ainoa mahdollisuus. Ehkä voisit kysäistä omassa taloyhtiössäsi, haluaako joku viettää joulua yhdessä, Winter ehdottaa.

Raili Alén suosittelee seurakuntien jouluaktiviteetteja uskonnottomillekin. Kirkkoon tai seurakuntatalolle voi mennä vain laulamaan tai kuuntelemaan hyvää musiikkia, vaihtoehtoja on paljon. Jotkut kirkot ovat auki jouluyönäkin. Kirkon diakoniatyö tarjoaa myös keskusteluapua, eikä kirkkoon kuulumisesta kysellä.

Etsi täältä oman joulusi

Jouluna kylpylään?
Hotellien kylpylät ja esimerkiksi Flamingo Spa ovat auki läpi joulun.

Jouluna risteilylle?
Kiinnostaako jouluristeily Tukholmaan, Tallinnaan tai Pietariin? Eri varustamoilla on paljon tarjouksia.

Seurakuntien joulutapahtumat
Tarkista oman seurakuntasi sivuilta joulun ajan kalenteri.

Joulukukka yksinäiselle vanhukselle
Vuosittainen Ole Joulupukkina Seniorille -kampanja kannustaa piristämään ikäihmisiä joulukukkalahjoituksella.

Hurstin joulujuhla
Haluatko tulla vapaaehtoiseksi Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö ry:n järjestämään joulujuhlaan? Sinun tulisi täyttää linkin alta löytyvä kaavake ja sitoutua olemaan paikalla 8–14.

Turun joulurauha
Joulurauha julistetaan klo 12 jouluaattona Turussa Vanhalla Suurtorilla suomeksi ja ruotsiksi. Se on radioitu vuodesta 1935 lähtien. Televisiolähetykset aloitettiin vuonna 1983 alkaen kotimaahan ja vuodesta 1986 myös Ruotsiin. Nyt sitä voi seurata netin kautta suorana ympäri maailmaa.

Etsi itsellesi sopiva vapaaehtoistyö
Hiiop100.fi on kaikille avoin ja maksuton vapaaehtoistyön välityspalvelu. Voit etsiä vapaaehtoistehtävää teeman, paikan ja ajankohdan mukaan tai ilmoittaa sivustolla vapaaehtoistehtävän, jota olet järjestämässä ja etsiä vapaaehtoisia.
Hiiop100.fi-sivuston ylläpidosta sekä kehittämisestä vastaa OP Ryhmä.

Joulumarkkinoita Helsingissä
Helsingissä riittää joulumarkkinoita ja tapahtumia jouluna. Kaikki tapahtumat on koottuna ajankohdan mukaan.

Tiina Pelkonen
Kuva: Pixhill.com/Seppo Kauppinen

Lue myös

15.12.2023
Yhteiskunta ja osallisuus

Talouspolitiikkaa ohjaavat ideologiat