Työväenteatteri päivittyy 2020-luvulle

Millaista voisi olla 2020-luvun työväenteatteri, mihin teemoihin sen olisi tartuttava ja ketä sen olisi puhuteltava? Näihin kysymyksiin on etsitty vastausta Teatterikorkeakoulun, Tampereen yliopiston Teatterityön tutkinto-ohjelman ja Helsingin yliopiston teatteritieteen opintosuunnan yhteistyönä toteutetussa opintokokonaisuudessa, joka huipentuu esityskiertueeseen.

Kurssin pääopettajina ovat toimineet työväenteatterin historiaan perehtynyt dosentti Mikko-Olavi Seppälä, näyttelijä Minna Hokkanen ja nykypäivän työelämää jo 15 vuoden ajan teoksissaan käsitellyt teatteriohjaaja Janne Saarakkala. Saarakkalan mukaan opiskelijat ovat kulkeneet teorian kautta käytäntöön, kun historialuentojen jälkeen on siirrytty lattiatyöskentelyyn.

– Olen tehnyt opiskelijoiden kanssa Mikko-Olavi Seppälän antamien näytelmäehdotusten pohjalta kohtausharjoituksia historiallisista lähtökohdista. Erityisesti siitä, kuinka työväenteatteri on pyrkinyt vaikuttamaan yleisöön, Saarakkala kertoo.

Lisäksi kurssilla on käsitelty eri luennoitsijoiden avulla nykyistä työkulttuuria ja sen mahdollisia tulevaisuuden visioita.

– Lopuksi opiskelijat esittävät oman näkemyksensä siitä, minkälaista 2020-luvun työväenteatterin pitäisi olla. Lopullinen esitys syntyy kurssin viimeisen viikon aikana.

Opintokokonaisuus syntyi Työväen Näyttämöiden Liiton aloitteesta, ja viisi paikkakuntaa kattava esityskiertue huipentuu liiton 100-vuotispäiville Helsinkiin.

Taiteilijat suunnannäyttäjinä

Janne Saarakkalan mukaan nykytyöläistä voi kuvainnollisesti verrata prostituoituun, joka joutuu myymään itseään.

– Olemme puhuneet myös yksinäisyydestä ja siitä, miten vaikeaa on löytää joukkovoimaa, kun kaikki tekevät töitä yksin. Lisäksi on käsitelty työpaikkoihin liittyvää kilpailua ja niitä absurdeja mittasuhteita, joihin se voi joskus päätyä, Saarakkala kertoo.

Kurssilla on myös pohdittu utopioita. Sitä, minkälainen parempi tulevaisuus voisi olla, ja minkälaista työtä se vaatisi.

– Voisiko tulevaisuudessa esimerkiksi olla sellainen maailma, jossa oman työnsä saisi tehdä kunnolla, ajan kanssa? Entä kenen pitäisi yhdistää voimansa, että työelämästä voitaisiin tehdä parempi, Saarakkala kysyy.

Saarakkalan mukaan työtä ja työkulttuuria käsittelevälle teatterille on huutava pula. Varsinkin, koska taiteilijat ovat toimineet nykyisen työelämän mallikappaleina ja esitaistelijoina. Samanlainen työn tekemisen tapa, jossa peliin pitää laittaa niin oma persoona, kieli, ruumis kuin esiintymistaidot, on sittemmin yleistynyt muillakin aloilla.

– Jos taiteilijat ovat kerran olleet esikuvia nykyiselle työmallille, voisimmeko olla malleja myös seuraavalle, Saarakkala haastaa.

Yhteiskunnallisia ja poliittisia teemoja

Mikko-Olavi Seppälän mukaan ympäri Suomea sijainneet, sekä harrastajapohjaiset että ammattimaiset työväenteatterit ovat historian saatossa esittäneet hyvin samantyyppistä ohjelmistoa kuin muutkin teatterit.

– Niille ominaista oli kuitenkin esittää työväenhenkisiä, yhteiskuntaa kuvaavia ja kommentoivia näytelmiä. Niissä esimerksi ihmiskohtalot asetettiin yhteiskunnalliseen kehykseen.

Hyvänä esimerkkinä Seppälä pitää Minna Canthin näytelmiä, joissa ihmisten pahat teot tai kurjat kohtalot eivät johdu yksilön valinnoista vaan olosuhteista, joita voidaan muuttaa.

– Toinen teema, mikä työväenteattereissa saattoi näkyä, oli poliittinen. Näytelmissä saatettiin esimerkiksi kehottaa ammatilliseen järjestäytymiseen tai havainnollistaa pääoman ja työn välistä ristiriitaa lakkokuvauksia esittämällä. Mutta se ei saanut jalansijaa kuin poikkeustapauksissa, Seppälä sanoo.

Omista teattereista samaan katsomoon

Työväenteatterien 150-vuotisen historian kulta-aika sijoittui 1900-luvun alusta vuoteen 1930. Niiden toiminta jatkui 1960-luvulle asti, jolloin maaseutu alkoi tyhjentyä ja kaupunkeihin alkoi syntyä ammattiteattereita.

– Sitä ennen meillä oli vahva harrastajateatterikenttä. Ammattimaiset työväenteatterit sen sijaan vähenivät merkittävästi talvisodan jälkeen, kun synnytettiin kaupunginteattereita. Eri yleisöillä ei ollut enää tarvetta omille teattereille, vaan mahduttiin samaan katsomoon, Janne Seppälä kertoo.

Sittemmin työväenteatterit on sisäänleivottu osaksi paikkakuntien muuta teatteritoimintaa. Suomi on muuttunut, ja koko työväenkulttuuri ja sosiaaliset luokat hahmottuvat vaikeammin.

– Työväenteatteri oli historiallinen vaihe joka on sulautunut näkymättömiin, mutta se muodostaa tärkeän osan suomalaisen teatterikentän rakenteita, Seppälä sanoo.