Työnlausujat: Taiteellinen mielenosoitus

“Ei koskaan enää sotaa!” “Työolot kuntoon!” Marssirumpu ja viulu säestävät näytellyn mielenosoituksen vaatimuksia. Yhdeksästä esiintyjästä syntyy vaikuttava joukkovoima. “Kenen joukoissa seisot?” on relevantti kysymys. “Oletko poliittinen? Hyvä, siis kuuntelet!” 

Työnlausujat on työtä käsittelevä dokumenttiteatteriesitys, jonka juuret ovat näyttämötaiteilija Elli Tompurin (1880–1962) johtamassa lausuntakuorossa. Esitys tekee oman tulkintansa kuorosta, joka puolusti ohjelmistollaan työläisten oikeuksia ja vastusti sotaa toisen maailmansodan kynnyksellä.

Tompurin Työnlausujien tyyliin aatos on jalo ja paatos syvä. Katsojaa puhutellaan suoraan eikä näyttämölle arkailla tuoda henkilökohtaisia tuntoja. Nykypäivän keinovalikoimaan kuuluvat myös liike ja huumori. Aiheetkin on päivitetty. 2000-luvun työläisen kellokortti leimaantuu, kun hymy on riittävän leveä.

Kun ohjaaja Emmi Ihalainen alkoi suunnitella esitystä Turun ylioppilasteatteriin, kukaan tuskin arvasi kuinka ajankohtainen siitä tulisi. Joskus elämä kuitenkin jäljittelee taidetta ja juoksee sen kiinni yllättävän lujaa. Treeneihin on välillä tultu suoraan mielenosoituksista.

Aikamerkki tapasi työryhmän ja näki otteita esityksestä viikkoa ennen ensi-iltaa. Helsingin yliopisto oli juuri vallattu ja sen jälkeen hallituksen leikkauspolitiikkaa vastustavat opiskelijoiden mielenilmaukset ja kouluvaltaukset ovat levinneet opinahjosta toiseen läpi Suomen. 

Ajassa ja historiassa kiinni

Emmi Ihalaista kiinnostivat kysymykset kuten mitä voisi olla työläisrunous vuonna 2023. Mihin aiheisiin tämän päivän Työnlausujat ottaisivat kantaa ja millaisiin keskusteluihin osallistuisivat? Näiden pohjalta työryhmä koosti ja käsikirjoitti esityksen Ihalaisen johdolla. 

– Työlaisten oikeudet ovat iso teema näytelmässä ja samaan aikaan hallitus esittää esimerkiksi ensimmäisen sairauspäivän muuttamista palkattomaksi. Tuntuu tärkeältä, että olemme ajassa kiinni, näyttelijät kertovat. 

Ihalainen keräsi käsikirjoitusta varten materiaalia niin kirjoista, arkistoista kuin sosiaalisesta mediasta. Työryhmän jäsenet pohtivat kirjoitustehtävissä omaa suhdettaan luokkaan, luokkataustaansa ja mitä kukin haluaisi esityksellä sanoa. Näin esityksessä kuuluu dokumentaarisen lähdemateriaalin lisäksi tekijöiden oma ääni ja kokemukset. 

Meemit: 2020-luvun työläisrunoutta?

Työryhmä etsi ja tutki työläisrunoutta. Siinä, missä yksi poimi äitinsä kirjahyllystä työläisrunokokoelman, toinen toi JVG:n biisin ja kolmas keräsi instagram-postauksia. Räväkkää yhteiskunnallista keskustelua käydään sosiaalisessa mediassa meemein ja huumorin keinoin.

Toisinaan arkipäiväiset jututkin kuulostavat työläisrunoudelta. “Olin tänään kahdeksan tuntia töissä enkä ehtinyt pitää yhtään taukoa.”

Ryhmässä on myös keskusteltu paljon: työstä, vapaudesta, vastarinnasta, sodasta, rauhasta, rahasta; tavoista, joilla voi vaikuttaa. 

Keskustelut ovat tuntuneet tärkeiltä, joskus kivuliailtakin. Kysymykset yhteiskuntaluokasta eivät koske vain itseä, vaan kokonaisia sukuja. “Toivoisin että voisimme perheeni ja sukuni kanssa käydä toisiamme kunnioittavaa keskustelua politiikasta, näkemyseroistamme huolimatta.”

Solidaarisuutta, ei kyynärpäitä

Työelämä on muuttunut sadassa vuodessa, mutta jotkut asiat pysyvät. 

Esimerkiksi tällaisia ajatuksia työryhmän jäsenet haluavat esityksestä välittyvän:

 – Työ tarkoittaa yhä riippuvuutta. Tässä rikkaassa hyvinvointivaltiossa osa ihmisistä on todella heikossa asemassa työelämässä, ei vain taloudellisesti vaan myös henkisesti, sanoo Martin Henkelmann, yksi esiintyjistä. 

– On vaarallinen yhdistelmä, jos keskiluokka kääntyy köyhiä vastaan ja samalla fasistit ottavat haltuunsa julkista tilaa ja keskustelua. Meidän pitäisi olla solidaarisia ja parantaa työelämän ehtoja erityisesti niille, joita kohdellaan kaikkein epäreiluimmin. 

Rohkeutta, ei turtumusta

– Taidetta ja aktivismia ei voi tässä esityksessä erottaa toisistaan, ohjaaja Emmi Ihalainen sanoo.

Ihalaista innoittaa se, ettei Elli Tompuri, “punainen diiva” pelännyt konflikteja. Tompuri vastusti näkyvästi fasismia ja puhui taiteellisesta omatunnosta, joka motivoi häntä tekemään yhteiskunnallista teatteria.

– Omaa taiteellista omatuntoani soimaisi, jos en Turun ylioppilasteatterin ohjelmistossa ottaisi kantaa tämänhetkiseen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen tilanteeseen.

Työryhmän jäseniin esityksen valmistaminen on valanut rohkeutta osallistua ja olla aktiivinen. “Jos en minä, niin kuka?”

– Idealistisesti haluan uskoa taiteen voivan muuttaa maailmaa. Mutta samaan aikaan todellisuudessa Turun ylioppilasteatteri häädettiin historiallisista tiloistaan uuden ruokakaupan tieltä, Martin Henkelmann huokaa.

Näyttelijä Helvi Ermalan mielenosoituskyltti muistuttaa: Emme saa turtua.