Nainen laulaa.

Uuna Kainulainen haluaisi tulevaisuudessa tehdä lapsille kantaaottavia lauluja.

29.09.2023
Kulttuurikenttä

Paras palaute tulee yleisöltä

Laulaja-lauluntekijä Uuna ottaa sanoituksissaan kantaa lähimetsien tuhoon. Musta koira puolestaan haluaa kappaleillaan tuoda toivoa vaikeissa elämäntilanteissa eläville ja muun muassa normalisoida mielenterveysongelmia.

Uuna Kainulainen on tehnyt omia kappaleita viimeiset kymmenen vuotta, Musta koira eli Markus Liukkonen neljännesvuosisadan. Joensuussa asuvalle Kainulaiselle luonto ja erityisesti metsät sekä luonnon monimuotoisuus ovat tärkeitä aiheita.

– Elin lapsuuteni metsän ympäröimänä maaseudulla Rääkkylässä ja siellä vietän edelleen kesäni. Avohakkuiden myötä maisema muuttuu nyt tosi kiivaaseen tahtiin totaalisesti kertaheitolla. Hakkuiden jäljiltä luonto ei kuitenkaan koskaan palaudu. Hakkuualueet korkeintaan muuttuvat puupelloiksi jossain vaiheessa.

Kainulainen ei vastusta metsien hyödyntämistä vaan hänestä niitä pitäisi käsitellä fiksummin kuin vain avohakkaamalla. Lauluntekijän mielestä taide ja kulttuuri ovat hyviä keinoja tuoda esille itselle tärkeitä asioita varsinkin, jos niihin liittyy voimakas omakohtainen kokemus.

– Jos on kiinnostus ja palo laulamiseen ja laulujen tekemiseen, niin oma aktivismi on aika luontevaa siirtää sanoituksiin, hän sanoo.

Kaksi miestä keskustelee. Toisella on kitara kädessä.
Markus Liukkonen ja Jaakko Suni Valkeakosken musiikkijuhlilla.

Markus Liukkonen puolestaan kertoo, että hänellä on aina ollut tietynlainen pakottava tunne tai luomisen vimma sanoittaa omia kokemuksia. Hänellä ei ole yhtä agendaa, joista laulut syntyvät, vaan niitä syntyy mitä moninaisimmista aiheista mielenterveysongelmista rakkauslauluihin.

– Omassa elämäni on ollut erilaisia vaiheita, joista olen halunnut kertoa, sillä on ehkä muitakin, jotka käyvät läpi samanlaisia asioita. 

Mielenterveydestä Liukkonen haluaa laulaa, koska hän haluaa poistaa niihin liittyviin ongelmiin liittyvää stigmaa.

– Toivoisin, että mielenterveyteen liittyvät asiat muuttuisivat arkipäiväisemmiksi ja niistä voisi puhua ilman leimautumista. Kappaleeni saattavat antaa toivoa sellaisille, jotka kokevat olevansa toivottomassa elämäntilanteessa.

Liukkoselle lauluntekijänä ja esiintyjänä parasta palautetta on huomata laulun koskettaneen kuulijaa.

 Molemmat artistit ovat osallistuneet Laulu ottaa kantaa -verkoston biisityöpajaan, joissa on työstetty osallistujien omia kantaaottavia lauluja. Kainulainen osallistui pajaan vuonna 2021 ja Liukkonen vuotta myöhemmin.

Lapsille omia kantaaottavia lauluja

Uuna Kainulainen on opiskellut musiikkia Joensuun konservatorion kansanmusiikkilinjalla, jossa myös aikanaan syttyi kipinä omien kappaleiden tekemiseen. Konservatorion jälkeen hän on esiintynyt erilaisilla kokoonpanoilla ja esittänyt niin omia kappaleita kuin traditionaalista kansanmusiikkia. Viime kesänä hän keikkaili kahden jousisoittajan kanssa, joiden kanssa hän on myös äänittänyt studiossa muutaman kappaleen.

Kainulainen kertoo, miten kappaleiden tekeminen edellyttää omaa aikaa ja joutilaisuutta.

– Monesti sanoitukset tai melodiat syntyvät tilanteessa, jossa on yksin kävelemässä tai ajaa autoa ja on hetkellisesti aikaa ajatella ja olla.

Juuri nyt Kainulaisella tosin ei omaa aikaa liiemmälti ole. Hänellä on reilun vuoden ikäinen lapsi ja vuosi jäljellä varhaiskasvatuksen opettajan opinnoista.

– Biisejä saan onneksi tehtyä siltikin. Se on vain vähän hankalampaa.

Laulu ottaa kantaa -biisityöpajasta Kainulainen sai uutta intoa laulujen tekemiseen.  

– Ennen pajaa en ehkä ollut samalla tavalla miettinyt kantaaottavuutta, vaikka olinkin tehnyt kantaaottavia lauluja. Eli paja jotenkin vielä vahvisti sitä aspektia.

Kainulainen kokee, että vaikka hän ei ehkä omilla kappaleillaan voi muuttaa maailmaa, hän voi kuitenkin tuoda niiden avulla esille itselle tärkeitä asioita. Tulevaisuudesta hän paljastaa sen verran, että jatkossa häntä kiinnostaisi tehdä kantaottavaa musiikkia myös lapsille.   

– Kun itsellä on pieni lapsi ja tulen työskentelemään varhaiskasvatuksessa, niin olisin tosi kiinnostunut jollain kokoonpanolla tekemään lasten kantaaottavia lauluja erilaisista aiheista kohdeyleisön ikään suhteutettuna.

Musiikki on tapa toteuttaa itseä

Mainonnan ja markkinoinnin parissa työskentelevä Markus Liukkonen ei koe, että musiikin tekeminen olisi hänelle vastapainoa työlle. Se ei myöskään ole harrastus.

– Se on jotain, jolla toteutan sitä, mitä syvimmilläni olen. Musiikin kautta saan myös tietynlaista syvempää merkitystä elämälleni.

Kirkkonummella asuvalle Liukkoselle laulu ottaa kantaa -biisityöpajan suurin anti oli tilaisuus päästä näkemään, miten ammattistudio toimii. Musiikillisesta näkökulmasta hän ei kuitenkaan osaa sanoa, veikö paja sitä eteenpäin.  

–Toisaalta kaikki muukin musiikkiuran tekemisessä koostuu pienistä kokonaisuuksista, joiden tulosta ei välttämättä heti huomaa.

Pajan kautta syntyi esimerkiksi yhteys Työväen Sivistysliiton tuottaja Jaakko Suniin, joka pyysi Liukkosta ja Uuna Kainulaista viime kesänä Valkeakosken musiikkijuhlille esiintymään rauhanlaulut-keskustelutilaisuuteen.   

– Olihan se iloinen yllätys, kun Jaakko soitti ja pääsin esittämään kappaleen itselleni tärkeästä ja syvällisestä aiheesta. 

Trubaduurina keikkailun lisäksi Liukkosella on tänä vuonna alkanut bändiprojekti, jossa on mukana ammattimuusikoita.

– Meillä on kunnianhimoiset tavoitteet, mutta en kuitenkaan odota suurta menestystä. Se riittää, että meillä on keikkoja ja saan laulaa ihmisille, oli se sitten tuhansille tai vain kouralliselle.

Musta koira eli Markus Liukkonen osallistui vuoden 2022 Laulu ottaa kantaa -studiotyöpajaan. Työpajasta tehdyllä videolla osallistujat kertovat lauluistaan, laulujen tekemisestä ja työpajan tunnelmista.

Teksti

Natasha Petrell

Kuvat

Rami Marjamäki

Linkit

Laulu ottaa kantaa -biisityöpaja 2023 saapuu Ouluun ja osallistujien haku on käynnissä 22.10. asti. Lisätiedot ja haku TSL:n verkkosivujen ajankohtaisissa: Laulu ottaa kantaa -biisityöpaja.

Tutustu Laulu ottaa kantaa -työpajoihin verkoston sivuilla lauluottaakantaa.fi.

Lue myös