Taj Mahalista kivilouhokselle

SASKin opintomatkalaiset vierailivat Agrassa paikallisessa koulussa, ja keskustelivat koulun ja ihmisten tilanteesta paikallisten liittoaktiivien ja koulun henkilökunnan kanssa. Koulusta matka jatkui Taj Mahalin kautta Jodhpuriin kivilouhokselle.

AGRA, SYMPAATTINEN VERSIO DELHISTÄ

Keskiviikkoaamuna 15.11.2017 oli herätys klo 4. Unta ehti kertyä pätkissä ehkä tunti. Ajatukset pyörivät kahdessa ensimmäisessä päivässä ja kaikessa näkemässäni.

Kuljemme joka paikkaan autoilla, joihin mahtuu näppärästi viisi ihmistä. Kuljetus juna-asemalle oli nopea, koska ruuhkasta ei ollut tietoakaan ennen kuin lähempänä asemaa.

Myönnän, että aseman alue oli vähän pelottava. Juna taas oli positiivinen yllätys. Se oli tietysti vanha, mutta ihan ok. Meillä oli varmaankin ns. ykkösluokan liput. Junamatkalla tarjoiltiin ensin kahvia tai teetä kera keksien, sen jälkeen leipää ja muroja kuuman maidon kanssa. Jätin väliin, koska ne vaikuttivat epäilyttävältä. Tämän jälkeen tuli vielä lämmin lounas vaikka kello oli vasa jotain 7-8 välillä. Nälkää ei siis tarvitse nähdä junamatkoilla.

Maisemat junasta olivat asia erikseen: slummialuetta toisensa perään, kaatopaikkoja tonkivia ihmisiä, raunioituja kyliä, telttakylien pienillä pihoilla lehmä tai kaksi. Mieleenpainuva junamatka kyllä.

Parin tunnin matkan jälkeen saavuimme Agraan. Asemalla meitä oli pieni delegaatio vastassa, paikallisia liittoihmisiä.

Agra osoittautui Delhin sympaattiseksi versioksi, pienempi ja enemmän eläimiä pienemmillä kaduilla. Hotellin kautta matka jatkui paikalliselle koululle, jossa meidät otettiin juhlallisin menoin vastaan. Saimme kukkaleit kaulaan ja otsaan punaiset merkit jollain maalilla.

Kiersimme luokissa tapaamassa lapsia, ja lopuksi keskustelimme koulun ja ihmisten tilanteesta paikallisten liittoaktiivien ja koulun henkilökunnan kanssa. Koulun on perustanut paikallinen liitto, ja se toimii muun muassa Saskin tukemana. Sitä käyvät ammattiliiton jäsenten lapset halvempaan hintaan kuin mitä esimerkiksi yksityiset koulut olisivat. Opettajilla ei välttämättä ole kaikkia valtion vaatimia pätevyyksiä, mutta vanhemmat ovat tyytyväisiä, että voivat lähettää lapsensa edes tähän kouluun työnteon sijaan.

Kouluvierailun jälkeen pääsimme hotellille hetkeksi huilaamaan ja syömään lounas. Ruoka oli jälleen tosi hyvää.

Iltapäiväksi suuntasimme oppaan johdolla Taj Mahalille. 1000 rupian hinnalla sai lipun ohi jonojen. Rakennus oli kaunis ja yksityiskohdat upeita. Sisätilat kierrettiin ahtaassa jonossa, ja se ei ollut kovin mukavaa. Vartijat viheltelivät pilliin ja komensivat jonoa liikkeelle, jos joku erehtyi hetkeksi hidastelemaan.

Ryhmämme herättää paikallisissa huomioita, ja heti liikkuessamme jalan saamme kaupustelijoita ja kerjäläisiä ympärille.

Pääsimme vielä liikkeeseen, jossa kaksi miestä tekee pieniä marmorikuvioita samalla ikiaikaisella tekniikalla kuin miten Taj Mahalin rakentamisen aikaan. He valmistavat kaikki peruskorjauksen vaatimat marmorityöt. Ostin liikkeestä pienen marmorielefantin muistoksi.

Takaisin hotellille, illallinen, ja sitten edessä olikin kunnon yöunet, jotka tulivat enemmän kuin tarpeeseen!

ASIAA TYÖELÄMÄSTÄ JA LIITTOJEN TILANTEISTA

Heräsin todella pirteänä ennen kellon soittoa. Kolmen ja puolen tunnin aikaero Suomeen on selkeästi tasoitettu.

Lähdimme aamusta tapaamaan ammattiliiton ihmisiä ja paikallisia aktiiveja. Kyselimme puolin ja toisin kiinnostavia asioita työelämästä ja liittojen tilanteista. Söimme lounasta yhdessä, mutta vaikea on keskustella paikallisten kanssa, kun harva puhui englantia.

Tilaisuuden jälkeen tarkoitus oli vierailla Agran linnoituksilla, mutta paikka oli niin valtava ja jono sisälle pitkä, että jouduimme jättämään vierailun väliin aikataulun vuoksi. Poikkesimme sen sijaan ns. Baby Taj temppelillä. Temppeli oli ihanan rauhallinen ja täysin ruuhkaton.

Tämän vierailun aikana vatsani ilmoitteli pienistä kivuista. Otin varalta vatsalääkettä matkan turvaamiseksi. Edessä oli neljän tunnin ajomatka takaisin Delhiin.

Kaikki tietävät Intialaisen liikennekulttuurin, joten voitte kuvitella miltä tuntuu lähteä moottoritielle autolla, jossa on kaikki mukavuudet, mutta ei turvavöitä. Kaikkeen näköjään tottuu, niin myös turvavyöttä matkustamiseen, tööttäilyyn kuin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Mutta on kyllä todella hurjaa kun yllättäen moottoritien yli juoksee ihmisiä!

KIVIPÖLY ISO ONGELMA KAIVOKSISSA

Yö meni vatsakipujen kanssa painiessa. Olo kuitenkin helpottui ja sain pari tuntia nukuttua.

Ennen seitsemää lähdimme kentälle. Ilma Delhissä tuntui taas todella saasteiselta, oli mukava päästä pois sieltä. Ei voi kuin ihmetellä, miten ihmiset selviävät päivästä toiseen näissä oloissa. Sitä on vaikea kuvitella.

Lento oli myöhässä 1,5 tuntia mutta lopulta päästiin Jodpuriin. Vastassa oli delegaatio, jotka jälleen kukkaseppelein toivotti tervetulleeksi.

Jodpur on selkeästi puhtaampi ja rauhallisempi kaupunki. Majapaikkamme on todella upea! Majoitumme “majoihin” keskellä upeaa puutarhaa. Myös uima-allas löytyy.

Syötyämme lounaan lähdimme autoilla 70km päähän kivilouhokselle.

Jo matkalla näimme suuria louhosalueita ja myös erämaan tyyppistä maisemaa, jossa oli kivirakennelmia tai puuhökkeleitä keskellä ei mitään. Näistä syrjäkylistä miehet käyvät kaivoksissa töissä ja naiset hakevat vettä ja polttopuita kaukaa kotoa. Lisäksi myös osa naisista työskentelee kivityömailla.

Näimme matkalla lehmien, vuohien ja koirien lisäksi apinoita ja kameleita.

Perillä meitä oli vastassa paikallisen ammattiliiton johtaja sekä kyseisen kaivoksen ns. liittojohtaja. Heidän lisäksi tapasimme paljon työntekijöitä. Pääsimme kaivoksen reunalle seuraamaan työtä. Suomessa ei ikinä pääsisi niin lähelle niissä olosuhteissa.

Kivipöly kaivoksessa aiheuttaa työntekijöille suuria ongelmia niin hengitysteille kuin ihoonkin. Kukaan ei pitänyt hengityssuojaa, ja yleisimmät kengät olivat sandaalit.

Kaivoksella työskentelevistä 90 prosenttia on järjestäytynyt. Järjestäytyneiden lapset pääsevät liiton ylläpitämään kouluun, ja perhe on oikeutettu korvaukseen tapaturman sattuessa.

Vietimme kaivoksella reilun tunnin ja suuntasimme takaisin majataloille. Matkalla en voinut jälleen kerran muuta kuin hämmästellä tätä kaikkea. Tunnen itseni niin etuoikeutetuksi, ja samaan aikaan olen tosi vaikuttunut tästä kaikesta. Vaikka köyhyyttä on joka paikassa paljon, ihmiset vaikuttavat oman kykynsä mukaan tyytyväisiltä. Vai onko kyse siitä, että muuhun ei ole mahdollisuutta? En lähde arvioimaan, mutta jotain maagista tässä maassa on.

Tanja Mettovaara
SASKin opintomatkalainen