Sakari Kiuru haluaa opintokerhot takaisin

[tps_header][/tps_header]

Demokratia on vaarassa, jos journalistin ohjeista piittaamaton valemedia saa valtaa. Ihmisten pitää olla valppaita ja kriittisiä, Yleisradion entinen pääjohtaja ja TSL:n puheenjohtaja Sakari Kiuru sanoo.

Sakari Kiuru muistetaan Yleisradion 1980-luvun empaattisena pääjohtajana. Hän kamppaili menestyksellä kilpailutilanteessa, jossa Yleisradio oli menettänyt monopoliasemansa radio- ja televisio-ohjelmien tuottajana. Kiurun kaudelta muistetaan myös kirjepommi, jonka lähetti television väkivaltaohjelmia kritisoiva katsoja. Kiurun sihteeri avasi kirjeen seisaaltaan, mikä lievensi kasvoihin, käsiin ja vatsaan tulleiden vammojen vakavuutta. Pommin lähettäjää ei saatu selville.

Kiuru oli tänä vuonna sata vuotta täyttävän Työväen Sivistysliiton TSL:n puheenjohtaja vuosina 1967–1977. Niinä vuosina TSL:ssä oltiin hänen mukaansa historiatietoisia. Vedottiin TSL:n perustajaan Väinö Voionmaahan ja oltiin ”voionmaalaisia”.

Kirjassaan Lyhyin askelin – Puolipoliittiset muistelmani (TSL 2004) Kiuru kiteyttää voionmaalaisen sivistystyön perusajatuksen: ”Sivistystyössä keskitytään erityisesti yhteiskunnan muuttamisessa tarvittavien tietojen ja taitojen omaksumiseen”.

– Nykypolvi keskittyy historian sijasta nykyisyyteen ja epävarmaan tulevaisuuteen. Missä ovat gurut ja suunnannäyttäjät, Kiuru kysyy.

Hän luettelee vaikuttajahahmoja sivistysliikkeen varhaishistoriasta kuten matemaatikko Hjalmar Eklundin, TSL:n ensimmäisen pääsihteerin. Arvi Hautamäki oli Kiurun mukaan ideologinen ja teoreettinen, mutta myös erinomainen järjestöjohtaja sekä luennoitsijana omaa luokkaansa.

Opetusministeri Reino Oittinen oli TSL:n puheenjohtajana vuoden 1966. Silloin tuli säädös, että ministeri ei voi olla valtionapua nauttivan järjestön johdossa.

– Hän oli kuitenkin pitkään keskeinen henkilö. Puhuimme 1970-luvulla koulu-uudistuksesta sekä kansainvälisyydestä.

TSL oli Kiurun mukaan alusta alkaen kansainvälinen ja suuntautunut erityisesti muihin Pohjoismaihin. Yhteistyötä tehtiin eniten Ruotsin Arbetarnas Bildningsförbundin ABF:än kanssa.

– TSL osallistui myös varhain pohjoismaisten ay-aktiivien Geneve-koulun toimintaan. Sinne voitiin vuosittain lähettää muutama suomalainen oppilas. Kävin itsekin siellä opettamassa.

Kiurulla oli myös henkilökohtainen side pohjoismaiseen yhteistyöhön. Englantilais-pohjoismaisessa kesäkoulussa Norjassa vuonna 1951 hän tapasi Reidunn Bergerin (1930–2008), josta tuli hänen vaimonsa.

”OPINTOKERHOIHIN PITÄISI PALATA”

Sakari Kiuru muistaa 1970- ja 1980-luvut vauhdikkaana aikana, jolloin TSL:n toiminta laajeni. Olavi Hurrin pääsihteerikaudella (1963–1973) muun muassa perustettiin Jätkien kulttuuripäivät.

– Ne olivat kulttuuritekoja. Hurri oli merkittävä promoottori ja aloitteentekijä. Myös Jussi Pikkusaaren aikana edistyttiin. Hän halusi opintojärjestöille entistä itsenäisemmän roolin.

TSL:n kulttuuriosasto oli Kiurun mielestä tärkeä. Hän ihmettelee, miksi se 1980-luvun puolivälissä lakkautettiin. Hänen mielestään TSL:n nykyjohdon tulisi miettiä tilannetta uudelleen.

Kirjassaan Sosialidemokraattisen työväenliikkeen sivistystyö (Tammi 1973) Kiuru korostaa kulttuuri- ja taidepolitiikan merkitystä puhuen harrastajanäyttämöistä, taiteesta yhteiskunnan uudistajana sekä kunnallisesta kulttuuripolitiikasta muistuttaen, että taide kuuluu kaikille.

Sakari Kiuru on pahoillaan siitä, että opintokeskuslaki ei suosi enää opintokerhoja, vaan suorituksia ja kursseja. Kiurun käsityksen mukaan kursseilla luennoidaan edestä ja näytetään powerpointteja, jolloin kuulijat vastaanottavat tietoa passiivisina.

– Pitäisi olla keskustelua ja ryhmätoimintaa. Opintokerho on demokratian koulu. Olof Palme sanoi: ”Sverige är ett studiecirkeldemokrati” eli Ruotsi on opintokerhodemokratia. Kansansivistyspoliittinen kantani on, että opintokerhoihin pitäisi palata.

– Kyllä rahaa on! Eivät jäsenjärjestöt ja säätiöt niin köyhiä ole. Valtiokin voisi tukea opintokerhoja kurssitoiminnan lisäksi.

Kiurun mielestä myös mediakasvatusta pitäisi lisätä.

– Demokratia on vaarassa, jos journalistin ohjeista piittaamaton valemedia saa valtaa. Ihmisten pitää olla valppaita ja kriittisiä.

TSL PERUSTETTIIN KEHITYSMAASSA

Kun TSL sata vuotta sitten perustettiin, sisällissota oli juuri käyty ja vankileireillä virui vielä monta punavankia. Ennen sotaa työväen sivistystyö oli ollut suureksi osaksi agitaatiota.

– Voionmaalainen sivistysliike lähti siitä, että demokratia ja rauha tarvitsevat tietoa, eivät yllytystä, Sakari Kiuru sanoo.

Suomi oli vielä monessa mielessä kehitysmaa. Kansakoululaitos oli alkuvaiheessaan, koska oppivelvollisuuslaki säädettiin vasta vuonna 1921.

TSL toimi pitkään maan ainoana sivistysliittona. Opintotoiminnan Keskusliitto perustettiin vuonna 1943 ja Maaseudun Sivistysliitto 1952.

Kansandemokraatit toimivat yhteisessä TSL:ssä pitkään sosialidemokraattien kanssa. Nyt Kiuru sanoo yhteistyön sujuneen tyydyttävästi. Muistelmissaan hän kertoo myös linjariidoista. Ne loppuivat vuonna 1964, kun opintokeskuslaki antoi kansandemokraateille mahdollisuuden erota TSL:stä ja perustaa Kansan Sivistystyön liiton.

KIURU KATSOI ETEENPÄIN

Yleisradion ja kansansivistysjärjestöjen yhteistyö oli tiivistä Sakari Kiurun pääjohtajakaudella. Ylellä oli kansansivistyksen ohjelmaosasto, joka tuotti paljon opetusohjelmia.

Yle on Kiurun mukaan edelleen hyvä eurooppalainen yleisradio siitäkin huolimatta, että ”nykynuoriso haluaa katsoa kokkiohjelmia, eikä omaa draamatuotantoa ole”.

Kiuru tuli pääjohtajaksi Erkki Raatikaisen ja ohjelmajohtaja Pekka Silvolan jälkeen. He olivat normalisoineet ”Reporadion” eli radikaalin Eino S. Revon aikaisesta ”informatiivisesta ohjelmapolitiikasta”.

Kiuru saattoi jo katsoa eteenpäin. Hän oli edellä aikaansa ja lanseerasi Yleen edelleenkin ajankohtaisen tavan välittää asiantuntijatieto niin, että tavallisten kansalaisten kokemusmaailma on kärjessä. Hänen linjaansa kuvattiin empaattiseksi ja myötäeläväksi.

Myös Raimo Salokangas kutsuu Kiurua edelläkävijäksi kirjoittaessaan hänestä Kansallisbiogfariassa. Hänen mukaansa Kiuru sovelsi kehityslinjaa, joka nousi yhteiskuntatieteessä kärkeen vasta 1990-luvulla. ”Sen mukaan esimerkiksi joukkoviestinnän sisällöllä ei voi olla yhtä ainoaa oikeaa lukutapaa, vaan ihmisillä on monenlaisia oikeita tapoja antaa asioille merkityksiä”.

Tiina Pelkonen
Kuva: Pertti Nisonen