Millä raivataan digitaalinen suo?

Ihmisen tarve ymmärtää ja olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa on ollut olemassa vuosituhansia. Tiedonhalu ja tavoite ymmärtää ympäröivää yhteiskuntaa, ilmiöitä ja tapahtumia on ohjannut meitä hankkimaan tietoa, osallistumaan keskusteluihin, opiskelemaan ja uutisten ääreen. Tässä ajassa tiedonsaanti ei ole ongelma, vaikeampaa on löytää ylipäätään luotettavaa tietoa. Mistä tunnistaa objektiivisen tiedon? Millaisen tiedon pohjalle näkemystään voi luotettavasti rakentaa?

Erityisesti vaikeiden, huolestuttavien asioiden äärellä on paine saada tietoa tilanteesta ja myös asiantuntijoiden faktoihin perustuvia näkemyksiä siitä, mihin yhteiskunnallinen tilanne mahdollisesti on johtamassa. Tieto saattaa vanhan sanonnan mukaan tuoda tuskaa, mutta sitä tulisi olla saatavilla selkeänä ja kaunistelemattomana.

Vuorovaikutuksen ja keskinäisen ymmärtämisen tarve on kasvanut nopean tiedonvälityksen universaalissa kompuksessa. Nopean, mutta myös tarkoitushakuisen ja tarkistamattoman tiedonvälityksen kohteina meiltä edellytetään kykyä erottaa luotettava ja epäluotettava uutinen. Tapahtumien, niihin johtaneiden motiivien ja seurausten suhdetta olisi tärkeätä ymmärtää, mutta jatkuvan ja sekunneissa liikkuvan tiedonjakamisen maailmassa maltetaan enää harvoin pysähtyä tekemään itsenäistä pohdintaa saadun tiedon pohjalta. Miten saatu tieto tapahtuneesta vaikuttaa meihin ja yhteiskuntaan ympärillämme?

Olen kirjoittanut aiemmin tiedosta ja siitä, että se ei koskaan tule olemaan tasa-arvoista. Totesin tuolloin, että tieto on mitä suuremmassa määrin vallan väline. Tietoa voidaan annostella, pirstaloida ja jakaa sitten sopivaan aikaan eri tahoille tarkoitushakuisesti. Tiedolla on perustettu menestyviä yrityksiä ja sen avulla on kaadettu historian saatossa vallan rakenteita.

Tiedon jakaminen, vuorovaikutuksen vahvistaminen ja yhdessä tapahtuva kehittäminen nousevat edelleen menestyvien ja hyvinvoivien yhteisöjen tunnusmerkeiksi. Kyvyllä asettua toisen asemaan sen sijaan, että puskemme läpi omaa näkemystämme, annamme itsellemme mahdollisuuden laajentaa maailmankuvaamme, tilaisuuden oppia ja rikastuttaa arkeamme asettumalla toisen asemaan.

Saattaa olla, että tämä tavoite yrittää yltää johonkin jo ohimenneeseen. Johonkin, jonka aika on upottanut digitaalisuuden suohon. Ehkä meissä kuitenkin elää edelleen tahto taivuttaa edessä oleva muokkaamaton maa viljavaksi vainioksi – tahto ja sitkeys taivuttaa tiedon massiivinen valtavirta keskustelun pohjaksi, ei sen ohjaajaksi.

Pirjo Alijärvi
Aikamerkin päätoimittaja
koulutussuunnittelija, Työväen Sivitysliitto