Leppoisaa joulua
Ota jouluna rennosti äläkä stressaa lahjoista tai ruoista. Tärkeintä on, että joulu palvelee ihmistä, eivätkä ihmiset joulua.
Ota jouluna rennosti äläkä stressaa lahjoista tai ruoista. Tärkeintä on, että joulu palvelee ihmistä, eivätkä ihmiset joulua.
Stressitön joulunvietto lähtee suunnitelmallisuudesta ja työnjaosta. Marttaliiton kotitalouden asiantuntijan Inkeri Liinaharjan mukaan joulun suunnittelu olisi hyvä aloittaa jo marraskuussa, mutta joulukuussakin ehtii vielä.
– Kannattaa miettiä hyvissä ajoin mitä tehdään ja missä vaiheessa niin, ettei kaikki kasaannu viimeisille päiville. Työnjako on olennainen osa suunnitelmaa, Liinaharja sanoo.
Joulunviettopaikan ja ruokien lisäksi suunnittelulistaan kannattaa kirjata, kuinka paljon lahjoja annetaan ja kenelle.
– Jos joulua vietetään suvun kesken, voidaan esimerkiksi arpoa, kuka ostaa kenellekin perheenjäsenelle hieman isomman lahjan. Tai mikä se oma tapa sitten onkaan.
KILISEE, KILISEE KASSAKONE?
– Lahjat ovat joulun iso rahareikä, niiden kanssa pystyy kikkailemaan paljon. Kannattaa yhdistää tarpeita lahjoihin, ostaa lapselle vaikka urheiluväline jouluksi. Lisäksi voi olla joku pieni kiva yllätys, jonka ei tarvitse olla hinnakas, Liinaharja sanoo.
Liinaharja kannustaa hyödyntämään alennusmyynnit ja nettikaupat ja ostamaan lahjaksi myös kierrätettyä tavaraa. Monessa tapauksessa se voi olla uudenveroista. Aineettomia joululahjaideoita löytyy esimerkiksi Annajotainmuuta.fi-sivustolta, ja useiden järjestöjen valikoimista.
– Meiltä löytyy aineettomia lahjoja, joissa ostaja voi valita sekä kortin että lahjoitettavan summan. Joulun lähetessä niiden suosio kasvaa kovasti. Ne ovat sopiva lahja henkilölle, jolla on jo kaikkea, kertoo Pia Tikkanen Amnestyn verkkokaupasta.
Amnestylle voi lahjoittaa myös suoraan pankkitilille, tai ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi. Tavaralahjaa kaipaavalle Amnesty myy eettisesti valmistettuja tuotteita kuten vaatteita, joulukortteja ja -koristeita sekä kynttilöitä.
OSTA OSA VALMIINA
Ruokailu on yksi joulun suurimmista stressinaiheista. Se, mitä syödään ja mistä ruoka hankitaan, määrittyy omien mieltymysten, käytettävissä olevan ajan ja mielenkiinnon mukaan.
– Siitä ei mielestäni pidä ottaa stressiä tai paineita. Se on ehkä helpommin sanottu kuin tehty, sillä jouluun liittyy paljon tunnelatausta ja perinteiden painetta, Inkeri Liinaharja sanoo.
Osa ostaa hyvillä mielin kaiken valmiina. Osa kuitenkin tuntee joulun olevan huonompi, jos pöydässä ei ole itsetehtyä. Liinaharjan mukaan on hyvä miettiä, mikä palvelee oman perheen tai joulunviettoseurueen hyvinvointia.
– Onko järkeä tehdä ihan kaikki itse ja olla hermostunut ja väsynyt? Jos on tunne että jotain pitää tehdä itse ja siitä tulee se joulufiilis, voi tehdä vähän vähemmän itse ja ostaa suurimman osan valmiina.
Esimerkiksi laatikot voi tehdä ja pakastaa hyvissä ajoin. Joulutorttujen tai pipareiden teko valmistaikinasta on helppoa, ja niistä saa kotiin tuoksua ja tunnelmaa.
TEE JOULUSTA ITSESI NÄKÖINEN
Suunnitelmallisuus kannattaa myös joulusiivouksessa. Paras tapa välttää kaaos on tehdä ylläpitosiivousta ympäri vuoden. Jos haluaa tehdä suursiivouksen, Inkeri Liinaharjan mukaan sitä ei ole pakko tehdä juuri joulukuussa. Vaihtoehtoisesti suursiivouksen voi tehdä monta viikkoa ennen joulua.
– Jo tekstiilien vaihto tekee paljon. Joululiinoilla, kynttilöillä ja vaikkapa jouluverhoilla saa paljon tunnelmaa. Lisäksi voi laittaa ylimääräiset roinat kaappiin ja pyyhkiä pinnat.
Liinaharjan mukaan jokaisen pitäisi tehdä joulusta omannäköisensä. Tärkeintä on, että joulu palvelee ihmistä, eivätkä ihmiset joulua.
– Sen pitäisi olla voimaannuttava juhla, ei jokavuotinen kuukauden stressinaihe.
RENTOUDU KÄSIN TEHDEN
Joulu innostaa monet askartelemaan esimerkiksi käsintehtyjä kortteja ja pieniä joulukoristeita.
– Niiden avulla voi virittäytyä joulun tunnelmaan. Mielestäni käsillä tekeminen ja itse tehdyt lahjat kuuluvat suomalaiseen jouluperinteeseen, kertoo TSL Helsingin opintojärjestön käsityöopettaja Anna-Karoliina Tetri.
TSL Helsingin opintojärjestö järjesti tänä vuonna jouluaiheiset ekokortti- ja joulutonttukurssit, mutta perinteisiä kädentaitoja pääsee opettelemaan ympäri vuoden. Tarjolla on mosaiikin tekoa, huovutusta, korukursseja ja lasitöitä. Kurssit on suunnattu kaikille kaupunkilaisille aikuisille, mutta suurin osa kävijöistä on keski-ikäisiä naisia.
– Kun kädet tekevät niin mieli rentoutuu ja pääsee irti arjesta, toiminnanjohtaja Tuomas Finne sanoo.
AKTIVISMIA PISTO PISTOLTA
Käsitöillä voi ottaa myös kantaa. Helsingissä nähdään joulukuussa Huuda huovuttamalla -näyttely, jonka teokset valmistettiin KSL-opintokeskuksen ja Taitokeskus Aivian työpajassa elokuussa. Kulttuurituottaja Jutta Lithovius kertoo käsityöaktivismin eli craftivismin olevan peräisin Englannista.
– Heillä on vahvasti ajatus siitä, että pisto pistolta muutetaan maailmaa. Käsitöitä tehdessä on samalla aikaa ajatella asioita. Tämä on pehmeä tapa muuttaa omaa ajatusmaailmaa ja muidenkin ajatuksia ja olla vaikuttamassa, Lithovius sanoo.
Yksi näyttelytöistä on Muovinen maailmankaikkeus -loppuräjähdys -niminen teos, jossa huovutetun maapallon sisältä pursuaa muoviroskaa. Lithoviuksen mukaan kurssilaiset innostuivat käsityöaktivismista, ja Huuda huovuttamalla tulee jatkumaan jossain muodossa tulevaisuudessakin.
– Käsityöaktivismia voi tehdä yksin kotonakin. Mutta ehkä se on parhaimmillaan silloin, kun sitä tehdään yhdessä, ajatuksia jakaen, Lithovius sanoo.
Huuda huovuttamalla -käsityöaktivisminäyttely nähdään Helsingissä Lintulahdenkatu 10:ssä 8.–21.12.2016. Näyttely avataan torstaina 8.12.2016. kello 17. Maanantaina 12.12.2016. KSL-opintokeskus, Vasemmistoliitto, Vasemmistonaiset ja Yrjö Sirolan Säätiö tarjoavat toimitiloissaan perinteiset jouluglögit, jolloin näyttelyyn pääsee tutustumaan kello 18 saakka. Muuten näyttely on avoinna arkisin 8–16.
Jenni Meronen
Kuva: Istockphoto
Lue lisää:
Huuda huovuttamalla -käsityöaktivisminäyttely
TSL Helsingin opintojärjestön kädentaitojen kurssit
Käsityöopettaja Anna-Karoliina Tetrin Facebook-sivut