Nainen heittää poistovaatepussia kierrätyslaatikkoon.

Tekstiilien kiertotalous on tulevaisuutta. Lahden kaupunki palkitsi kaupunkilaisia poistotekstiilien kierrätyksestä.

10.10.2023
Yhteiskunta ja osallisuus

Kierrättämisestä vauhtia vaatejätteiden uusiokäyttöön

Ota ja heitä pois -pikamuotikulttuuri kuormittaa ympäristöä valtavasti. Lahti halusi herätellä kaupunkilaisia tekstiilien kierrättämisen tärkeyteen palkitsemalla heitä siitä. Kestävää osaamista tekstiili- ja muotialan tekijöille -koulutus puolestaan opastaa alan toimijoita kiertotalouteen ja vastuullisuuteen.

Tekstiili-, vaatetus- ja muotialan toimintaympäristö on viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut maailmanlaajuisesti. Koska vaatteet ja tekstiilit ovat halpoja, niitä hankitaan yhä enemmän, jokainen eurooppalainen keskimäärin 26 kiloa vuodessa. Kun yhden vaatekappaleen käyttökerrat ovat samalla laskeneet, tekstiilijätettä syntyy valtava määrä.  

– Toimiala tuottaa tällä hetkellä päästöjä saman verran kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä, ja se on merkittävä tekijä ilmastonmuutoksen etenemisen kannalta, LAB-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija Helena Kalliomäki sanoo.

Vaate- ja tekstiiliteollisuudessa on onneksi havahduttu ongelmaan, ja ala on askel askeleelta siirtymässä kiertotalouteen, jossa tuotteet ja niiden sisältämät materiaalit pyritään säilyttämään mahdollisimman pitkään käytössä kierrättämisen ja materiaalien uusiokäytön avulla.

Kiertotalouden mukaisen tuotteiden ja materiaalien uusiokäytön onnistuminen edellyttää toimia myös kuluttajilta. Vaatteet ja tekstiilit ovat Suomessa yksi vähiten kierrätetyistä jätelajeista. Jokaista suomalaista kohden sekajätteeseen päätyy vuosittain noin kolme kiloa poistotekstiilejä, vaikka tästä iso osa voitaisiin käyttää uudestaan.

Poistotekstiilien kierrätyksessä parannettavaa

Lahdessa on tänä vuonna herätelty kaupunkilaisia siitä, että poistotekstiilit eivät ole vain jätteenpolttolaitokselle menevää lumppua, vaan miten niistä voidaan saada uusia tuotteita. Tekstiilipanttikokeilussa kaupunkilaiset saivat kiitokseksi kassillisesta poistotekstiilejä kahvilipun tai pääsylipun maauimalaan.

– Viestimme tekstiilipantista hyvin aktiivisesti ja saimme noin viisinkertaisen määrän poistotekstiilejä, Lahden kaupungin ympäristökoordinaattori Jenni Rahkonen kehuu lahtelaisia.

Vaikka pantti sai ihmiset liikkeelle, siitä ei ainakaan toistaiseksi ole tulossa pysyvää ratkaisua. Rahkonen uskoo, että kokeilu sai ihmiset kuitenkin havahtumaan asiaan. 

– Tosi monet ovat heränneet siihen, kuinka tärkeää olisi saada tekstiilit kiertoon. Ihmisillä lojuu vaatehuoneissa paljon raaka-ainetta, mitä pystyttäisiin hyödyntämään uusissa tuotteissa, jos ne vain saataisiin eteenpäin.  

Rihmat kiertoon -suunnittelukilpailussa puolestaan etsittiin ideaa, joka hyödyntäisi kierrätystekstiilejä esimerkiksi vaatteissa tai huonekaluissa.

– Suunnittelijoilla oli vapaat kädet, kunhan työssä oli hyödynnetty poistotekstiilejä jollain uudella ja innovatiivisella tavalla, Rahkonen sanoo.

Innovaatiokilpailu keräsi yli 40 kilpailutyötä. Voittajateos paljastettiin syyskuun alussa.

Antti Ylisassin ja Anna Kuukan suunnittelema Linnut-akustiikkakonsepti vähentää melusaastetta. Se on tilataideteos, jossa hyödynnetään kierrätyskuidusta valmistettuja akustiikkalevyjä, Rahkonen kertoo voittajasta.

Alan toimijoilta odotetaan vastuullisuutta

Helena Kalliomäki kertoo, miten EU-tasolta tulee paljon tekstiili- ja vaatetusalaan vaikuttavia aloitteita ja sääntelyä. Euroopan Komissio on esimerkiksi ehdottanut, että tuottajat vastaisivat tekstiilituotteiden koko elinkaaresta: niiden keräämisestä, kuljetuksesta sekä lajittelusta aina uudelleenkäytön ja kierrättämisen vauhdittamiseen.

Työn ympäristön ja toimintamallien muutos edellyttääkin uutta osaamista kaikilta tekstiili- ja vaatetusalan toimijoilta ja sidosryhmiltä. Kesto – kestävää osaamista tekstiili- ja muotialan toimijoille -koulutuksen viisi kurssia tarjoavat alalla toimiville tai alalle haluaville mahdollisuuden päivittää osaamistaan muuttuvan työelämän vaatimuksiin.

– Lisäksi tarjoamme mahdollisuuden opiskelutaitoja tukevaan tehokoulutukseen, Kalliomäki sanoo.

Kurssit on suunnattu niin käsityöläisille, yrittäjille, toisen palveluksessa oleville kuin vähittäismyynnissä työskenteleville ja uusien liiketoimintamallien kuten second handin tai vaate- ja tekstiilivuokrauksen parissa toimiville. Koulutuksen keskeiset sisällöt liittyvät kiertotalouteen ja vastuulliseen toimintaan. Kalliomäki kertoo, miten vastuullisuus on myös kilpailukeino, sillä osa kuluttajista on hyvin tiedostavia ja he vaativat yrityksiltä vastuullisuutta ostopäätöksen tueksi.

– Koulutuksessa käymme läpi, mitä vastuullinen toiminta tarkoittaa tekstiili- ja muotialalla, minkälaisia ovat vastuulliset ja kiertotalouteen sopivat materiaalit, miten tuotteiden elinikää pidennetään huoltamalla ja korjaamalla niitä ja millaista on vastuullinen viestintä, Kalliomäki kertoo esimerkkejä asioista, joita alan toimijat joutuvat yhä enemmän pohtimaan.

Vastuullisuuden ja kiertotalouden lisäksi koulutuksessa käydään läpi myös esimerkiksi digitaalista markkinointia, sillä digitaalisuuden lisääntyminen ja sen hyödyntäminen luo valtavasti mahdollisuuksia kiertotalouden mukaiseen toimintaan tekstiilialalla.

Verkossa järjestettävät opintojaksot voi suorittaa joustavasti työn ohessa, omaan tahtiin. Kesto -koulutus on LAB-ammattikorkeakoulun, Koulutuskeskus Salpauksen sekä Työväen Sivistysliiton toteuttama kokonaisuus. Syksyn 2023 kurssit ovat jo täynnä, mutta seuraavat alkavat helmikuussa 2024.

Teksti

Natasha Petrell

Kuva

Lahden kaupunki/Lassi Häkkinen

Lue myös

15.12.2023
Yhteiskunta ja osallisuus

Talouspolitiikkaa ohjaavat ideologiat