09.06.2021
Yhteiskunta ja osallisuus

Verkostotyö lisää ymmärrystä ay-liikkeen yhteisistä haasteista

Ammattiliittojen kansainvälisen yhteistyön tavoitteena on parantaa työelämää kaikkialla maailmassa sekä valvoa palkansaajien etuja. Tekemällä yhteistyötä yli rajojen liittojen edustajat voivat oppia toisiltaan hyviä käytäntöjä.

Suomessa työehtosopimukset määrittelevät pitkälle työsuhteen ehdot, mutta sääntelyä tulee myös EU:sta sekä kansainvälisistä sopimuksista. Kansainväliset sopimukset ovat työntekijöiden turva ja takaavat työsuhteen minimiehdot siitä huolimatta, kuka maassa on kulloinkin päättävässä asemassa.

– Suomessa työntekijän asemaa ei voi polkea miten alas tahansa, koska meitä sitovat kansainväliset vähimmäisnormit. Lainsäädäntö esimerkiksi turvaa, että työpäivät eivät voi olla ylipitkiä ja työturvallisuusasioiden pitää olla kunnossa, SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Pekka Ristelä sanoo.

Kotimaan vaikutustyön lisäksi SAK pyrkii vaikuttamaan asioihin niin globaalilla, Euroopan kuin pohjoismaisella tasolla. Vaikutustyötä se tekee sekä suoraan että ay-liikkeen kansainvälisten kattojärjestöjen kautta ja on näin mukana määrittämässä ammattiyhdistysliikkeen yhteisiä kantoja.

Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUCin tehtävä on edistää ay-liikkeen yhteistyötä ja koordinaatiota globaaleissa asioissa. Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY (European Trade Union Confederation ETUC) puolestaan edustaa yli 60 miljoonaa työntekijöitä ja heidän tavoitteitaan Euroopan tasolla. Esimerkiksi työsuojelulainsäädännön vähimmäistaso tulee suoraan EU:sta, ja työelämän tasa-arvoon liittyvät asiat ovat menneet paljon eteenpäin Suomen unionissa oloaikana.

– Tällä hetkellä EU:ssa on käsittelyssä alustatyöntekijöiden asemaa koskeva lainsäädäntö, johon pyrimme myös vaikuttamaan. Kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö antavat selkänojaa, jos Suomessa tulee ongelmia työntekijöiden oikeuksien kanssa, Ristelä toteaa.

Eurooppalaista koulutusyhteistyötä

Kansainvälistä yhteistyötä parhaimmillaan edustaa myös eri maiden ammattiliittojen kouluttajista koottu uusi yhteistyöverkosto. European Trade Union Institute ETUI on Euroopan ammatillisen yhteisjärjestö EAY:n itsenäinen tutkimus- ja koulutuskeskus. Suomesta sen jäseniä ovat keskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava.

ETUIn koulutusosasto järjestää vuosittain kymmeniä kursseja ajankohtaisista ay-aiheista eri puolilla Eurooppaa ammattiliittojen työntekijöille ja jäsenille. Tosin korona-aika on pakottanut löytämään uusia digitaalisia tapoja kouluttaa ja oppia ilman matkustamista.

– Yksi tärkeimmistä tehtävistämme on antaa liitoille tukea, jotta ne voivat uudistua ja kehittää itseään, ETUIn koulutusosaston johtaja Vera dos Santos Costa kertoo.

Esimerkiksi ilmastonmuutos on iso haaste, joka tähän asti ei ole ollut ay-toiminnan ytimessä,  mutta ETUIssa ilmastonmuutoksen torjuminen on yksi sen tärkeimmistä tavoitteista.

– Haluamme antaa yksilöille ja sitä kautta ammattiliitolle työkaluja ajatella asioista toisin, jotta ihmiset pystyisivät ymmärtämään muutoksen, ennakoimaan sen tuomia seurauksia ja olemaan valmiimpia tulevaisuuden suhteen.

Myös populismin nousu ja reilu vihreä siirtymä puhuttavat ETUIssa tällä hetkellä.

ETUIn tavoitteena on auttaa ammattiliittoja uudistumaan kokonaisvaltaisesti ja suunnitelmallisesti. Tätä varten se perusti helmikuussa 2021 uuden kouluttajien verkoston, josta löytyy osaamista esimerkiksi strategisesta ajattelusta, johtamisesta, valmentamisesta ja muutoksen tekemisestä.

– Jäsenjärjestöissämme on valtavan paljon hyvää koulutusosaamista ja asiantuntemusta. Uuden verkoston tavoitteena on koota yhteen hyviä kokemuksia ja erilaisia ​​visioita.

Dos Santos Costa muistuttaa, miten esimerkiksi suomalaiset ammattiliitot ovat hyvin erilaisia kuin vaikkapa italialaiset. Kun erilaiset toimijat laitetaan yhteen, ne oppivat toisiltaan, luovat uusia tapoja ajatella ja  muuttavat syntyneet ideat koulutukseksi.

– Lisäksi yksi organisaatio on edelläkävijä yhdessä asiassa, toinen toisessa.  Sovittamalla näitä yhteen löytyy uusia tapoja vastata ammattiliittojen haasteisiin.

Yhteisiä ratkaisuja

Suunnittelija Antti Mäki Työväen Sivistysliitosta on yksi uuden verkoston kouluttajista. Mäen osaamista ovat digitaaliset palvelut ja ammattiliitoissa tapahtuva järjestäminen. Järjestäminen on verkostojen luomista, kontaktien hankkimista työpaikoille, edunvalvontaa sekä jäsenhankintaa.

– Digijärjestäminen on osa laajempaa jäsenten osallistamista, mutta digitaalisin apuvälinein. Tätä ajatusta viemme verkostossa muualle, koska monessa muussa maassa saatetaan ajatella, että digijärjestäminen on vain jäsenhankintaa.  Oikeasti se on kuitenkin paljon syvällisempää ja kokonaisvaltaisempaa jäsenten aktivointia ja osallistamista.

Vera dos Santos Costa lisää, miten monet haasteet ovat yhteiseurooppalaisia.

– Esimerkiksi maahanmuutto ei ole vain Saksan tai Ranskan ongelma vaan koskettaa meitä kaikkia. Ammattiliittojen kansainvälisen yhteistyön avulla voimme luoda yhteisen käsityksen valtioiden rajat ylittävistä haasteista ja löytää niihin yhteisen ratkaisun.

Moniääninen koulutustiimi

Jotta ay-liikkeen vaikutusvoima säilyy myös jatkossa, on Antti Mäestä tärkeää tukea heikommassa asemassa olevia ammattiliittoja. Esimerkiksi Itä-Euroopan maissa ay-toimijoilla saattaa olla hyvin puutteelliset digitaalisen osaamisen taidot.

– Olemalla mukana verkostossa rakentuu myös kokonaiskuva siitä, mikä on eurooppalaisen ay-liikkeen tila. Samalla voi viedä omaa ja TSL:n osaamista muualle sekä luoda uusia ja syvempiä suhteita toisiin toimijoihin.

ETUI päättää kurssien aiheet ja eri koulutusorganisaatiot ehdottavat niille sopivia kouluttajia. Ehdotuksista ETUI kokoaa monikulttuurisen ja eri maista kotoisin olevien kouluttajien tiimin.

Koulutettavien aiheiden kirjo on laaja. Osa kursseista on tarkoitettu ammattiliittojen päättäville tahoille. Osa on kaikille jäsenille avoimia, kuten ammattiliittosanastoon perustuvat englannin kielen kurssit.

– Jos Suomessa joku haluaa kurssille osallistua, hän lähettää meille TSL:ään hakemuksen ja me puolestamme varmistamme liitolta, että hakija voi kurssille osallistua, Mäki kertoo.

Teksti

Natasha Petrell

Kuva

Istockphoto

Lue myös

15.12.2023
Yhteiskunta ja osallisuus

Talouspolitiikkaa ohjaavat ideologiat