Kalevala ammensi Suomen muinaisuskosta

Ukkosenjumala Ukko, metsänjumala Tapio, vedenjumala Ahti sekä Louhi. Lista suomalaisten muinaisista jumalista on lyhyt, kertoo Suomalainen kansanusko -samaaneista saunatonttuihin -kirjan kirjoittanut uskontotieteilijä Risto Pulkkinen.

– Lisäksi metsillä ja vesistöillä oli omat paikallishaltijansa, ja saaliseläimillä omat saaliinhaltijansa. Kun metsästäjä lähti metsään, hänen piti olla hyvissä väleissä monien tuonpuoleisten toimijoiden kanssa, Pulkkinen sanoo.

Jumalten ja haltijoiden palvonta oli pienimuotoista, esimerkiksi uhrien jättämistä. Kun käytiin kalastamassa, vedenhaltijalle saatettiin jättää kalan ruodot.

– Kun metsästyksestä ja kalastuksesta siirryttiin maanviljelyyn, joka viljelykasville oli omat suojelijansa. Myös vainajat olivat tärkeitä uskomusolentoja, Pulkkinen kuvaa.

Muinaisusko katosi vähitellen. Joissain tapauksissa vanhat jumaluudet korvautuivat kristinuskon pyhimyksillä, esimerkiksi Tapio Pyhällä Annalla.

– Pisimpään pintansa piti usko kotitonttuihin ja saunatonttuihin. Se katosi lopullisesti vasta sotien jälkeen, Pulkkinen sanoo.

Lönnrot käytti kirjailijan vapautta

Vaikka muinaisusko käsitteenä on vanha, on itse sana Elias Lönnrotin keksimä, Helsingin yliopiston folkloristiikan professori Lotte Tarkka kertoo. Kalevalan kirjoittamisen aikoihin luotiin monia muitakin muinais-alkuisia yhdyssanoja. Tarkan mukaan se kertoo tarpeesta rakentaa ja löytää Suomelle sankarillinen menneisyys.

– 1830-luku oli hurjaa aikaa, kun Lönnrot kumppaneineen alkoi rakentaa Suomeen kirjallista kulttuuria kansankulttuurin aineksista. Siinä Kalevala oli todella keskeinen, Tarkka sanoo.

Taustalla oli Suomen Venäjään liittämisen myötä syntynyt kulttuurinen kriisi, jonka seurauksena Suomi alkoi rakentaa omaa kulttuurista kivijalkaansa. Vaikka Kalevalaa on osittain pidetty suomalaisen kansanuskon ja mytologian lähdekirjana, se ei Tarkan mukaan ehdottomasti ole sitä.

– Mukana on esimerkiksi rituaalikuvauksia ja loitsurunoja, joista voi lukea suomalaisen muinaisuskon ja mytologian aineksia. Kalevalan kokonaiskertomusta ei kuitenkaan tunneta suomalaisessa perinteessä lainkaan. Se on Lönnrotin luoma, Tarkka kertoo.

Hyvä esimerkki Lönnrotin keksimistä myyteistä on Kalevalassa esitetty kuvaus maailman synnystä. Vedessä raskaana kelluva Ilmatar oli kuitenkin mielikuva, joka vetosi erittäin voimakkaasti aikansa miestaiteilijoihin, kuten Akseli Gallen-Kallelaan.

Tarkan mukaan Lönnrot paitsi muutteli voimakkaasti lähdemateriaalina käyttämiään alkuperäisrunoja, myös puisevoitti niitä lisäämällä saman asian toistoja eri sanoin.

– Suullisessa runossa asiat ilmaistiin toistoa käyttäen, mutta keveästi. Vanhat runot ovat paljon eloisampia ja nopeammin liikkuvia.

Kalevalan alkuperäisrunot on julkaistu Suomen kansan vanhat runot -kirjasarjassa, mutta nykyisin ne löytyvät myös netistä. Verkosta löytyy myös kriittinen laitos Kalevalasta, jonka säkeitä klikkaamalla pääsee tutustumaan Lönnrotin lähdemateriaaliin.

Liian inhimillisiä sankareita

Siinä missä äärioikeisto on viime vuosina pyrkinyt omimaan useita skandinaavisen mytologian hahmoja, Kalevala ja Suomen muinaisjumalat eivät poliittisen propagandan välineiksi ole juuri kelvanneet. Poikkeuksen muodostaa Perussuomalaisten kielipoliittinen ohjelma vuodelta 2015, jossa viitataan kalevalaisuuteen suomalaisen identiteetin perustana.

– Se, miksei Väinämöisestä ja kumppaneista ole Thormaisiksi esikuviksi, johtuu siitä, että ne eivät ole sotaisia sankareita vaan tunteellisia äijäparkoja, Tarkka sanoo.

– Skandinaavi- ja germaanimytologiassa jumalat taistelevat toisiaan vastaan ja valloittavat toistensa alueita. Suomalaisessa muinaisuskossa ei ole mitään, mihin militantti oikeistolaisuus voisi liittyä, Risto Pulkkinen sanoo.

1930-luvulla äärioikeisto kuitenkin omi hetkellisesti Kalevalan ja käytti sitä Suur-Suomen rakentamiseen. Kansalliseepoksen hahmojen muuttaminen sotasankareiksi edellytti Tarkan mukaan myyttien rankkaa uudelleentulkintaa.

– Samaan aikaan Neuvostoliiton puolella tehtiin vastakkaista tulkintaa, jossa Kalevala on rauhantahdon eepos ja kertoo työväenluokan ihanteista. Se on hyvä esimerkki siitä, miten vastakkaisia ideologisia sisältöjä sieltä voidaan löytää, Tarkka sanoo.

Kirja muiden joukossa

Risto Pulkkisen mukaan muinaisuskolla olisi annettavaa myös nykysuomalaisille, eikä se ole välttämättä ristiriidassa kristinuskon kanssa.

– Kansan oli aikoinaan mahdoton ymmärtää, miksi vanhat jumaluudet piti korvata kristinuskon jumalalla. Ajateltiin, että jumala on asettanut Tapion huolehtimaan metsästä. Eihän se poikkea oikeastaan siitä, että jumala on asettanut luonnonlait, Pulkkinen sanoo.

Oppia voitaisiin ottaa myös muinaisuskon luontosuhteesta. Luonto nähtiin persoonallisena kumppanina, johon piti suhtautua kunnioittavasti.

– Se ei ollut resurssi jota hyödynnetään, vaan jonka kanssa oltiin yhteistyössä, Pulkkinen kuvaa.

Kalevala sen sijaan elää Tarkan mukaan nykyisin kansallisena taustakertomuksena. Kansalliseepoksesta on tullut kirja muiden joukossa, sillä suomalaisesta mytologiasta kiinnostuneet osaavat nykyisin suunnata suoraan Lönnrotin käyttämille alkuperäislähteille.

– Suomalaista kieltä, kulttuuria ja kirjallisuutta on kuitenkin vaikea kuvitella ilman sitä. Ja vaikka Kalevala onkin niin kirjallinen teos, se on yksi tapa, jolla vanhat, hienot, suulliset runot on tuotu nykypäivään, Tarkka sanoo.