Joukkorahoituksella voi tukea esimerkiksi musiikkia.

03.04.2017
Yhteiskunta ja osallisuus

Joukkorahoitus herättää kiinnostusta

Ainahan hattu on pantu kiertämään. Digitalisaatio tuo helpotusta tähänkin. Joukkorahoituksella voi kohdentaa tukea työväenmusiikin työpajasta start up -yritykseen.

Ainahan hattu on pantu kiertämään. Digitalisaatio tuo helpotusta tähänkin. Joukkorahoituksella voi kohdentaa tukea työväenmusiikin työpajasta start up -yritykseen.

Joukkorahoituksessa kuka tahansa pääsee valitsemallaan summalla rahoittamaan kiinnostavia hankkeita. Myös omalle tapahtumalle voi hakea rahoitusta sitä tarjoavalta palvelualustalta.

Mesenaatti.me on Suomen ensimmäisiä joukkorahoituspalveluja. Kolmen vuoden aikana se on jalkauttanut Suomeen toimintamallinsa ja samalla kaksinkertaistanut oman kasvunsa.

– Suomalaiset ovat ottaneet joukkorahoituksen hienosti vastaan. Pohjoismaista Suomi onkin joukkorahoituksen virein maa, tuottaja Tanja Jänicke sanoo. Hän on yksi Mesenaatin perustajista.

Jänicken mukaan ensimmäisenä Mesenaatin puoleen kääntyivät muusikot. Heidän perässään tulivat muiden alojen taiteilijat, sitten yhteisöt ja start up-yritykset. Nyt Mesenaatti on perustamassa Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistojen tutkijoiden kanssa pilottia tieteen tutkimuksen joukkorahoittamiseksi. Myös Keski-Suomen liiton ja alueen yrittäjien kanssa haetaan joukkorahoitusmallia.

MARKKINOINTIA VERKOSTOJEN AVULLA

Kuka tahansa ei voi kerätä rahaa vaan siihen on oltava lupa. Pelisäännöt sanelee rahankeräyslaki. Syyskuussa 2016 astui voimaan joukkorahoituslaki, mutta sitä sovelletaan laina- ja sijoitusmuotoiseen joukkorahoitukseen.

Omalle hankkeelle voi etsiä joukkorahoituspalvelun. Mesenaatti.me tarjoaa lomakeformaatin, josta voi aloittaa. Mesenaatti antaa myös vinkkejä. Ilman hyviä verkostoja ei joukkorahoitusta kuitenkaan kannata aloittaa. Myös aktiivisuus sosiaalisessa mediassa on tärkeää.

– Neljäkymmentä prosenttia tukijoista tulee lähipiiristä, perheiltä, työkavereilta ja faneilta, Tanja Jänicke kertoo hankkeiden tukijoista.

Mesenaatti.me -sivustolla voi rahoittaa sähköautojen vuokrauspalvelun ja kantrilaulajien vinyylipainoksen lisäksi verkossa toimivaa faktantarkistuspalvelu Faktabaaria. Se tutkii kansalaisten pyytämiä poliitikkojen ja toimittajien vaaliväitteitä. Joukkorahoituksella mahdollistetaan erityisesti tv-väittelyiden aikana tapahtuvaa livefaktantarkistusta.

Faktabaari perustettiin vuonna 2014. Samana vuonna se tunnustettiin journalistiseksi teoksi Bonnierin Suuressa Journalistipalkintogaalassa.

RAHOITUSTA TYÖVÄENMUSIIKILLE

Mesenaatin ohella joukkorahoitusta kokeilevat muutkin. Kulttuurilahja.fi -sivusto on Kansan Sivistysrahaston uutta toimintaa. Joukkorahoitus on viime vuodenvaihteessa otettu käyttövalikoimaan perinteisten lahjoitusten ja testamenttien rinnalla. KSR tukee vuosittain satoja suomalaisia kulttuurin ja opintojen parissa.

Kulttuurilahja-sivustolla vähimmäistuen määrä on kymmenen euroa. Lahjoitusten päälle KSR tukee hankkeita 20 lisäprosentilla lahjoitusten arvosta.

– Ihmisillä on halu osallistua hyvän tekemiseen. Usein siihen ei vain löydy kanavia. Kulttuurilahja antaa mahdollisuuden tukea pienemmällä tai suuremmalla summalla, viestintä- ja markkinointipäällikkö Sara Salomaa sanoo.

Kulttuurilahjan kautta voi tukea esimerkiksi nuorta osallistumaan Laulu ottaa kantaa -työpajaan, jossa tämä saa ammattimuusikoiden – ja sanoittajien apua oman sanoituksen ja sävellyksen valmistelussa. Nuorelle tarjotaan myös mahdollisuus esittää valmis laulu suurelle yleisölle klubi-illassa.

Joukkorahoitus ei kuitenkaan ole uusi keksintö. Naapuria on autettu ja hattu on pantu kiertämään ennenkin. Nykytekniikka tekee auttamisen vieläkin helpommaksi.

– Kun ihmiset pääsevät itse näkemään mihin rahat menevät ja saavat mahdollisuuden ojentaa auttavaa kättään, he tekevät sen. Yhdessä pystytään mihin vain. Se on joukkorahoituksen isoin vahvuus, Sara Salomaa sanoo.

Teksti: Merja Leskinen
Kuva: Istockphoto

 

Lue lisää

Mesenaatti
Kulttuurilahja
Faktabaari
Tue kantaa ottavaa laulua

 

Lue myös

15.12.2023
Yhteiskunta ja osallisuus

Talouspolitiikkaa ohjaavat ideologiat