Hyvinvointivaltiosta kohti ekohyvinvointivaltiota

Ilmastokriisi voidaan ratkaista ja tekniset ratkaisut sen selättämiseksi ovat olemassa tai kehitteillä. Se on mahdollista myös sekä luonnontieteellisesti että taloudellisesti. Luontokato, saastuminen sekä luonnonvarojen hupeneminen on nekin mahdollista taklata ainakin osittain.   

Poliittisesti ekologisten kriisien ratkaiseminen on kuitenkin osoittautunut mahdottomaksi. Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr.) peräänkuuluttaa järjestelmätason muutosta.

– Ei riitä, että siellä täällä tehdään yksittäisiä toimenpiteitä. Tarvitsemme vastaavan mittaluokan murrosta, kuin mitä Suomessa oli sotien jälkeinen jälleenrakennus, mutta tällä kertaa yhteiskunta pitäisi rakentaa ekologisesti kestäväksi, Tynkkynen totesi Kalevi Sorsa -säätiön Reilun siirtymän retriitillä.

Retriitti järjestettiin toukokuun lopussa. Viikonlopun aikana ympäristöstä ja oikeudenmukaisesta muutoksesta oli keskustelemassa tutkijoita, kansalaisjärjestöjen edustajia, aktivisteja, virkamiehiä ja poliitikoita sekä noin 40 aiheesta kiinnostunutta nuorta.

Pirstaleisuus jarruttaa muutosta

Myös Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan tutkija Tuuli Hirvilammi on sitä mieltä, että hyvinvointivaltioiden on uudistuttava perinpohjaisesti. Muutos oikeudenmukaiseen tai reiluun siirtymään on kuitenkin haastava. Sitä hidastaa monitieteisen tutkimuksen puute ja siiloutunut hallinto.

– Meiltä puuttuu tutkimus, jossa ongelmia ratkottaisin yhdessä, eikä meillä ole sellaisia poliittisten päättäjien ryhmittymiä, joilla olisi samaan aikaan pöydällä esimerkiksi köyhyyden torjunta ja biodiversiteettikysymykset.

Vihreän siirtymän painottaminen puolestaan sivuuttaa nykyiset eriarvoisuuden ongelmat ja valta-asetelmat, kuten sen, miten maailman köyhimmät kärsivät rikkaita enemmän esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja miten toisaalta ilmastotoimet, kuten energian hinnan nousu ja ympäristöverot heikentävät pienituloisten elintasoa. Kolmas pullonkaula on julkisen talouden rahoitus.

– Pitää saada talouskasvua ja jatkaa samaan malliin kuin aiemminkin, jotta saadaan turvattua hyvinvointivaltion rahoitus. Kun samalla pitää vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta, meillä ei ole varaa kestäviin investointeihin, Hirvilammi sanoo.

Tutkija itse kyseenalaistaa hyvinvointivaltion kasvuriippuvuuden ja peräänkuuluttaa uutta, kestävämpää mallia, jossa otettaisiin huomioon niin ilmasto, biodiversiteetti kuin sosiaalinen oikeudenmukaisuus. 

Ympäristön tila on hälyttävä

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Tiina Nieminen kertoi tilaisuudessa, miten biodiversiteetti ei ole vain eksoottista sademetsää vaan tarkoittaa kaiken elämän monimuotoisuutta, ja joka turvaa elämän edellytykset maapallolla. Luontokadolla on kauaskantoisia vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ylipäätään hyvinvointiin.

– Suomessa uhanalaisia lajeja elää eniten metsissä, mutta ilmastonmuutos uhkaa erityisesti tunturilajeja, joista noin 40 prosenttia on uhanalaisia.

Uhanalaisuuden lisäksi tulisi kiinnittää huomiota elinympäristöjen monimuotoisuuteen.

– Tarvittaisiin enemmän keskustelua myös ihan tavallisen luonnon, kuten lähimetsien turvaamisesta.

Yhden ympäristökriisin, kuten lajien uhanalaisuuden ratkaiseminen ei kuitenkaan riitä estämään ekokatastrofia, sillä kaikki maapallon kantokyvyn osa-alueet nivoutuvat toisiinsa. Oras Tynkkynen muistutti, miten jollain osa-alueilla ympäristön kantokyvyn raja on jo ylitetty, osassa se on ylittymässä.

– Merten happamoituminen osalta ei vielä olla menty kriittisen rajan yli, mutta se tulee vääjäämättä tapahtumaan tulevina vuosikymmeninä.

Toisaalta onnistumisiakin on.

– Yläilmakehän otsoni on toipumassa, ja näillä näkymin otsonikato pystytään pitämään kurissa.

Tynkkysen osuuden päätteeksi yksi osallistujista halusi tietää, mitä mieltä kansanedustaja on suuryritysten vastuusta ympäristöasioissa. Tämä totesi, miten suuryrityksillä on iso merkitys toisaalta ympäristökuormituksen aiheuttajina, mutta miten yritykset ovat myös taloudellisen ja poliittisen vallan keskittymiä ja pystyvät eri tavoin vaikuttamaan päätöksentekoon.

– Metsäteollisuudessa suuryrityksen etu on, että jatketaan nykyisen malliin. Energiayrityksistä valtaosa puolestaan toteuttaa vihreää siirtymää ja hyötyy itsekin siitä. Siksi ne puhuvat päästökaupan puolesta ja niiden valta tukee kestävyyssiirtymää. Sama ei kuitenkaan päde esimerkiksi ruoan alkutuotannossa tai monella muulla alalla, Tynkkynen sanoi.

Ihminen on osa luontoa

Entä miten taataan siirtymän oikeudenmukaisuus?  Tuuli Hirvilammin mukaan se ei ole mahdollista, jos ekologinen kestävyys ei ole ensisijainen suhteessa sosiaaliseen tai taloudelliseen kestävyyteen.

– Mutta nyt tehdään täysin päinvastoin eli ensin laitetaan talouskehys kuntoon ja sitten katsotaan, mitä taloudellisten reunaehtojen puitteissa voidaan tehdä ilmastotavoitteille.  

Hirvilammi uskoo, että pitkällä tähtäimellä tämä johtaa umpikujaan, jos kaikessa päätöksenteossa ja politiikassa ei muuteta ajattelua ja ymmärretä ekologisen kestävyyden ensisijaisuutta.

Ekohyvinvointivaltio asettaa ympäristön kantokyvyn rajat hyvinvointivaltion toimintaehdoksi siten, että kaikkien ihmisten hyvinvoinnista ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta pidetään huolta.

Hirvilammi listaa ekososiaalipoliittisia ratkaisuehdotuksia.  Yksi on ylellisyyskulutuksen suitsiminen verottamalla suuripäästöisiä ylellisyyksiä.

– Veden ja energian oikeudenmukainen hinnoittelu puolestaan lähtee siitä, että jos käytät kohtuullisen määrän energiaa tai vettä, verotus on matala ja kohtuullisen tason jälkeen se nousee. Asuinpaikan mukaan vaihteleva polttoainevero taasen huomioi eri alueiden mahdollisuudet ja vähentäisi alueellista eriarvoisuutta.