Elämästä tuli yksilöllinen selviytymisprojekti

Selviytyminen tarkoittaa riittäviä elämän edellytyksiä: ravintoa, suojaa, terveyttä ja turvaa. Suomessa ihmiset ovat vauraampia kuin koskaan, mutta myös vaurauden keskellä selviytymisen kokemuksesta on tullut arkipäivää.

Kirjallisuudentutkija ja esseisti Vesa Kyllönen ja kirjailija, toimittaja ja tutkija Mika Pekkola pyrkivät uudessa kirjassaan Epävarma elämä näyttämään, miltä yksilöstä tuntuu elää tämän päivän kapitalistisessa kulttuurissa, jossa talouden prosessit ovat kolonisoineet koko elämismaailman, ja julkisessa puheessa viitataan eri tavoin ja eri toimijoiden osalta siihen, millaista elämää tulisi tavoitella.

Yltäkylläisyyden keskellä ihmiset eivät koskaan ole tyytyväisiä siihen, mitä heillä on, vaan saavuttaakseen ”hyvän elämän” heidän on loputtomasti hankittava enemmän, tehtävä enemmän ja oltava enemmän. Jatkuvan tavoittelun seurauksena ihmisten oleminen ei kuitenkaan ole helpottunutta tai rentoutunutta vaan ennemminkin ahdistavaa, epävarmaa ja huolien värittämää.

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Kyllönen ja Pekkola erittelevät kirjassaan, miten selviytymisen eetos iskostuu syvälle suomalaisen ajatusmaailmaan, mutta miten yhteiskunnassa kytee myös vastavoimia.

– Pinnan alla on vaivihkaa ihmisten elämään vaikuttavia prosesseja, jotka eivät ole suoraan taloudelle alisteisia ja joissa itää muutoksen siemenet, Kyllönen sanoo.

Oy minä ab

Entä miten elämästä tuli vauraissa länsimaissa eloonjäämiskamppailu? Mika Pekkola kertoo nykyisen talousjärjestelmän työntävän ihmisiä selviytymismoodiin. Ravinnon ja toimeentulon hankkimisen lisäksi koko elämästä on tullut yksilöllinen projekti, jossa ihmiset kamppailevat, osin tiedostamattaan, toisiaan vastaan tullakseen tunnustetuiksi ihmisinä.

– Meitä kannustetaan tavoittelemaan yksilöllistä menestystä, rakentamaan omia yksityisiä elämänprojekteja, kilpailemaan ja ymmärtämään ihmissuhteita ja koko elämää tavaramuodon tai välineellisyyden kautta. Miten minä voisin hyötyä tästä, miten verkostoitua ja miten pärjätä paremmin muita vastaan?  

Ihmisistä on näin tehty oman elämänsä yrittäjiä. Kyse on osin myös luokkapolitiikasta. Kyllönen muistuttaa, miten vauraimmat osat väestöstä ovat kyenneet hankkimaan itselleen etuja, mutta samalla suurelle enemmistölle se on länsimaissa tarkoittanut olojen kiristymistä ennen kaikkea psykologisesti.

– Ne, jotka eivät pääse samalla tavalla osille, on tavallaan tempaistu laajennetun selviytymisen kilpajuoksuun, jossa pitää päästä kiinni tiettyihin elämän osa-alueisiin saadakseen sosiaalista tunnustusta.

Samalla todellisuus näyttäytyy vain hyödyn ja oman edun kautta.

– Vaikka meillä olisi mahdollisuus tehdä yhteistyötä, vähentää työaikaa ja olla enemmän läheisten ja ystävien kanssa, yhteiskunnassa entistä enemmän painotetaan yksilön kykyä pärjätä omillaan ja menestyä, Pekkola sanoo.

Pekkola jatkaa, miten koko heidän analyysinsa ytimessä on ajatus siitä, miten tällaisen kilpailukulttuurin myötä yksilöt ajautuvat tunneilmaston kylmyyteen ja etäälle toisistaan.

Yksilön koko elämä tukee työn tekemistä

Yrittäjyyden subjektiviteetti läpäisee myös työelämän. Prekarisoituneet työntekijät elävät pätkittäisissä työsuhteissa, jatkuvassa epävarmuudessa ja pakotettuina kamppailemaan toimeentulostaan, mutta epävarmuus koskee myös omillaan toimeentulevia.

Työelämässä selviytymisen moodi näkyy työntekijän jatkuvana velvollisuutena kehittään itseään. Hänen täytyy pitää huolta omasta ajattelustaan ja oman kehon terveydestä, jotta pystyy kestämään stressiä sekä jatkuvasti kouluttautumaan pysyäkseen mukana työelämän muutoksissa.

– Työntekijä on ajatuksiltaan ja tunne-elämältään kiinni työssä myös vapaa-ajalla eikä työstä noin vain irtauduta. Kun työn ja vapaa ajan erot häviävät, koko elämästä tulee työtä tukeva suoritteiden sarja. Tämä aiheuttaa yksilölle ihan kohtuuttomia paineita, kun työ samaan aikaan muuttuu entistä kuormittavammaksi, Mika Pekkola sanoo.

Selviytymisen kulttuuria ja eristäytyneisyyttä pidetään yllä myös julkisessa puheessa, kun esimerkiksi hallitus maalailee uhkakuvia ja kertoo, miten on kiristettävä ja tehtävä leikkauksia, jotta tulevaisuus olisi valoisampi.

– Leikkauspuheet luovat kuitenkin turvattomuutta ja pelkoa oman aseman menettämisestä, eikä tuolla tavalla selviytymisen kulttuuri ainakaan tule purkautumaan, Vesa Kyllönen sanoo.

Ihmisten riippuvuus toisistaan tulisi tunnustaa

Eristynyt, kilpaileva elämä ei voi olla hyvää, Vesa Kyllönen ja Mika Pekkola sanovat. Selviytymisen kulttuurin tarjoamassa mallissa on sen sijaan paljon sellaisia piirteitä, jotka saavat ihmiset kärsimään.

Vaikka nykyiselle kapitalistiselle talousmallille on vaihtoehtoja, selkeää poliittista tai yhteiskunnallista voimaa, joka sen haastaisi, ei ole. Toisaalta kulttuurissa on havaittavissa prosesseja ja elementtejä, jotka antavat toivoa muutoksesta.

Pekkola kertoo, miten selviytymisen kulttuurin vastavoimaksi ei tarvitse visioida kokonaan uutta yhteiskuntaa vaan miten nyky-yhteiskunnassa on paljon sellaisia yhteenkuuluvuuden siteitä, jossa ei tarvitse koko ajan kamppailla, selviytyä ja kilpailla. Esimerkiksi isät ovat viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ottaneet enemmän roolia perheessä, eivätkä ole enää eristäytyneenä työelämässä.

–Tämäntyyppiset asiat luovat toivoa siitä, että yksilötasolla ihmisillä voisi mennä vähän paremmin, Kyllönen sanoo.

Pekkola toteaa, miten nurinkurisesti toivoa luo myös ihmisten kasvava pahoinvointi.  

– Toivo on siinä, että pahoinvointia on alettu sanallistamaan. Mielenterveysongelmista puhutaan avoimemmin ja kipua ja kärsimystä jaetaan.

Tekemällä näitä näkyväksi samalla osoitetaan sitä kohti, missä ei tarvitse kärsiä.

– Kirjamme lähtee siitä, että yhteiskunnallinen paine ajaa meitä eristyneisyyteen ja selviytymismoodiin, mutta sen tunnustaminen, että me olemme hyvin riippuvaisia toisista ja me elämme hoivasta, välittämisestä, rakkaudesta ja jokapäiväisen elämän pienistä lämmön osoituksista, on yksi parantava elementti, Kyllönen sanoo.