Elämäkerta nostaa esille päättäväisen Mauno Koiviston

Aktiivinen sosiaalipoliittinen keskustelija, lähiörakentamista edistänyt pankinjohtaja, SDP:n talouspolitiikan linjanvetäjä, valtiovarainministeri, Suomen Pankin pääjohtaja ja pääministeri.

Mauno Koiviston 1960-luvun CV on hengästyttävää luettavaa. Elämäkertasarjaa presidentistä kirjoittava professori Tapio Bergholm sanoo, että aikaansaavan miehen vuosikymmenen tiivistäminen yhteen kirjaan oli työläs urakka.

– Koivisto toimi niin monella kentällä ja oli monessa mukana, Bergholm perustelee.

Elämäkertasarjan toinen osa Kova Koivisto – Pankista pääministeriksi 1960–1970 ilmestyi syyskuussa. Kirjan alussa Koivisto muuttuu turkulaisesta sosiologista helsinkiläiseksi talouspolitiikan vaikuttajaksi.

Helsingin Työväen Säästöpankin johtajana hän edisti rahoittajana alueellista asuntorakentamista, mutta urakehityksen kannalta tärkeämpää oli määrätietoinen eteneminen SDP:n johtavaksi talousasiantuntijaksi.

Rafael Paasio antoi nostetta uralle

Bergholmin mukaan Koiviston kannalta keskeistä oli läheinen yhteistyö SDP:n sisäisissä kiistoissa voimahahmoksi nousseen Rafael Paasion kanssa. Se avasi tien valtiovarainministeriksi Paasion hallitukseen vuonna 1966.

Vuotta myöhemmin oli edessä Koiviston siihenastisen poliittisen uran kovin paikka, kun hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan vuoksi Suomen markka jouduttiin devalvoimaan 31 prosentilla. Se romahdutti palkansaajien ostovoiman.

– Epäonnistuminen ei kuitenkaan johtanut Koiviston tähden laskuun. Päinvastoin hän tempaisi aloitteen omiin käsiinsä ja oli keskeinen toimija ensimmäisen tulopoliittisen ratkaisun synnyssä, Bergholm sanoo.

Pääministeri Paasion ja presidentti Urho Kekkosen tuella Koivisto nimitettiin ensin Suomen Pankin pääjohtajaksi ja vuoden 1968 alusta uuden hallituksen pääministeriksi.

Pääministerin ja presidentin yhteistyö sujui aluksi hyvin, mutta vähitellen välit alkoivat Bergholmin mukaan viiletä. Taustalla vaikuttivat muun muassa pohjoismaisen talousliitto Nordekin kaatuminen Neuvostoliiton painostuksen vuoksi.

– Koivisto oli Kekkosen lähellä olevista ainoa, joka uskalsi pistää kovan kovaa vasten.

Koiviston kovuus voi yllättää

Elämäkerran toisen osan nimeen nostettu ”kova” tarkoittaa Bergholmin mukaan Koiviston päättäväistä tapaa saada läpi tärkeinä pitämiään asioita. Hän oli tarvittaessa valmis käyttämään koviakin otteita saadakseen tahtonsa läpi.

Tämä on kaukana Koivistosta sittemmin syntyneistä mielikuvista, joita hallitsivat fundeeraukset ja vaikeaselkoiset filosofoinnit.

– Jostakin syystä hänen päättäväisyyttään ja tehokkuuttaan on vähätelty.

Koiviston kaksi puolta tulivat hyvin esille radio- ja televisiohaastatteluissa, jotka Bergholm on kaivanut Ylen arkistoista.

– Televisiossa Koivisto saattoi olla kärsivän näköinen ja mietteliäs, mutta tiukoissa paikoissa hän muuttui itsevarmaksi ja periksiantamattomaksi.

Bergholmin mukaan kansaa puhutelleet televisioesiintymiset vaikuttivat osaltaan Koiviston nousuun ihailluksi poliitikoksi.

­– Karismaattisuuden syntyyn vaikutti oleellisesti nopea tilannetaju. Hänellä oli kyky olla samassakin haastattelussa vakava ja leikkisä. Se oli poikkeuksellista tuon ajan poliitikoille.

Suosion kasvaessa myös Koivistoon kohdistunut arvostelu koveni, eikä hänen etenemisensä kohti valtakunnan ylintä huippua ollut suoraviivaista nousukiitoa.

– Selvää kuitenkin on, että Koivisto oli poikkeusyksilö. Se ei toki täysin selitä menestystä. Onnella ja sattumuksillakin oli osuutensa asiaan.

Tutkijana Bergholm on pyrkinyt ottamaan etäisyyttä tutkimuskohteeseensa ja välttämään elämäkerroissa usein toistuvaa vääristymää, jossa tutkittavan henkilön merkitystä korostetaan liikaa esimerkiksi poliittisissa päätöksentekoprosesseissa.

– Maailma tai edes Suomi ei pyörinyt missään vaiheessa Koiviston ympärillä, vaikka hän monessa asiassa vaikutusvaltainen toimija olikin.

Sivujuonteista syntyisi useampikin kirja

Tapio Bergholm on kokenut historiantutkija, joka tunnetaan etenkin ay-liikkeen historian kartoittajana. Henkilöhistorian tekeminen Koiviston kaltaisesta moniulotteisesta ihmisestä on hänestä haasteellista.

Vaiherikkaan 1960-luvun Bergholm sai puristettua 559 sivuun. Hän myöntää, että houkutus käsitellä kiinnostavia tapahtumia laajemminkin oli suuri. Rönsyjen karsimisessa auttoi tutkijan tuekseen pyytämä elämäkertatoimikunta.  Kokeneista politiikan tarkkailijoista koostuva ryhmä on pitänyt huolen siitä, että kirjoittaja keskittyy päähenkilön tekemisiin.

– Suurin haaste on runsaudenpula. Kirja sisältää yksityiskohtia, mutta monet asiat olen joutunut käsittelemään lyhyesti. Koiviston uralta lähtee monia juonteita, joista kustakin voisi kirjoittaa kirjan tai väitöskirjan. Kirjani on kutsu toisille tutkijoille paneutua näihin asioihin paremmin.

Bergholmin syksy on kulunut uuden kirjan esittelyssä eri tilaisuuksissa. Tahti jatkuu tiiviinä marraskuun lopulle, jolloin Koiviston syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta.

Sen jälkeen Bergholm käy elämäkerran kolmannen osan kimppuun. Sen on määrä kattaa 1970-luku aina Koiviston valintaan presidentiksi tammikuussa 1982. Kirjan työnimeksi tutkija on antanut ”Kestävä Koivisto”.

Bergholmin mukaan nimi viittaa siihen, että Koivisto nostettiin jo vuonna 1966 Kekkosen potentiaaliseksi seuraajaksi. Suomen Pankin pääjohtajana ja pääministerinä hänen kansansuosionsa kasvoi kohisten, mutta samalla tihenivät myös vastustajien kampitusyritykset.

– Miten Mauno Koiviston karisma kestäisi tulevat vuodet ja vuosikymmenet? Bergholm päättää elämäkerran kakkososan.