Demokratian puolustaja

Vapaa sivistystyö on mahdottomuuksien taidetta

Silti melkein sadan vuoden ajan järjestömme ovat onnistuneet tehtävässään.

Sivistysjärjestöillä on yhteisiä sekä pitkän että lyhyen aikavälin haasteita. Vaikka taivaalla on huolestuttavan tummia pilviä, on tärkeää muistaa, että ne eivät ole suurempia tai tummempia kuin aiemmin kohtaamamme.

Tavoitteemme on muuttaa maailmaa paremmaksi. Se on suuri tehtävä. Olisikin kummallista, jos kokisimme asiat toisin.

Näin ehkä tapahtui joitakin vuosikymmeniä sitten, jolloin ajattelimme, että kaikki on menossa oikeaan suuntaan. Tuolloin tuntui, että maailma on muuttunut ja maali häämötti.

Rautaesirippu kaatui, Itä-Eurooppa demokratisoitui, Etelä-Afrikassa Nelson Mandelasta tuli presidentti, Israel ja Palestiina solmivat Oslon sopimuksen ja syntyi Attac-liike – kuin vitamiiniruiskeena työväenliikkeelle. Nokia ja Ericsson yhdistivät ihmisiä ennenkuulumattomalla tavalla.

Ehkä tämän vuoksi valppautemme herpaantui ja olimme ällikällä lyötyjä, kun kehitys jälleen muutti suuntaa. Kukaan meistä ei olisi voinut arvata, missä olemme tänään.

Venäjä on palannut autoritääriseen hallintoon, Lähi-idässä riehuu useampia ja julmempia sotia kuin koskaan aikaisemmin, Yhdysvaltain ydinasekoodit ovat miehellä, jonka itsehillintä on viisivuotiaan tasolla, epätasa-arvo kasvaa länsi-maissa ja perustavaa laatua olevat demokraattiset oikeudet valuvat yhä alemmas eurooppalaisten hallitusten prioriteettilistoilla. Jopa brexit muuttaa enemmistöolosuhteita Euroopan parlamentissa perinteisestä liberaalista konservatiivisemmaksi.

Perussuomalaiset ja Ruotsidemokraatit juurtuvat yhtä syvemmälle osiksi demokraattisia yhteiskuntiamme.

Ahdistavaa? – Kyllä.

Tarvitaanko meitä? – Enemmän kuin koskaan!

Niin Ruotsissa kuin muualla Pohjolassa vapaan sivistystyön aate on puristuksissa ja pohjoismaisen yhteistyön tärkeys korostuu. Yhteiskunnassa, jossa yhä useammin kaiken halutaan olevan mitattavissa, on sivistyksen tärkeyttä sivistyksen itsensä vuoksi vaikea selittää.

On lähes mahdotonta todistaa numeroin mitä hyötyä on siitä, että ihmiset osaavat soittaa kitaraa tai maalata akvarelleja. Siksi on tärkeää saada päättäjät ymmärtämään toimintamme syvin tarkoitus: mitä se on merkinnyt historiallisesti ja mitä se tarkoittaa tulevaisuudessa. Vapaa sivistystyö ja kulttuuri ovat yhteiskunnan sideaineita ja ehkä jopa demokratian itsepuolustusta. Silläkin on merkitystä, että teemme mitä sanomme, ja olemme sitä mitä sanomme olevamme.

Konkreettinen esimerkki tästä on vuosien 2014 ja 2015 suuri pakolaisaalto ja se, miten silloin toimimme.

Ruotsalaisten säännösten mukaan osallistujiksi vapaan sivistystyön toimintaan voi rekisteröidä vain Ruotsin kansalaisia. ABF kuitenkin käynnisti turvapaikanhakijoille suunnatun ruotsin kielen perusopetuksen sekä yhteiskuntatiedon koulutuksen useilla paikkakunnilla eri puolilla maata: ABF:n toimipisteissä, kirjastoissa ja vastaanottokeskuksissa ja täysin ilmaiseksi.

Aatteellinen ideamme on suurempi kuin yhteiskunnalta saamamme tuki. Mikään muu ryhmä ei voi olla prioriteeteissamme korkeammalla kuin ne, joilla on vähiten voimavaroja ja suurin tarve. Se, että saavutimme ihmisiä ja ryhmiä, joita viralliset tahot eivät tavoittaneet, toimi herätyskellona päättäjille. Tämä sai aikaan sen, että uutta valtionapua ryhdyttiin suuntaamaan tämän tyyppiseen toimintaan.

Toimimalla omilla keinoillamme omaa periaateohjelmaamme noudattaen ja omilla prioriteeteillamme tulimme samalla luoneeksi mallin, joka toi vapaalle sivistystyölle uutta, joskin tiettyyn tarkoitukseen suunnattua taloudellista tukea. Olemme vakuuttuneita siitä, että oikea tapa toimia on antaa aatteemme ja sen myötä toimintamme mennä edellä ja luoda esimerkkejä, jotka toimivat omaksi hyödyksemme, mutta jotka myös muuttavat todellisuudeksi ne suuret sanat, jotka ovat julistuksissamme.

Vuonna 2018 Ruotsin yhteiskunnallinen ilmapiiri on kova. Keskustelu on äärimmäisen polarisoitunutta, ja juuri nyt kuulostaa siltä kuin maahanmuuttajat olisivat syyllisiä suurimpaan osaan vaikeuksistamme. Tämä merkitsee työväenliikkeen epäonnistumista, ja tämän epäonnistumisen jaamme pohjoismaisen, eurooppalaisen ja globaalin työväenliikkeen kanssa.

Mutta kun yhteiskuntaa revitään rikki, meidän tehtävämme on kursia se kasaan. ”Kansansivistys on demokratian itsepuolustusta”, ja juuri tämän vuoksi on tärkeää, että meidän äänemme kuuluu.

Tämän vuoksi ABF on päättänyt muuttaa strategiaansa kunnallis-, maakunta- ja valtiopäivävaaleissa. Sen sijaan, että kampanjoisimme aikaisempaan tapaan äänestysaktiivisuuden kasvattamiseksi vaalivuoden aikana, olemme nyt käynnistyneet kehitystyön seuraavan viiden vuoden ajaksi eli yli vaalikauden. Yritämme muuttaa keskustelua ja toivottavasti myös saada lisää ehdokkaita ryhmistä, jotka eivät tällä hetkellä ole edustettuina päättävissä elimissä.

Kutsumme tätä nimellä ”Anna äänesi kuulua” (Gör din röst hörd). Tarkoituksena on laajentaa demokratiaa ja lisätä tosiasiallista osallistumista.

Sen sijaan, että meillä on luottamushenkilöitä, jotka puhuvat muiden puolesta ja käyttävät ilmaisuja ”ne jotka asuvat lähiöissä” ja ”ne jotka asuvat syrjäseuduilla”, haluamme kuulla niitä, jotka sanovat ”me lähiöissä” ja ”me syrjäseuduilla”.

Demokratian syventäminen sekä työkalujen ja taitojen antaminen ruohonjuuritasolle ja ihmisille, jotta he voivat ottaa vallan käsiinsä sekä omassa elämässään että työelämässä ja yhdistystoiminnan ja politiikan kautta valta koko yhteiskunnassa, on se tarkoitus, jota varten järjestömme ovat olleet olemassa yli sadan vuoden ajan.

Sillä juuri nyt meitä tarvitaan. Ei sen takia, että se olisi helppoa, vaan sen vuoksi, että se on meidän tehtävämme.

Toisenlainen ja parempi maailma on mahdollinen.

Monica Widman Lundmark
Liittosihteeri
Arbetarnas Bildningsförbund, Ruotsi

Den fria bildningen är det omöjligas konst

Ändå har våra organisationer lyckats bra med det i snart hundra, respektive lite drygt hundra år.

Tillsammans har vi utmaningar på kort och lång sikt, men även om det finns orosmoln är det viktigt att komma ihåg att de är varken större eller mörkare än vad de har varit för oss historiskt:

Våra organisationer har som mål att förändra världen till det bättre. Det är en stor uppgift. Om man har det i åtanke, vore det tvärtom märkligt om vi upplevde det på annat sätt.

Men kanske var det ändå just det vi gjorde för några decennier sen. Det är inte längre sen vi nog tyckte att allting gick åt rätt håll. Då det nästan kändes som att världen var förändrad och vi närmade oss ett mål.

Järnridån föll, demokratiseringen av Östeuropa, Nelson Mandela blev president i USA, Osloavtalet mellan Israel och Palestina, Attac-rörelsen kom in som en vitamininjektion i arbetarrörelsen. Tom Nokia och Ericsson knöt ihop människor på ett aldrig tidigare skådat sätt.

Och kanske att vi därför också kom att sänka garden, och blev lite överrumplade när utvecklingen åter vände.

Ingen av oss hade kunnat gissa att vi skulle befinnas oss här idag: Ryssland har återgått till ett auktoritärt styre, i Mellanöstern rasar fler och grymmare krig än någonsin, USAs kärnvapenkoder ligger i händerna på en man med impulskontrollen hos en femåring, ojämlikheten växer i västvärlden och frågor om grundläggande demokratiska rättigheter hamnar allt längre ner på europeiska regeringars prioritetslistor. I och med Brexit skiftar majoritetsförhållandet i Europaparlamentet från en traditionellt liberal till en mer konservativ majoritet.

Sannfinnländare och Sverigedemokrater blir allt mer institutionaliserade i våra egna demokratiska församlingar.

Bekymmersamt? –Javisst.

Behövs vi? –Javisst. Mer än någonsin!

I dessa tider är inte minst vårt nordiska samarbete viktigt. För i Sverige liksom i övriga Norden är den fria bildningens idé under press. I ett samhälle där allt mer ska vara mätbart är bildning för bildningens egen skull svår att förklara.

Men det är nästan omöjligt att med mätbara siffror bevisa nyttan av att människor kan spela gitarr eller måla akvarell. Därför är det en viktig uppgift för oss att få beslutsfattare att förstå den djupare idén bakom det vi gör, och vad det har inneburit historiskt och vad det kommer att innebära för framtiden. Den fria bildningen och kulturen är samhällets bindmedel, ja kanske tom demokratins självförsvar. Det bygger också att vi gör det vi säger vi gör, och är de vi säger att vi är.

Ett konkret exempel på när det har fungerat väl var under den stora flyktingvågen under 2014 och 2015: Enligt det svenska regelverket kan den fria bildningen bara registrera svenska medborgare som deltagare i vår verksamhet.  Ändå startade ABF upp verksamhet för asylsökande i grundläggande svenska och samhällskunskap för nyanlända på flera håll i landet. I ABF-lokaler, på bibliotek, på flyktingförläggningar och helt utan kostnadsersättning.

Vår ideologiska idé är större än vårt samhällsstöd, och ingen grupp kan vara mer prioriterad för oss än de som har minst resurser och störst behov.

Detta att vi nådde människor och grupper som de offentliga institutionerna inte kunde nå blev en väckarklocka för beslutsfattare, och fick till följd att ett nytt statsstöd inrättades för denna typ av verksamhet.

Genom att agera med våra metoder enligt vårt idéprogram enligt våra egna prioriteringar skapade vi ett eget evidens som gav den fria bildningen ett helt nytt, om än riktat, ekonomiskt stöd. Vi är övertygade om att detta är rätt metod, att ibland låta ideologin och därmed verksamheten gå före och utgöra bevis för vår egen nytta, och omsätta de stora orden som står i alla våra deklarationer till verklighet.

Samhällsklimatet i Sverige är hårt 2018. Debatten är extremt polariserad, och just nu låter det som att invandrare är dem vi kan lägga skulden för det mesta på. Det är ett misslyckande för den breda arbetarrörelsen, och det misslyckandet delar vi med den nordiska, europeiska och globala arbetarrörelsen.

Men när samhället dras isär, och vi ser det som vår uppgift att dra ihop det.  Vi säger själva att ”Folkbildning är demokratins självförsvar”, och just därför är det viktigt att alla röster får höras.

Till det svenska kommun-, landstings- och riksdagsvalet har ABF därför valt att byta strategi. Istället för att som tidigare kampanja för ökat valdeltagande under valåret har vi nu inlett ett utvecklingsarbete under fem år, det vill säga fram över nästa mandatperiod, som handlar om försöka förändra debatten och förhoppningsvis också öka antalet kandidater från grupper som idag inte finns representerade i beslutande församlingar.

Vi kallar det ”Gör din röst hörd” och syfte är just att bredda det demokratiska samtalet och sänka trösklarna för att få människor att engagera sig i samhällsfrågor som berör dem. Under fem år, i 290 kommuner försöker vi bredda demokratin och öka det faktiska engagemanget.

Istället för att ha förtroendevalda som pratar för andra, som säger ”de som bor i förort”, och ”de som bor i glesbygd” vill vi lyfta rösterna på de som kan säga ”vi i förorten” och ”vi i glesbygden”.

Att fördjupa demokratin, att ge gräsrötter och människor verktyg och kunskap för att ta makten både i sina egna liv, yrkesliv och genom föreningsliv och politik makten över hela samhället de lever i är grunden för varför våra organisationer funnits i över hundra år.

Då som nu behövs vi, inte för att det är lätt, utan för att det är vår uppgift.

En annan och bättre värld är möjlig.

Monica Widman Lundmark
Förbundssekreterare
Arbetarnas Bildningsförbund