Kuusikymmentäviisi sanaa riittää ymmärtämiseen

Sanat ja niiden merkitykset ovat aina kiinnostaneet Ulla Vanhataloa. Sanoilla rakennetaan maailmaa. Niiden kautta hän on päätynyt tutkimaan alkusanoja.

Uupuneesta tuntuu ristiriitaiselta, jos joku muu määrittelee hänen tilaansa tavalla, joka ei vastaa hänen omia tuntemuksiaan. Miltä mahtaa tuntua maahan muuttaneesta ja kriisin kohdanneesta henkilöstä, joka yrittää selvittää tilannettaan englanniksi henkilölle, jolle englanti on yhtä lailla vieras kieli?

Näissä tilanteissa voisi käyttää alkusanoja. Kuuteenkymmeneen viiteen sanaan eivät huku päällekkäiset merkitykset, sillä alkusanat ovat yksiselitteisiä eri kielillä.

Motkotusta ja jurputusta

Alkusanat kiinnostavat kielentutkija Ulla Vanhataloa. Tutkimustyössään hän avaa sanojen päällekkäisiä merkityksiä.

– Vertasin väitöskirjassani sellaisia synonyymejä kuin nalkuttaa, motkottaa, jupista ja jurnuttaa. Kieltä äidinkielenään puhuvat ymmärtävät sanojen erot. Nämä erot ovat piilossa heiltä, jotka ryhtyvät opiskelemaan kieltä ulkopuolisina, Ulla Vanhatalo sanoo.

Tutkijat puhuvat teoriasta Natural Semantic Metalanguage (NSM). Sen mukaan kaikkien kielten ytimestä löytyy yhteisiä käsitteitä, alkusanoja. Näitä kielentutkijat ovat löytäneet viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana.

Ulla Vanhatalo puhuu Ian Parkerin mallista, jossa on kolme ympyrää rivissä.

Keskimmäinen ympyrä yhdistää kaksi muuta. Vasemmanpuoleisessa ympyrässä on meille tuttuja konkreettisia asioita kuten tietokone tai pöytä.

Oikeanpuoleisessa ympyrässä on tunteiden, ajatusten ja arvojen kaltaisia asioita. Lisäksi siellä on sellaista, mitä emme tiedä, ennen kuin annamme sille nimen. Nämä asiat ovat ”sanojen takana”. Kun asialle annetaan nimi, se siirtyy keskimmäiseen ympyrään. Siinä ovat asiat, joista puhumme.

Oikeus määritellä sanoja

Sanoilla on valtaa, koska kukaan ei pääse irti kielen tasosta. Jos emme kuitenkaan ymmärrä, että operoimme sanoilla, jotka ovat muovailtavia, olemme sanojen armoilla. Tämä on yhtäältä tiedostamatonta, toisaalta jollain voi myös olla pyrkimys saada meidät ymmärtämään asiat jollakin tavalla.

Sanoilla rakennetaan maailmaa, mutta samalla myös pimitetään asioita. Meitä autetaan keskustelemaan sanoilla, mutta olemme sanojen vankeja. Olemme oman äidinkielemme vankeja. Tunnemme vain niitä tunteita, joille meidän kielessämme on sana.

Japanissa on amae, eikä japanilainen ehkä uskoisi, että on ihmisiä, jotka eivät tunne amaeta. Saksalainen ajattelee samoin Angstista.  Myös kulttuurien sisällä käytämme sanoja eri tavoin. Suomea äidinkielenä puhuvien keskuudessa on ihmisiä, jotka käyttävät sanoja eri tavoin.

– Olet syrjäytynyt, sinulla on kriisi tai koet stressiä. Kenellä on oikeus käyttää sinusta sellaisia sanoja? Ulla Vanhatalo kysyy.

Kenellä on oikeus sanoihin?

Vanhatalo kertoo kuinka oikeuslaitoksen lakiteksti käyttää sanoja, jotka määrittelevät asioita tarkasti. Määritelmä ei välttämättä mene yksi yhteen sen kanssa, miten joku ihminen ymmärtää kyseisen sanan. Onko oikeuslaitoksella oikeus määritellä sanoja?

– Kielentutkijana ajattelen, että oikeus on kollektiivisesti niillä ihmisillä, jotka sanoja käyttävät. Sitä oikeutta ei voi ottaa pois. Jossain tilanteessa oikeuslaitoksella voi olla oikeus määritellä, mutta sen pitäisi olla hyvin avointa.

Vanhatalon mielestä alkusanoja tarvitaan siihenkin, että voimme keskustella ilman, että sanojen monimerkityksellisyys vesittää yhteisymmärryksen.

Ulla Vanhatalo on tehnyt yhteistyötä Selkokeskuksen kanssa tutkimusprojekteissa. Alkusanojen avulla myös selkokieli voi kehittyä entistä selkeämmäksi. Samalla alkusanojen käyttäminen on suuri tasa-arvoteko. Silloin keskustelukumppanit ovat samalla viivalla keskustellessaan.

Inari Juntumaa

Lue lisää

Kielentutkija Ulla Vanhatalon ja puhekouluttaja Juhana Torkin sivusto