Uhkakuvat leimaavat maahanmuuttokeskustelua

Pakolaisaalto. Iphone-mies. Meritaksipalvelu. Elintasosurffari. Suomalaista maahanmuuttokeskustelua ovat määrittäneet monenlaiset uudissanat ja vertauskuvat, joita viljeltiin mediassa varsinkin vuosien 2015–2016 laajamittaisen maahanmuuton aikana.

Poliittisen historian tutkijan, tutkijatohtori Noora Kotilaisen mukaan vertauskuvien eli metaforien käyttö on yleistä monimutkaisista, abstrakteista aiheista puhuessa, eikä niiden käytössä ole sinänsä mitään pahaa.

– Mutta minkälaisia mielikuvia sillä luodaan, jos pakolaisista puhutaan esimerkiksi tsunamina? Sehän on aalto joka tulee, pyyhkäisee yli ja tuhoaa kaiken. Jos näistä asioista puhutaan sotaisilla tai luonnonvoimaistavilla termeillä, niihin myös reagoidaan samoilla keinoilla ja välineillä, Kotilainen sanoo.

Kotilaisen ja Jussi Laineen kirja Muuttoliike murroksessa -metaforat, mielikuvat, merkitykset julkaistaan huhtikuussa. Kirjassa esitetään, että jo näennäisen neutraali sanapari “Euroopan pakolaiskriisi” on asenteellinen. Se kohdistaa huomion pakolaisten lähtömaiden hädän sijaan Eurooppaan. Kriisistä puhumalla oikeutetaan myös poikkeukselliset toimet, joilla tilanteeseen voidaan vastata.

– Mikä tai kuka oikeastaan oli kriisissä? Tapahtunutta voisi kutsua myös eurooppalaiseksi pakolaisten vastaanottamiskriisiksi, jolloin asetelma kääntyy toisinpäin, Kotilainen sanoo.

Kotilaisen mukaan hyvä esimerkki populistisesta termistä, joka vakiintui jo aiemmin normaaliin käyttöön, on ankkurilapsi. Termillä viitattiin yksin maahan tuleviin lapsiin, joiden perhe seurasi myöhemmin perässä.

­– Pakolaisuuteen, maahanmuuttoon ja muuttoliikkeeseen liittyvät sanat ovat juridista sanastoa, joka tulee ihmisoikeuslainsäädännöstä. Esimerkiksi journalisteille voisi teroittaa enemmänkin, mitä korrektit sanat ovat.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Pelolla ja uhalla ratsastaminen näkyi Kotilaisen mukaan myös vuoden 2015 maahanmuuttoon liittyvissä lehtikuvissa. Suosittu teema oli esimerkiksi vastaanottokeskus, jonka valaistut ikkunat hohtivat pimeässä talviyössä, ja jonka pihalla seisoi poliisiauto.

Osassa kuvista maahanmuuttajista näytettiin pelkästään vartalot. Humaanimpana ja ymmärrystä herättävänä kuvaustapana Kotilainen pitää esimerkiksi tulijoiden henkilökuvia, joita lehdistä myös löytyi.

– Ymmärrän, ettei vastaanottokeskukseen välttämättä pääse käymään, eikä kuvaan haluta laittaa henkilöä, joka ei suoraan liity aiheeseen. Mutta onko kuvaa pakko aina olla? Ja vaikka hukkuneen Alan Kurdin kuvalla oli valtava poliittinen voima, voi kysyä kuinka monta kertaa meidän piti sama kuollut lapsi nähdä, Noora Kotilainen sanoo.

Vuonna 2015 pinnalle nousi myös turvapaikanhakijoiden tekemä seksuaalinen väkivalta. Sitä kuvitettiin usein ulkotiloilla, koiranulkoiluttajilla ja poliisiautoilla.

– Turvapaikanhakijat ja puskaraiskaukset esitettiin suurena uhkana valkoiselle suomalaiselle naiselle, vaikka tiedetään, että suurin osa raiskauksista tapahtuu sisätiloissa, tutun tekemänä.

Kotilaisen mukaan pakolaisten humaani ja lähdön syyt huomioiva kuvaustapa oli yleistä silloin, kun he olivat lähempänä kotimaitaan. Mitä lähemmäs Suomen rajoja liikkeelle lähteneet ihmiset tulivat, sitä enemmän kuvausaiheet kuitenkin muuttuivat.

– Kuvan vaikutus on usein suurempi kuin tekstin. Sen ymmärtäminen on ensimmäinen askel vastuulliseen kuvien esittämiseen, Kotilainen sanoo.

Tarkoituksenhakuista pelon lietsontaa

Noora Kotilaisen mukaan on selvää, että tietyt tahot ovat lietsoneet maahanmuuttoon liittyviä uhkakuvia tietoisesti ja päämäärähakuisesti.

– Maahanmuuttokeskustelua on päässyt niin Suomessa kuin laajemminkin määrittelemään populistinen suuntaus, joka on ottanut sen keppihevosekseen. Karrikoiden oikeistopopulististen puolueiden mukaan kaikki liittyy aina maahanmuuttoon ja ratkaisu on aina rajat kiinni. Se on helppo, ikiaikainen aihe, jota voidaan käyttää monessa asiassa uhkakuvana.

Tavalla, jolla maahanmuutto on Suomessa esitetty, voi Kotilaisen mukaan olla suoria vaikutuksia äänestyspäätöksiin ja siihen, minkälaisia päätöksiä poliitikot uskovat kansalaisten haluavan. Tutkimusten mukaan monilla eurooppalaisilla on väärä käsitys esimerkiksi maassa olevien muslimimaahanmuuttajien määrästä.

– Ihmiset kokevat asiat suurempina uhkina tai ilmiöinä kuin mitä ne ovat. Maailman pakolaisista valtaosa on ihan jossain muualla kuin Euroopassa. Toisaalta tavat esittää maahanmuuttoa voivat myös paljastaa paljon siitä, keitä itse olemme ja miten ajattelemme.

Paluu järkevään, rauhanomaiseen maahanmuuttokeskusteluun on Kotilaisen mukaan sikäli mahdotonta, että sellaista ei ole oikeastaan koskaan ollut. Muukalaisiksi koetuista ihmisistä on puhuttu usein samoin termein, virtoina ja vyöryinä, aina 1800-luvun lopun romaneista 1930-luvun juutalaispakolaisiin. Hyvä lähtökohta olisi kuitenkin perustaa keskustelu faktoille.

– Täytyisi pitää mielessä ne perusperiaatteet, jotka demokratiassa ja ihmisoikeuksia kunnioittavassa puheessa on. Muistaa, että puhutaan toisesta ihmisestä, jolla on oma elämänsä, ja joka on aivan yhtä arvokas kuin mekin. Tiedän, että se on nykyään politiikassa paljon pyydetty, Kotilainen sanoo.