Työmarkkinakansalaisuuden lisäksi nuoret ottavat kantaa esimerkiksi kuluttajina, tekevät taidetta, vaikuttavat poliittisesti vetoomuksilla ja adresseilla ja ovat mielipidevaikuttajia omissa verkostoissaan, Susanna Ågren ja Jenni Kallio sanovat.
Nuoret haluavat tehdä arvojaan ja hyvinvointiaan vastaavaa työtä
Nuoret haluavat näyttää oman osaamisensa, mutta kyseenalaistavat palkkatyön ainoana arvostuksen mittana. Merkityksellisyyttä voi tuoda esimerkiksi vapaaehtoistoiminta tai mielenosoituksen järjestäminen.
Nuoruus on elämänvaihe, jossa tapahtuu paljon: nuoret itsenäistyvät, valitsevat opiskeltavan ammatin, muuttavat kotoa, uudelleenmääritelevät suhteensa lapsuudenperheeseensä, miettivät omaa tulevaa palkkaansa ja niin edelleen.
– Samaan aikaan ympäristö, missä nuoret neuvottelevat aikuisuudestaan, pohtivat omaa paikkaansa yhteiskunnassa sekä arvoaan ja merkitystään, on jatkuvassa muutoksessa, Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Jenni Kallio sanoo.
Työmarkkinakansalaisuus tarkoittaa sidettä, jonka työ muodostaa yksilön ja yhteiskunnan välille. Palkkatyötä on perinteisesti pidetty arvostuksen mittana ja edellytyksenä vastuullisuudelle, aikuisuudelle ja täysivaltaiselle kansalaisuudelle. Palkkatyö on myös se, johon nuoria vahvasti ohjataan koulu- ja palvelujärjestelmässä. Nuorilla työelämäpolkuun liittyy kuitenkin paljon epävarmuuksia ja pelkoja.
– Ajatellaan, että nuoren tärkein tehtävä on päättää, mikä hänestä tulee isona ja kehittää sellaisia taitoja ja osaamista, jotta pystyy työllistymään kunnollisena aikuisena kansalaisena, väitöskirjatutkija Susanna Ågren toteaa.
Osa nuorista kokee kuitenkin ahdistavana sen, miten suoraviivaisesti hänen pitäisi kulkea koulupolkua kohti työtä ja työmarkkinakansalaisuutta.
– Kun päätöksiä pitäisi tehdä, nuori ei välttämättä vielä tiedä, mitä haluaisi valita, muut asiat elämässä ovat samaan aikaan solmussa, eivätkä vaihtoehdot ylipäänsä valintojen tekemiseen ole kaikille yhtäläiset. Valintojen tekemiseen pitäisikin saada riittävästi tukea, aikaa ja rauhaa miettiä, millainen työ olisi itselle mielekästä ja omien arvojen mukaista, Ågren jatkaa.
Nuoruus on isojen neuvotteluiden aikaa
Susanna Ågren tutkii ammattiin opiskelevien ja ammattiin valmistuneiden nuorten näkemyksiä ja kokemuksia työmarkkinoista ja työelämästä sekä niiden muutoksista. Jenni Kallio puolestaan tutkii nuoria, jotka ovat hakeneet yhteiskunnan viranomaisilta ja palveluverkostosta tukea erilaisiin itsenäistymisen kysymyksiin.
Tutkijat kertovat miten suuri osa nuorista haluaa päästä näyttämään oman osaamisensa ja osaksi työmarkkinakansalaisuutta. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo, sillä nuoret kohtaavat haasteita ja ristiriitoja, jotka liittyvät sekä työmarkkinoiden pirstoutumiseen ja epävarmuuteen että työn koventuneisiin ja ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömiin vaatimuksiin.
Nuorten pohtiessa löytävätkö he ylipäätään itselle sopivaa tai koulutustaan vastaavaa työtä, saavatko he siitä oikeudenmukaisen korvauksen ja vastaako se omia arvoja, julkisessa keskustelussa ajatellaan, että ponnahduslautana työelämään nuorten tulee ottaa vastaan mikä tahansa työ, vaikka he kohtaisivat siinä epäreiluutta.
– He eivät saa työhön perehdytystä, heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, vähätellään, kohdellaan rasistisesti tai heidän kanssaan solmitaan nollatuntisopimus tai vastaava, joka ei takaa riittävää palkkaa tai sellaista turvallista pohjaa, jonka kautta pystyisi suunnittelemaan aikuisuutta, Ågren sanoo.
Samalla yhä enemmän korostetaan, miten vastuu pärjäämisestä on yksilöllä itsellään ja nuorten pitäisi olla tehokkaita, joustavia, aktiivisia ja sosiaalisia ollakseen mahdollisimman työkykyisiä ja jatkuvasti muokata näitä taitoja työelämään sopiviksi. Ågrenin mukaan tämä kaikki kuitenkin luo nuorelle valtavia paineita siitä, millainen hänen tulisi olla ja millaiseen muottiin hänen pitäisi taustoineen, työmarkkinakokemuksineen ja elämäntilanteineen yrittää mahtua.
Sosiaalinen vastuullisuus puhuttaa nuoria
Osa nuorista ei saavuta kaikkia yhteiskunnan heille asettamia vaateita työmarkkinakansalaisuudesta.
– Jos samaan aikaan meillä on heille vahva rakenteellinen viesti, että he ovat arvokkaita yhteiskunnalle vain työn kautta, ei se kovin oikeudenmukaiselta tunnu, Susanna Ågren sanoo.
Tutkijat toteavat, miten jokaisella pitäisi olla mahdollisuus kokea itsensä kuuluvaksi yhteiskuntaan, sillä kuulumisen, osallistumisen ja hyväksytyksi tulemisen kokemukset ovat olennainen osa hyvinvointia.
Nuorille itselleen kansalaisuuden rakentuminen ei kuitenkaan ole vain yksilökeskeistä työmarkkinapolulla etenemistä, vaan sosiaalisissa suhteissa ja arkisissa kohtaamisissa tapahtuvaa käsitteen muodostusta itsestä ja omasta suhteesta yhteiskuntaan.
– Kansalaisuus rakentuu vähän sellaisena peilinä, minkälaista palautetta saa muilta ihmisiltä, yhteiskunnasta, instituutiosta, palveluista, opettajilta ja koulusta ja miten nuorelle annetaan hyväksyntää ja häntä kuullaan, ymmärretään ja miten hän voi toimia itselle tärkeiden asioiden puolesta, Jenni Kallio toteaa.
Nuorille tärkeitä asioita voivat olla esimerkiksi eläinten oikeudet, ilmastonmuutoskysymykset tai kavereiden auttaminen.
– Monille tutkimuksiimme osallistuneille nuorille myös muunlaiset sosiaalisen vastuullisuuden ja solidaarisuuden kysymykset näyttäytyvät vähintään yhtä tärkeinä kuin työmarkkinaosallisuus ja yhteiskuntaan osallistumisen tahto on työmarkkinoille osallistumista laajempaa, tutkijat toteavat.
Usein yhteisen hyvän tuottaminen jää kuitenkin työmarkkinakansalaisuuden varjoon ja ainoastaan opiskelusta ja työstä puhutaan varteenotettavavana ja arvokkaana toimintana.
Monenlainen aktiivisuus kehittää osaamista
Sekä Susanna Ågrenin että Jenni Kallion tutkimusten keskeinen viesti on, että jos nuoren työmarkkinasiirtymä ei onnistu, ei nuori silti välttämättä ole ongelmallinen, passiivinen tai kyvytön yhteiskunnassa vaan hänen moninaisia tapojaan osallistua ja pyrkiä vaikuttamaan ja niiden esteitä, ei vain tunnisteta.
– Esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekemällä tai järjestämällä mielenosoituksen tai kesäleirin rakentuu todella paljon aitoja vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä yhteisöllisyyttä, mutta jos me emme näe niiden tuottamia valmiuksia, kertoo se myös paljon siitä, miten nuorten osallisuuteen suhtaudutaan, Kallio sanoo.
Tänä syksynä nuoret ovat esimerkiksi kokoontuneet omiin oppilaitoksiinsa ja vaatineet omia oikeuksiaan.
– Samaan aikaan aikuiskeskusteluissa nuoria on vähätelty ja arvosteltu, miten he makaavat oppilaitosten lattioilla eivätkä tee oikeita asioita, Ågren jatkaa.
Nuorten ajatuksia pitää kuulla
Jenni Kallio muistuttaa, miten myös esimerkiksi luontokato, sodat ja kiihtyvä ilmastonmuutos tulevat yhä enemmän nuorten iholle.
– Nuoret miettivät elämänedellytyksiä jotenkin tosi laajasti ja sellainen epävarmuus on hiipinyt lähelle.
Nuoret kokevatkin, ettei yhteiskuntaa voi rakentaa vain kapean työmarkkinakansalaisuuden, jatkuvan kuluttamisen ja talouskasvun ihanteen varaan.
– Tarvitaan uudenlaista näkemystä ja rohkeutta ajatella minkälaista toimijuutta, yhteisen hyvän tuottamista ja kansalaisuutta haluamme tukea ja vaalia. Tässä nuorten kuuleminen ja kuunteleminen on ensiarvoisen tärkeää, Kallio sanoo.
Nuoret itse toivovat, että he voivat tuntea itsensä arvokkaaksi yhteiskunnassa huolimatta siitä, onnistuvatko he työllistymään työmarkkinakansalaisuuden ideaalin mukaisesti.
– Silloin heillä olisi mahdollisuus tehdä omassa elämässä merkitykselliseksi kokemiaan asioita: valita pienipalkkainen työ mielekkäältä alalta kuten kulttuurin parista tai joka sopii sen hetkiseen elämäntilanteeseen, harrastaa itselle kiinnostavia asioita tai toimia yhteiskunnassa tavoilla, jotka ovat kestäviä yhteiskunnan rakentamisen näkökulmasta, Ågren sanoo.