Muodollisesta yhdenvertaisuudesta kohti tosiallista

Yhdenvertaisuus toteutuu heikosti arjessa. Monien asioiden mennessä yhteiskunnassa eteenpäin ihmisten yhä mielikuvituksellisemmat tavat syrjiä toisiaan lyövät ällikällä. Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Yhdenvertaisuuslaki, tasa-arvolaki, rikoslaki ja työlainsäädännön kiemurat tarkentavat syrjinnän kieltoa eri elämänalueilla. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset asettavat myös vähimmäisvaatimuksia.

Järkähtämätön tulkinta yhdenvertaisuudesta on pelastanut esimerkiksi maahanmuuttajat vähimmäisoikeuksien ja toimeentulon heikennyksiltä. Suomi on ollut Euroopan unionin perusoikeusviraston selvityksessä Euroopan rasistisin maa. Tuoreessa kotimaisessa selvityksessäkin valtaosa vastasi, ettei haluaisi asua vähemmistöön kuuluvan naapurissa.

Avainsanayhdistelmänä tosiasiallisen yhdenvertaisuuden tavoittelussa on yhdenvertaisuuslain positiivinen erityiskohtelu. Oikeasuhtainen erilainen kohtelu on juridisesti oikeutettua, jos se tosiallisesti edistää yhdenvertaisuutta. Valtiollisen yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan huomiota tulee erityisesti kiinnittää myös positiivisen erityiskohtelun kestoon. Sellaista, mikä ei ole rikki, ei kannata yrittää korjata. Ylimääräisten palveluiden tarjoaminen aliedustetuille ja syrjintäalttiille ryhmille on oikeussääntelyllisestä näkökulmasta pääsääntöisesti toimivaa ja tarkoituksenmukaista.

Historiallisesti yhdenvertaisuuskehityksen katsotaan alkaneen kansalaisuuden myöntämisperusteista antiikin Kreikasta, jossa tietynikäiset ja -luokkaiset miehet saivat äänioikeuden alkeellisessa demokratiassa. Antiikin Rooman lainsäädäntöä pidetään sukupuolten tasa-arvon edelläkävijänä, vaikka se lähinnä tarkoitti kodin seinien sisällä jonkinasteista matriarkaalisuutta.

Vasta naisten oikeuksia ajava ns. emansipatorinen liikehdintä 1800-luvulla alkoi muuttaa asioita. Liikehdintä johti varhaisfeministisiin suffragettiliikkeisiin, joiden ansiosta esimerkiksi Suomen suuriruhtinaskunnassa naiset saivat yhtäläisen äänioikeuden kolmantena maailmassa 1906.

Nykypäivään ja syrjinnän mielikuvituksellisuuteen palaten kaameana havaintona on perheiden varallisuusaseman ja sosioekonomisen aseman perusteella tehtävä syrjintä. Suurimpien tuloerojen alueilla perheet ovat koetuksella lasten piinatessa toisiaan kyselemällä ”Paljonko sun outfitti (asukokonaisuus) maksoi?” Oikeuskäytäntö ei pysy perässä.

Isossa kuvassa ihmisten alueellinen yhdenvertaisuus on herkullisen ajankohtainen näin hyvinvointialueiden vaalien alla. Moni sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistuksen malli kaatui perustuslakitulkintaa haettaessa nimenomaan alueellisen yhdenvertaisuuden harjoittamisen mahdottomuuteen.

Valtiovalta päätyi ratkaisuun, jossa palveluiden siirto sadoilta kunnilta (Helsinkiä lukuun ottamatta) 21:lle hyvinvointialueelle katsottiin oikeuttavaksi. Peruste näyttäytyy humoristisessa valossa verrattaessa saman hallituksen päinvastaiseen suureen hallinnolliseen uudistukseen. Työllisyyspalvelut siirretään viideltätoista TE-toimistolta sadoille kunnille 2024.

Mielenkiintoisena poikkeuksena syrjintäkieltoon on työllisyyspolitiikka. On katsottu, että esimerkiksi iän perusteella valtiovallan tulee pystyä tekemään työllisyyspoliittisia toimenpiteitä. Muutoin kaikkien työllisyyssäännösten, kuten poistumassa olevan eläkeputken, pitäisi koskea kaikkia ikäluokkia.

Työelämässä mielipiteiden esittäminen työntekijäroolissa ylipäätänsä johtaa edelleen pääsääntöisesti syrjintään. Naisten eurosta ja lasikatoista puhutaan paljon, mutta sukupuolivähemmistöjä syrjitään niin paljon, että harva on tuskin edes pystynyt arvioimaan palkkaeroja. Lasikatotkin ovat mitä todennäköisimmin Gorilla-lasia.

Niku Hinkka
juristi ja työmarkkina-asiantuntija