Miten päättäjämme suhtautuvat työttömyyteen?

Kolmessa suurimmassa puolueessa on käytännössä kolme epävirallista työttömyyskoulukuntaa. Oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden pohjimmainen ero on näkemyksessä yksilön henkilökohtaisesta vastuusta. Onko työttömyys omaa syytä vai jonkun muunkin? Omani ja ymmärtääkseni psykologian valtavirtanäkemys on, että ihminen masentuu, jos hän syyttää vastoinkäymisistään liiaksi itseään.

Vallitseva kansainvälinen käsitys on, että köyhyys haittaa menestymistä, koska jo selviytymiseen joutuu käyttämään hyvin ison osan voimavaroistaan. Siksi onnekkuuden kuvaillaan olevan kykyä ja taipumusta altistaa itseään positiivisille mahdollisuuksille. Köyhällä taas on harvemmin varaa optimismiin.

Voimattomuus ilmentyy usein byrokratialoukussa. Monet jämähtävät totaalityöttömyyteen, koska pelkäävät menettävänsä toimeentulonsa rippeetkin. Tämän ja monien muiden syiden vuoksi sosiaaliturvaa yksinkertaistavaa perustulotyyppistä ratkaisua pidetään usein tarpeellisena kehityskulkuna. Perustulosta ei kuitenkaan neuvotella päättäjiemme pöydissä. Vielä.

Nykyinen hyvinvointivaltion koulukunta rakentuu kaikkien mukana pitämiselle suhdanteiden kourissa. Mahdollisimman monista halutaan irti mahdollisimman suuri osaamispotentiaali oikeudenmukaisella tavalla ilmaisen koulutuksen, palveluiden ja sosiaaliturvaverkon avulla. Suomessa vaikutusvaltaisten ekonomistien väitetään olevan pääosin uuskeynesiläisiä.

HR-konserni Baronan tuoreen (hieman tarkoitushakuisen) arvion mukaan Suomessa on kestämättömästi 1,8 miljoonaa ihmistä, jotka pitäisi työmarkkinatarpeiden näkökulmasta lähitulevaisuudessa kouluttaa uusiin tehtäviin. Nykylinjan oleellisimpia haasteita ovatkin työmarkkinoiden jakautuminen ja kohtaanto-ongelma. Usein puhutaan kaksista työmarkkinoista, mutta niitä on oikeastaan kolmet:

1. Oikeusvaltion ”normaalit” työmarkkinat, joilla työntekijät saavat yhteisten pelisääntöjen mukaista markkinapalkkaa.
2. Välityömarkkinat tukityöllistetyille, opettelijoille ja kuntoutujille.
3. Pienet kielitaidottomien hyväksikäyttöön, pimeään työhön, ihmiskauppaan ja muihin häröilyihin perustuvat Suomen laista piittaamattomat työmarkkinat.

Työmarkkinoiden välillä on heikosti liikkuvuutta. Ruotsissa välityömarkkinat ovat isossa roolissa ja kohtaannon tökkiessä päättäjien taipumus on meilläkin ollut kasvattaa välityömarkkinoita.

Talousoikeistolainen koulukunta ajattelee työttömyyden olevan oma valinta. Lähes jokaisen väitetään olevan työkykyinen, kunhan mahdollistetaan työttömän työtahdille, terveydelle ja osaamiselle sopivaa työtä. Palkat haluttaisiin saada laittaa hyvin alas helpompien töiden mahdollistamiseksi. Jotta työtön ei voisi kieltäytyä työnteosta, järjestelmä edellyttäisi sosiaaliturvan alentamista. Järjestelyllä halutaan luoda sosiaaliturvan ja matalapalkkatyön yhdistelmä, jossa kummallakaan ei elä ilman toista.

Palkkojen alentamiseen voimakkaasti nojautuminen on johdettu taloustieteen klassisen, uusklassisen ja itävaltalaisen koulukuntien ajattelusta. Työelämän säänteleminen yleiseksi hyväksi nähdään pahana markkinahäiriönä, mutta viidakon lakia toivovien taipumusta aiheuttaa markkinahäiriötä ei tunnusteta.

Kansalliskonservatiivinen koulukunta kaipaa aikaa ennen globalisaatiota. Karrikoiden toivotaan, että korkea työn kysyntä nostaisi palkkoja niin paljon, että duunarityön arvostus palautuisi, tuilta hakeuduttaisiin kunniakulttuurin paineistamina töihin, työnantajat lopettaisivat nirsoilun ja tänne muuttaisi palkkojen perässä kovapalkkaisia osaajia. Kirsikoita kakusta poimimalla haluttaisiin matkia pärjääviltä vaikuttavia Tanskaa, Sveitsiä, Norjaa ja Kanadaa.

Vaurautemme ei kuitenkaan riitä aikamatkaan, ellei Suomella käy onnekkuuden tieteellisen määritelmän mukaisesti mahtava munkki. Nykytilanteessa vaurauden puutteen vuoksi esimerkiksi hoitajien kohdalla päättäjät yrittävät estää palkkojen nousun pulaa vastaaviksi.

Yhteenvetona voisi sanoa, että työn taloustieteessä keskustelu pyörii liikaa palkan ympärillä, mutta toisaalta järjestelmämme on päässyt niin sekavaksi, että sitä on vaikeaa uudistaa keikuttamatta venettä. Työllisyytemme on kuin vuotava soutuvene, jota päättäjät äyskäröivät pienillä uudistuksilla talouden arvaamattomassa aallokossa.

Niku Hinkka
juristi ja työmarkkina-asiantuntija