Emme saa unohtaa Qatarin siirtotyöntekijöitä kisojen jälkeenkään
SASKin viestintäpäällikkö Laura Ventä pohtii siirtotyöntekijöiden kohtelua Qatarin MM-kisoissa. Mitä he itse ajattelevat kisojen boikotoinnista?
Jalkapallon MM-kisoja on nyt pelattu Qatarissa pari viikkoa, ja meidän perheessämme niitä katsotaan todella paljon. Taloudessani asuu faneja, ja minäkin huomaan tämän tästä jumittuvani telkkarin ääreen.
Työni puolesta olen kuitenkin koko vuoden ollut pitämässä ääntä siitä, miten siirtotyöntekijöitä on Qatarissa kohdeltu, ja miten emme halua enää koskaan nähdä kisoja ilman ihmisoikeuksia. Onko tässä ristiriita? Tuenko ihmisoikeusloukkauksia katsomalla kisoja?
Kysymys ei ole helppo. Tavallaan tuen enkä haluaisi niin tehdä. Mutta toisaalta telkkarin tuijottaminen tai tuijottamatta jättäminen ei ratkaise mitään. Ja jos asiaa ajatellaan kisojen takia paljon kärsineiden siirtotyöntekijöiden näkökulmasta, he eivät toivo meiltä boikotointia.
Juttelin syksyllä siirtotyöntekijöiden oikeuksien ja työolojen puolesta Qatarissa taistelevan ihmisen kanssa, joka itsekin on siirtotyöläinen. Hän kertoi heidän kokevan, että heidän työnsä menisi aivan hukkaan, jos kukaan ei katsoisi kisoja tai tulisi sinne. Hän pitäisi sitä arvostuksen puutteena.
Vielä konkreettisempi haitta kisojen eteen raataville siirtotyöntekijöille on se, että jos kisojen fyysinen boikotointi todella olisi osoittautunut laajamittaiseksi, monet Qatarissa kisojen aikana työskentelevät olisi todennäköisesti lähetetty kotiin kesken sopimuksen. Siinä tilanteessa palkkojen periminen olisi todella vaikeaa ja elintärkeät rahat olisivat jääneet saamatta.
Niin karu on Qatarin meininki. Jo ennen kisoja saimme lukea, kuinka siirtotyöntekijöitä ajettiin pois kodeistaan asuntoja kisojen aikana tarvitsevien ”tärkeämpien” ihmisten tieltä.
Toki näissä kisoissa on muitakin suuria epäkohtia kuin työntekijöiden kohtelu: seksuaalivähemmistöjen ja naisten oikeudet, piittaamattomuus vaikutuksista ilmastoon, urheilijoiden ilmaisunvapauden rajoittaminen Fifan taholta – lista on pitkä. Boikotointi on lopulta jokaisen ihmisen omantunnon asia. Siirtotyöntekijän näkökulmaa ei vain moni meistä tunne eikä kenties tule helposti ajatelleeksi.
Qatarin kisat ovat onneksi osoittaneet, että urheilumaailma ei voi enää sulkea silmiään ihmisoikeuksilta. Päinvastoin: urheilujärjestöiltä ja kisoja järjestäviltä mailta on vaadittava niiden kunnioittamista. Ihmisoikeuskriteerit pitää asettaa jo ennen kisojen myöntämistä, jotta Qatarin kaltaiselta katastrofilta vältytään jatkossa.
Qatarissakin on sentään saatu aikaan merkittäviä lainsäädäntömuutoksia siirtotyöntekijöiden hyväksi, mutta vasta ihmisoikeusjärjestöjen kansainvälisen ay-liikkeen painostuksen myötä. Muutokset ovat merkittäviä, kunhan ne viedään maaliin asti, ulotetaan kaikkiin työntekijöihin ja niitä valvotaan. Tässä kaikessa on vielä toivomisen varaa. Toistaiseksi lakiuudistukset hyödyttävät vain pientä osaa siirtotyöntekijöistä.
On myös riski, että kisojen päätyttyä työntekijöiden oikeuksissa otetaan takapakkia. Heidän oikeuksiaan puolustaneet pelkäävät jopa kostotoimenpiteitä ja vähintään sitä, että tila puuttua epäkohtiin kapenee entisestään. Katsetta ei pitäisi kääntää pois kisojen päätyttyä.
Siirtotyöntekijät joka tapauksessa jatkavat työtään Qatarissa myös kisojen jälkeen, osa kenties absurdilta tuntuvassa tehtävässä purkamassa juuri rakentamaansa stadionia.
Samoin minun työnantajani SASK kumppaneineen jatkaa työtään siirtotyöntekijöiden oikeuksien parantamiseksi heidän lähtömaissaan. SASKin tuella autetaan Nepalissa ja Intiassa siirtotyöhön lähteviä ja työstä palaavia ihmisiä sekä vaikutetaan rakenteisiin, jotta siirtotyöntekijöiden asema paranisi.
Ihmisoikeudet kuuluvat yhtä lailla siirtotyöntekijöille, jalkapalloilijoille kuin kannattajillekin – meille kaikille.
Laura Ventä
Kirjoittaja on Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin viestintäpäällikkö,
jonka mielestä jalkapallo tai mikään muukaan urheilu ei voi oikeuttaa ihmisoikeuksien polkemista.