Emmanuel Macronin arki alkoi

Ranskan poikkeuksellisia ja jännittäviä presidentinvaaleja seuraa yhtä jännittävä alkukesä. Jorma Turunen kertaa syitä Macronin menestymiseen ja pohtii, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Emmanuel Macron on Ranskan viidennen tasavallan kahdeksas presidentti ja samalla myös Ranskan historian nuorin presidentti. Macron löi vastustajansa Marine Le Penin komein luvuin: 65 prosentin äänisaaliissa 35 prosenttia vastaan ei ole selittelemistä. Vain kerran aikaisemmin on päädytty suurempaan eroon.

Vuosi sitten kukaan ei olisi lyönyt vetoa Macronin puolesta, tuskin edes neljää kuukautta ennen vaaleja. Menestyvällä poliitikolla tulee olla onnea, ja sitä Macronilla on ollut.

Macronin viisaan taktikoinnin ohella tarvittiin muiden ehdokkaiden hairahduksia ja kompurointeja. Epäsuositut sosialistit tuhlasivat pienetkin mahdollisuutensa sisäiseen kiukutteluun. ”Melkein varma presidentti” Fillon sotkeutui lähiomaisilleen maksettuihin ansiottomiin palkkioihin ja ryhtyi lähes hysteeriseen vasemmiston, median ja oikeuslaitoksen sättimiseen.

Näin Macronin ainoaksi vastustajaksi jäi kansallisen rintaman Marine Le Pen, mikä sopi hyvin hänen suunnitelmiinsa. Le Pen pilasi mahdollisuutensa huonoon vaalikampanjaan ja surkeisiin tv-esiintymisiin. Le Monde laski, että viimeisessä tv-väittelyssä Le Penin syytöksiin sisältyi peräti 19 valetta. Kun vielä onneton ”Macron Leaks” vuodettiin julkisuuteen muutama tunti ennen kampanjahiljaisuutta, seurauksena oli Le Penin kannatuksen putoaminen gallupeissa viidellä prosenttiyksiköllä.

UHAT VAALIVOITON TAKANA

Emmanuel Macronin murskavoitto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hänellä olisi äänestäjien laaja tuki ohjelmansa ja tavoitteidensa toteuttamiseen. Vaalituloksen takana on useampia uhkia, joista Macron ei pääse eroon. Alhaisen äänestysprosentin ohella ennätyksellisen monet ranskalaiset äänestivät tyhjää tai antoivat hylätyn äänen. Joka kolmas ranskalainen jätti äänestämättä.

Vaikka kansallinen rintama kärsi murskatappion, se kirjasi jälleen uuden ennätyksen, kun 10,6 miljoonaa ranskalaista antoi sille tukensa. Äänimäärä on miltei puolet suurempi isä Le Penin äänisaaliista vuoden 2002 presidentinvaaleissa.

Ranska on muuttunut viidessätoista vuodessa. Äärioikeiston laaja kannatus on pysyvä osa ranskalaista yhteiskuntaa.

Vaalien jälkeen tehdyssä kyselyssä kävi ilmi, miksi Macronia äänestettiin. Suurin syy oli Le Penin torjuminen (43 %), seuraavaksi Ranskan poliittisen elämän uudistaminen (28 %), ja vasta näiden jälkeen Macronin ohjelma (18 %) ja henkilö (8 %).

Ylevän vaaliretoriikan jälkeen Macronin on aloitettava lupaustensa täyttäminen ja pystyttävä konkreettisiin toimenpiteisiin. Ranskan talous kärsii edelleen taantumasta ja työttömyysluvut pysyvät korkealla. Etenkin 25 prosentin nuorisotyöttömyys synnyttää yhteiskunnallista levottomuutta ja lisää Le Penin kannatusta nuorison keskuudessa.

Macronin on kyettävä rakentamaan siltoja ja lisäämään riitaisten ryhmien keskinäistä yhteistyötä. Ranskassa se ei ole yksinkertaista. Ranska ei ole koskaan ollut konsensuksen mallimaa.

Uudella presidentillä on pian edessään ainakin kolme koitosta: kansalliskokouksen vaalien ensimmäinen ja toinen kierros sekä sovittelu ”kadun” vastarinnan kanssa.

RATKAISEVAT KANSALLISKOKOUSVAALIT

Parlamenttivaalit ovat jo kesäkuussa 2017. Miten Macron pystyy siirtämään En Marche! -liikkeensä puolueeksi, joka menestyy Ranskan 577:ssa vaalipiirissä? Liikkeen nimi on muutettu muotoon Tasavalta liikkeelle! (La République en Marche!).

Uudella puolueella on ehdokas jokaisella äänestysalueella, mutta toimiiko sen kunnianhimoinen periaate nimetä ehdokkaiksi puolet puolueen ja toinen puoli kansalaisyhteiskunnan edustajista myös vaalipäivinä? Vaalipiireistä valitut kansanedustajat ovat usein olleet pitkäikäisiä. Vaihtelua on syntynyt lähinnä vasemmiston ja oikeiston välillä – tavallisesti sen mukaan, kumman leirin ehdokas on voittanut edeltäneet presidentinvaalit. Kuinka valmiita äänestäjät ovat siirtymään täysin uuden puolueen kannattajiksi?

Gallupit ovat povanneet vaalien ensimmäisellä kierroksella Macronin puolueelle noin 24 prosentin kannatusta. Se olisi hieno tulos, joskin kannatus tulee vaihtelemaan runsaasti vaalipiireittäin. Ratkaisevaa on, kuinka monessa vaalipiirissä Macronin puolueen ehdokas selviytyy vaalien toiselle kierrokselle ja etenkin se, pystyykö puolue tekemään yhteistyötä muiden kanssa saadakseen ehdokkaansa kansalliskokoukseen. Siihen tarvitaan vastavuoroista yhteistyötä.

Yhteistyötä tullaan tekemään keskustan, mahdollisesti oikeiston joidenkin henkilöiden kanssa, joskin tasavaltalaiset tavoittelevat itsekin ehdotonta enemmistöä ja myös sosialistien kanssa, mutta heidän menestyksensä näyttää heikolta. Lisäksi puolue on jo jakautunut kolmeen leiriin suhteessaan Macroniin: häntä tukeviin, niihin joilla on valmiutta neuvotella reformeista ja Macronia vastustaviin. Asetelma ei vaikuta perin viisaalta Benoît Hamonin ja sosialistien presidentinvaaleissa kärsimän haaksirikon jälkeen.

Toteuttaakseen kunnianhimoista ohjelmaansa Macronin tulisi saada ehdoton tai ns. presidentin enemmistö kansalliskokoukseen. Muuten Macronista on tulossa heikko presidentti.

Macron joutuu pian kohtaamaan kadun vallan. Tästä saatiin esimakua jo vaalien jälkeisenä päivänä, kun keskusjärjestö CGT:n radikaali siipi ehti vaatia Macronin eroa! Macronin ohjelma sisältää paljon sellaisia aineksia (työelämän joustot, julkisen sektorin supistaminen ym.), jotka tulevat saamaan protestoivat massat sankoin joukoin kaduille. Vastaavissa tilanteissa useat hallitukset ovat joutuneet taipumaan ja vetämään esityksensä takaisin. Tästä Macronillakin on kokemusta talousministerin kaudeltaan.

Ranskan poikkeuksellisia ja jännittäviä presidentinvaaleja seuraa yhtä jännittävä alkukesä. Onko mahdollista, että Macronin yllättävää valintaa seuraa hänen luotsaamansa, perinteisten puolueiden ulkopuolelta tulevan liikkeen nousu Ranskan johtoon? Voiko sama suuntaus toteutua myös muissa maissa?

Jorma Turunen
Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri.
Turunen seuraa maan yhteiskunnallista keskustelua.
Hän viimeistelee kirjaa Ranskan vasemmistosta.