Osattomuus kärjistää eriarvoisuuden kokemusta

Kalevi Sorsa -säätiön tutkija Anna Rajavuoresta on tärkeää pohtia, mitä köyhyys ja eriarvoisuus ylipäätään ovat. Vaikka ne kytkeytyvät toisiinsa, niitä kannattaa tarkastella myös erikseen.

Yleisesti köyhyys määritellään siten, että ihminen on pienituloinen, jos hän ansaitsee alle 60 prosenttia mediaanituloista. Köyhyyttä voi tarkastella myös katsomalla millaiset resurssit hänellä on käytössään ja millaiset kyvyt toimia yhteiskunnassa.

Eriarvoisuus puolestaan ilmenee tulo- ja terveyseroina, syrjäytymisenä ja eroina koulutuksessa. Suomessa tuloerot ovat edelleen vähäiset maailmanlaajuisesti tarkasteltuna.  Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana ne ovat kuitenkin kasvaneet. 

Rajavuori kertoi tilaisuudessa, miten iso syy tähän löytyy vuoden 1993 verouudistuksesta. Tällöin Suomessa siirryttiin eriytettyyn tuloverotukseen. Ansiotuloja alettiin verottaa progressiivisesti ja pääomatuloja suhteellisella veroprosentilla. Samalla tuloerot lähtivät kasvuun. Terveyseroissa eriarvoisuus puolestaan manifestoituu kaikkein syvimmin.  

– Alimpaan sosioekonomiseen luokkaan kuuluva mies elää jopa kymmenen vuotta vähemmän kuin ylimpään luokkaan kuuluva, toimittaja ja tietokirjailija Asta Leppä totesi.

Yksi syy tähän on ero perustason terveyspalvelujen saatavuudessa.

– Ylipäätään jo se, että meillä on työterveys versus julkinen terveydenhuolto on iso eriarvoisuutta luova tekijä, Rajavuori sanoi.

Leppä muistutti, miten myös koulutuksessa on tapahtunut muutos. Suomessa pitkään jatkunut koulutustason kasvu on pysähtynyt, ja perhetaustan yhteys koulutusvalintoihin on jälleen voimistunut. Koulutuksella puolestaan on selkeä yhteys terveyteen ja hyvinvointiin.

Leikkaaminen yhtäällä lisää kuluja toisaalla

Asta Leppä kokee eriarvoisuuden piirtäneen yhteiskuntaan erilasia jakolinjoja, joista yksi jyrkimmistä on vakituisessa palkkatyössä olevien ja muiden – työttömien, osatyökykyisten tai työkyvyttömien sekä prekariaatin – välillä. 

– Tällä tarkoitan vastentahtoisesti epätyypillisessä työmarkkina-asemassa olevia kuten nollasopimuksella työskenteleviä, freelancereita ja esimerkiksi alustataloudessa toimivia pakkoyrittäjiä.

Toinen eriarvoisuuden jakolinja kulkee yksinhuoltajien ja kahden elättäjän perheiden välillä.

– Vaikka monilapsisessa perheessä on omat haasteensa, varsinkin jos molemmat vanhemmat ovat matalapalkkaduuneissa, yksinhuoltajat ovat lähtökohtaisesti huonommassa asemassa ja yliedustettuina köyhyystilastoissa. 

Leppä muistutti, että kun valtakunnan politiikassa tehdään muutoksia työllisyyspolitiikkaan, ne eivät rajoitu vain siihen. Jos esimerkiksi työttömien aktivointia lisätään velvoittamalla heidät hakemaan työtä oman kunnan ulkopuolelta, voi se lisätä varhaiskasvatuksen tarvetta, jossa on jo valmiiksi työntekijäpula. 

Myös Anna Rajavuoresta lyhytnäköiset ratkaisut ovat huolestuttavia, sillä etuuksien tai tukien leikkaaminen yhtäällä lisää kustannuksia toisaalla, eikä kaikkia vaikutuksia voi arvioida ennakkoon.  

– Jos tavoitteena on työllistää ihmisiä leikkaamalla työttömyysturvaa, tarkoittaa se, että yhä useammat, myös lapsiperheet, joutuvat hakemaan toimeentulotukea ja turvautumaan muihin sosiaalipalveluihin.  

Hyvinvointivaltion turvaverkko vuotaa

Hyvinvointivaltioissa palveluilla on suuri merkitys eriarvoisuuden vähentämisessä. Järjestelmän tehtävä on tukea ihmisen toimintakykyä ja auttaa nousemaan köyhyydestä. Asta Leppä kertoi miettineensä sitä, onko osa ihmisistä tullut sokeaksi sille hyvälle, jota hyvinvointivaltio on tuottanut itse kullekin ja miten kaikki eivät ehkä samalla tavalla enää arvosta sitä.

– Ajattelevatko ihmiset, että hyvinvointivaltio oli projekti, joka on nyt saavutettu ja työrukkaset voidaan pudottaa lattialle.

Leppä itse pitää hyvinvointivaltiota ennemminkin kuin vanhana talona, jossa on valuvikoja ja jossa pitää välillä tehdä remppaa.

– Näen kuitenkin välinpitämättömyyttä hyvinvointivaltion huoltoa ja remontointia kohtaan, ja tuntuu, että meillä on hävinnyt ajatus yhteisestä projektista ja sen tuomasta hyvästä.

Hyvinvointivaltiolle perinteisesti kuuluvia tehtäviä on viime aikoina sälytetty kolmannen sektorin hoidettavaksi. Leppä kirjoittaa työkseen köyhyydestä. Hän on useammalta kolmannen sektorin järjestöltä kuullut, miten ne ovat tällä hetkellä erittäin kuormittuneita. Syy tähän on käsiin räjähtänyt lapsiperheköyhyys, jonka perimmäisenä syynä on elinkustannusten nousu.

–  Vaikka järjestöissä tehdään hyvää työtä ja se on tärkeä täydentävä tuki, sillä ei pitäisi väistää hyvinvointivaltion velvollisuuksia. Järjestöt ovat pulassa, jos niille sälytetään liikaa vastuita ilman resurssien lisäämistä, Anna Rajavuori sanoi.  

– Varsinkin kun kyse on vapaaehtoisvoimin toimivista tahoista, joiden toimintalogiikka on erilainen kuin virallisilla toimijoilla, Leppä jatkoi.

Populismi nousee osattomuuden kokemuksista

Eriarvoisuus on myös osattomuutta ja tunne siitä, ettei kykene tasa-arvoisena toimijana vaikuttamaan esimerkiksi politiikkaan.

– Vaikka poliittinen köyhyys on taloudellisista resursseista erillinen kysymys, nämä usein kytkeytyvät toisiinsa, Anna Rajavuori sanoi.

Hän jatkoi, miten poliittisen köyhyyden taustalla voi olla huonot kokemukset yhteiskunnan instituutioista. Esimerkiksi omasta työttömyydestä raportoiminen ja epäilyksen alaisena oleminen on nöyryyttävää.

– Toimien ja kontrollin kohteena oleminen ei lisää kokemusta siitä, että olisi yhteiskunnan täysivaltainen jäsen ja että voisi äänestämällä vaikuttaa näiden samojen instituutioiden kehittämiseen tai toimintaan.

Osattomuuden syntykokemus on tuhannen taalan kysymys myös poliittisten puolueiden näkökulmasta. Rajavuori pohtii, ovatko vasemmistopuolueet olleet kyvyttömiä vastaamaan osattomuuden kokemukseen, joka nyt näkyy populistipuolueiden suosion nousussa.  

– Ihmiset kokevat, että näistä puolueista he saavat vastuksia ja heidän kokemuksensa otetaan vakavasti.

Asta Leppä uskoo, että tästä samasta kokemuksesta kumpuaa vastareaktiona myös halveksunta esimerkiksi mediaa, yliopistoja, taiteilijoita tai kirjallisuutta kohtaan ja miten somesta on tullut uusi kansanradio.

– Jos on kokemus siitä, että itsellä ei mahdollisuuksia saada ääntään kuuluviin mitään muuta reittiä, niin sosiaalinen media tarjoaa ihmisille tähän kanavan, Rajavuori sanoi.