Työväen feminismi keskittyy asioihin

Työväenliike on historiallisesti ollut tärkeä osa naisliikkeen toimintaa ja taistellut naisten oikeuksien puolesta. Julkisuudessa feminismistä puhutaan kuitenkin usein sivistyssanoilla ja akateemisella kielellä, josta tavallinen duunari ei välttämättä tunnista itseään.

– Se ei vieraannuta pelkästään naisia vaan kaikkia sukupuolia. Toivon, että kaikki, jotka haluavat tehdä töitä tasa-arvon ja feminismin puolesta ymmärtäisivät, että kieli ei saisi koskaan olla este viestin saavuttamiselle, sanoo Savonlinnan Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu, palveluohjaajana työskentelevä Sanna Niemelä (vas).

Sen sijaan työväen feminismissä pitäisi puhua konkreettisista asioista, Niemelä uskoo. Esimerkiksi naisten ja miesten palkkatasa-arvo ei ole vieläkään toteutunut ja hoivavastuu kaatuu edelleen useammin naisen kuin miehen harteille.

– Jos rupeaisin täällä Savonlinnassa puhumaan toksisesta maskuliinisuudesta ja intersektionaalisesta feminismistä, saisin puhua ihan itsekseni. Mutta kun puhun siitä, miten kaikilla ei ole samanlaiset mahdollisuudet elämässä, ihmiset ymmärtävät, mistä puhutaan.

Feminismi arkikieleen

Esimerkiksi seksuaalivähemmistöistä puhuessa on tärkeä käyttää oikeita termejä, jotta vältetään muiden ihmisten loukkaaminen, Sanna Niemelä sanoo. Toisaalta tietty puhetapa voi myös sulkea osan ihmisistä ulos keskustelusta.

Feminismin liittyminen vain akateemisiin termeihin ja tavoitteisiin voi aiheuttaa sen, että se nähdään kaikkien ihmisten tasa-arvoa ja hyvinvointia ajavan aatteen sijaan pienen eliitin näpertelynä. Useissa ihmisissä jo pelkkä f-sana herättää voimakkaita tunteita.

– Minulla on paljon ystäviä, jotka ovat erittäin feministisiä omassa toiminnassaan, mutta heille sana feminismi edustaa jonkinlaista ääriajattelua, vihaa miehiä kohtaan ja ylimielisyyttä. Mutta mitä enemmän sitä käytetään ymmärrettävästi, sitä enemmän se tulee mukaan arkikieleen ja siitä lähtee sen elitistinen leima, Niemelä sanoo.

Feminismiä eri nimellä

Monet julkisuudessa käydyn feminismikeskustelun käsitteistä ovat peräisin feminismi- ja sukupuolitutkimuksesta, sanoo lahtelainen kaupunginvaltuutettu ja ammattiliitto Pron yhteiskuntavaikuttamisen asiantuntija Maria Mäkynen (Sd.). Itse asiat ovat kuitenkin samoja, joita esimerkiksi ay-liike on ajanut jo kauan.

– Feministisestä politiikasta käytetään erilaisia termejä, esimerkiksi tasa-arvo, yhdenvertaisuus, syrjintävapaa työpaikka ja palkkatasa-arvo. Olen käynyt kertomassa hyvin miesvaltaisten alojen ammattiliittojen edustajille, että myös he ovat itse asiassa feministejä, Mäkynen sanoo.

Feminististen termien leimaaminen vaikeiksi voi olla keino vähätellä aatetta ja luoda siitä radikaalia mielikuvaa. Ikään kuin kyse olisi tavalliselle ihmiselle liian marginaalisista asioista eikä jostain, joka koskee kaikkien arkea. Samaan aikaan oikeistopopulistit käyttävät esimerkiksi termiä kulttuurimarxismi pitämättä sitä vaikeana kielenkäyttönä, Mäkynen huomauttaa.

– Naisliikettä ja feminismiä kohtaan on historian saatossa tehty valtavia, jopa valtiotason lokakampanjoita. Käsitteestä on tietoisesti tehty pelottava, Mäkynen sanoo.

Mäkysen mukaan tavallinen duunari voisi kokea feminismin enemmän omakseen esimerkiksi siten, että mukaan otettaisiin aiempaa enemmän erilaisia ihmisiä, myös miehet. Lisäksi feminismistä pitäisi keskustella rakentavalla tavalla, ketään haastamatta tai syyllistämättä.

Kieli heijastelee valtarakenteita

Itä-Suomen yliopiston sosiologian yliopistonlehtori Mari Käyhkö kertoi Aikamerkille muutama vuosi sitten, että luokka konkretisoituu ihmisten arkisessa elämässä monina erilaisina mahdollisuuksina sekä arvottamisena, järjestykseen laittamisena. Usein luokkaan liittyvät kysymykset kuitenkin yksilöllistetään, jolloin niitä ei nähdä luokkakysymyksinä.

– Perinteisessä tutkimuksessa luokkaa ajatellaan jonain, joka on kaukana omasta itsestä ja arjesta, mutta se lävistää ihmisten elämän ja kaikki sosiaaliset suhteet, Käyhkö sanoi.

Eri yhteiskuntaluokkien kielenkäyttöä on tutkittu paljon, sanoo Tampereen yliopiston suomen kielen professori Johanna Vaattovaara. Siinä missä joissain angloamerikkalaissa maissa ihmisen yhteiskuntaluokan voi päätellä jo aksentista, Suomessa ei kuitenkaan ole olemassa selkeästi määriteltävissä olevaa duunarikieltä.

– Vuorovaikutus on eri työyhteisöissä todennäköisesti erilaista riippuen työn luonteesta ja siitä, kuinka mies- tai naisvaltainen ala on. Keskustelukulttuuri muodostuu kuitenkin aina paikallisesti ja yleistyksiä on vaikea tehdä, Vaattovaara sanoo.

Ammattinimikkeet ovat Suomessa usein sukupuolittuneet. Jos tehtävänimikkeestä on pääteltävissä sukupuoli, yleensä se korostaa miestä. Vaattovaaran mukaan se heijastelee yhteiskunnan valtarakenteiden maskuliinisuutta.

– En kuitenkaan usko, että duunariammattien tai korkeakoulutusta vaativien tehtävänimikkeiden välillä olisi suurta eroa, vaan sukupuolittunut kielenkäyttö läpäisee eri yhteiskuntaluokat. On niin tiedemiehiä ja lehtimiehiä kuin kirvesmiehiä ja palomiehiä.

Vaattovaara muistuttaa, että sanavalinnat ovat ideologisia ja kielellisillä valinnoilla luodaan aina todellisuutta. Jos se ei vastaa ihmisen omia kokemuksia, samaistumisen kohteet saatetaan löytää jostain muualta.

– Toisaalta termien merkitys voi toiminnan kautta ajan myötä muuttua, Vaattovaara sanoo.