Politiikkaa diasporassa

Arviot kurdien maailmanlaajuisesta väkiluvusta vaihtelevat 30 ja 45 miljoonan välillä. Suurin osa heistä asuu Lähi-idässä Turkin, Syyrian, Irakin ja Iranin valtioiden jakamassa Kurdistanissa. Lisäksi miljoonat ovat paenneet sortoa ja vainoa muualle maailmaan. Myös Suomeen on syntynyt diasporassa elävä kurdiyhteisö, jolla on vahva tunneside kaukaiseen kotimaahan sekä tahto ja tarmo toimia sen hyväksi valtioiden rajat ylittävässä yhteistyössä. Vuoden 2019 lopussa kurdi oli tilastoitu Suomessa 14 803 henkilön äidinkieleksi.

Syyskuussa 2014 koko maailman huomio oli Rojavassa eli Syyrian Kurdistanissa. Syyrian sisällissodan keskellä vahvistunut terroristijärjestö Isis hyökkäsi kuukausia kestäneen piirityksen jälkeen Turkin ja Syyrian rajalla sijaitsevaan Kobanên kaupunkiin. Rojavaa puolustavat YPG-joukot eli Kansan suojeluyksiköt puolustivat kaupunkia menestyksekkäästi ja onnistuivat lopulta työntämään ääri-islamistit pois kaupungista tammikuuhun mennessä Yhdysvaltain ilmaiskujen tukemina.

Hajallaan elävät kurdiyhteisöt organisoivat tukimielenosoituksia ympäri Eurooppaa Kobanên puolesta. Helsingissä marssi tuhatkunta ihmistä vaatien tukea kaupunkia puolustaneille kurdeille. Turun keskustassa sijaitsevalla kävelykadulla ryhmä kurdeja oli kolme päivää julkisessa syömälakossa. Mielenosoituksia järjestettiin myös Tampereella ja Jyväskylässä.

Euroopan suurimmat mielenosoitukset olivat Saksassa, jossa asuu puolet Euroopan kurdeista. Entisestäänkin suuri yhteisö on kasvanut koko Syyrian sisällissodan ajan. Nykyään kurdeja arvioidaan olevan Saksassa jo reilusti yli miljoona. Seuraavaksi eniten heitä on Länsi-Euroopan maista Ranskassa, Alankomaissa ja Ruotsissa, joissa myös oli Suomeen verrattuna suurehkoja protesteja Kobanên puolesta.

Kolme vuotta Kobanên vapauttamisen jälkeen Turkki hyökkäsi Syyrian Kurdistanissa sijaitsevaan Afrinin kantoniin, koska se piti Kansan suojeluyksikköjä terroristijärjestönä. Turkki perusteli Oliivinoksa-operaatioksi nimittämäänsä hyökkäystä sillä, ettei se tehnyt eroa YPG-joukkojen ja terroristijärjestönä pitämänsä Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) välillä.

Kurdistanin työväenpuolue on käynyt sisällissotaa Turkin hallitusta vastaan vuosina 1984–1999 ja 2004–2013. Ajanjaksojen välissä oli PKK:n julistama yksipuolinen tulitauko. Se alkoi, kun Turkin tiedustelupalvelu kaappasi PKK:n johtajan Abdullah Öcalanin Kenian Nairobista. Hän on edelleen vankilassa Marmaranmerellä sijaitsevalla Imralin saarella.

Afrinin hyökkäyksen jälkeen Vasemmistoliitto vaati aseviennin lopettamista Turkkiin. SDP julkaisi kannanoton, jossa Turkkia vaadittiin vetäytymään Pohjois-Syyriasta välittömästi. Silloinen Juha Sipilän johtama porvarihallitus ei ottanut asiaan kantaa. Jälleen monissa Euroopan kaupungeissa järjestettiin mielenosoituksia. Suomessa suurin mielenosoitus järjestettiin Helsingissä. Turussa ja Tampereella järjestettiin pienemmät mielenosoitukset.

Vasemmalle kallistuneet aatteet

Kurdeissa – kuten ihmisissä yleensäkin – on monenlaisten aatteiden kannattajia. Silti voi sanoa, että suuri osa heistä kannattaa jotain vasemmistolaiseksi määriteltävissä olevaa ideologiaa. Tämä juontaa juurensa jo 1960- ja 1970-luvuille, jolloin nuoret kurdit alkoivat tukeutua vasemmistolaisiin aatteisiin ratkaistakseen Kurdistanin ongelmia kuten alikehittyneisyyttä, epätasa-arvoa ja kulttuurillista tukahduttamista.

Suuri railo kurdien sisällä on apoistien ja maltillisempien vasemmistolaisten välillä. Apoismi on Abdullah Öcalanin muovailema libertaarisosialistinen ideologia, jonka keskiössä on demokraattinen konfederalismi. Kurdistanin työväenpuolue on omaksunut nykyisen apoismin 1990-luvulla siirryttyään siihen marxismi-leninismiä muistuttavasta ajattelusta. Aate on saanut vaikutteita esimerkiksi feminismistä ja ympäristöliikkeestä sekä Murray Bookchinin kommunalismista. Apoistien tavoitteena ei ole yksi ja yhteinen kurdivaltio vaan pienempien ja paikallisesti hallittujen alueiden muodostama liitto. Ideologialla on eniten kannatusta Turkissa ja Syyriassa mutta merkittävästi myös Iranissa.

Irakin ja Iranin kurdit sen sijaan kannattavat useammin yhtenäisen valtion muodostamista. Irakissa toimivista puolueista sosiaalidemokraattinen Kurdistanin isänmaallinen liitto (PUK) ja keskustalaisempi Kurdistanin demokraattinen puolue (KDP) ajavat itsenäistä kurdivaltiota. Irakin edesmenneen presidentin ja PUK:n perustajan Jalal Talabanin nimeä mukaillen puhutaan joskus talabanismista. KDP taas on ollut perustamisestaan lähtien Barzani-suvun johtama, minkä takia on alettu puhua barzanismista.

Severi Raja-aho on tutkinut kurdiaktivismia Suomessa vuonna 2018 valmistuneessa pro gradu -työssään. Hän kirjoittaa opinnäytteessään, että hänen haastattelemansa apoistit pitivät usein muita ryhmiä oikeistolaisina, nationalistisina, barzanilaisina ja passiivisina.

Taistelua identiteetin tukahduttamista vastaan

Tutkija Mari Toivasen mukaan nuorille kurdeille on tyypillistä kokea vahvaa yhteenkuuluvuutta Kurdistaniin. Toivasen mukaan poliittinen aktivismi diasporassa on erityisesti toisen polven maahanmuuttajakurdeille keino rakentaa ja ylläpitää identiteettiään sekä viestiä osallisuuttaan kurdidiasporassa.

Severi Raja-ahon mukaan kaikki hänen haastattelemansa kurdit ilmaisivat yhteenkuuluvuutta Kurdistaniin. Yksi haastatelluista kertoi lähettäneensä Turkin hyökkäyksen jälkeen afrinilaisille kuvia mielenosoituksesta, vaikka hänellä ei ollut lainkaan siteitä alueelle.

Vuonna 2014 Iranin Kurdistanista Suomeen paennut Sarisa Zangiband, 33, on samaa mieltä kurdien yhtenäisyydestä. Miehensä ja kolmen lapsensa kanssa Tampereella asuva nainen sanoo, että mielenosoituksissa ei jakolinjoja ole.

‒ Kurdien ihmisoikeudet ja Kurdistanin itsemääräämisoikeus ovat meille tärkeimmät asiat. Isäntävaltioiden rajat tai poliittiset aatteet eivät erota meitä.

Hän vertaa kansansa tilannetta Lähi-idässä 1900-luvun alun Suomeen. Sortovuosien aikana suomalaiset vastustivat venäläistämispyrkimyksiä yhtenäisessä rintamassa, vaikka sosialistien ja perustuslaillisten toiminta olikin rohkeinta. Tärkeintä oli vapautua Venäjän keisarikunnan sorrosta. Myös kurdit joutuvat jatkuvasti taistelemaan isäntävaltioiden tukahduttamispyrkimyksiä vastaan.

‒ Viime vuoden lopussa Iran alkoi pidättää kurdeja kiihtyvällä tahdilla. Kulttuurialan ihmiset ja ympäristöaktivistit halusivat ilmaista identiteettiään pukeutumalla perinteisiin kurdivaatteisiin, mitä Iran kutsui kapinaksi. Myös kaksi naisopettajaa pidätettiin, koska he olivat opettaneet äidinkielellään. Moni pidätetyistä on kuollut vankeudessa, eikä useimpien tilasta ole mitään tietoa, Zangiband kertoo.

Maailman ihmisoikeustilannetta tarkkaileva Human Rights Watch kiinnittää vuoden 2021 raportissaan huomiota vähemmistöjen kohteluun shiialaisessa Iranissa. Erityisesti se paheksuu baha’i-uskoisten kohtelua, mutta moitteita saa myös sunnien sekä kurdien ja muiden etnisten vähemmistöjen asema maassa.

Turkkia järjestö arvostelee hyökkäyksistä Syyrian Kurdistaniin sekä Kansojen demokraattista puoluetta (HDP) edustavien poliitikkojen pidätyksistä ja parlamenttipaikkojen epäämisestä. Puolue on kurdimyönteinen, ja Turkki syyttää sitä yhteyksistä Kurdistanin työväenpuolueeseen.

Zangiband on hyvin huolestunut erityisesti Iranin tilanteesta. Sieltä paenneena hän luonnollisesti tuntee kyseisen alueen olosuhteet parhaiten.

‒ Olen julkaissut sosiaalisessa mediassa jatkuvasti tietoa viimeaikaisista tapahtumista, ja ihmiset ovat jakaneet sitä kiitettävästi eteenpäin. Edes kaikki Iranissa asuvat eivät tiedä, mitä maassa tapahtuu. Siksi tiedon jakaminen on erittäin tärkeää työtä, kaiken perusta.

Diasporassa elävät pitävät aktiivisesti yhteyttä Kurdistanin lisäksi toisiin maihin. Zangiband kertoo olleensa luomassa Kurdistanin itsenäisyysliike -nimistä verkostoa, joka levittää tietoa pääasiassa sosiaalisessa mediassa. Toiveissa on, että tiedon lisääntyminen johtaa lopulta konkreettiseen apuun.

‒ Kurdistanissa tarvittaisiin resursseja esimerkiksi koulutukseen, infrastruktuuriin ja terveydenhuoltoon. Jos lisääntynyt tieto saa lopulta poliittiset päättäjät aidosti huolestumaan ja toimimaan, voimme uskoakseni kehittää Kurdistania toimivaksi ja tasa-arvoiseksi yhteiskunnaksi. Ajattelen, että hyvinvoivan kansan alistaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta, Zangiband pohtii.

Aatteiden mukaan erityneet yhdistykset

Suomea on sanottu yhdistysten luvatuksi maaksi. Kurditkin ovat perustaneet niitä ahkerasti 1990-luvulta lähtien, jolloin heidän määränsä Suomessa alkoi kasvaa.

Kurdien perustamat yhdistykset harjoittavat pääasiassa kulttuurillista ja yhteiskunnallista toimintaa. Kurdiyhteisöjä tutkineen Östen Wahlbeckin mukaan kurdit järjestäytyivät alkuaikoina yhdistyksiin alueellisten, murteellisten tai poliittisten jakolinjojen mukaan.

Severi Raja-ahon pro graduunsa haastattelemista kurdeista seitsemän yhdeksästä sanoi, että Suomessa kurdien yhdistyskenttä on edelleen poliittisesti jakautunut. Järjestötoiminnassa eroilla ja jakolinjoilla on aikaa korostua, koska se on yleensä hallittua ja hidastempoista. Mielenosoitukset taas kutsutaan nopeasti koolle, ja ne keskittyvät lähes poikkeuksetta ajankohtaisen sortotoimen vastustamiseen. On kiire toimia yhdistävän asian puolesta.

Yhdistysten välinen yhteistyö kuitenkin lisääntyi 2010-luvulla. Vuonna 2014 perustettu Kurdiliitto ry on kattojärjestö, joka julistautuu jäsenyhdistystensä sekä koko kurdiyhteisön yleisen ja yhteisen edun valvojaksi. Se pyrkii myös edistämään kurdien kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja tukemaan kurdikansan rauhanomaisia itsemääräämispyrkimyksiä Kurdistanissa.

Mielenkiintoinen poikkeus järjestäytymisessä on Kurdien demokraattinen yhteisökeskus NCDK. Ainakin Ruotsissa toimii vastaava yhteisö nimellä Kurdiska Demokratiska Samhällscenter. Suomen ja Ruotsin yhteisöt käyttävät myös samaa logoa. NCDK:n toiminnassa mukana oleva helsinkiläisnainen Rengin (nimi muutettu) kertoo, että yhteisö kannattaa apoismia.

‒ NCDK ei ole Kurdiliiton jäsen eikä sitä ole edes rekisteröity yhdistykseksi. Yhteisön toiminta perustuu demokraattisen konfederalismiin. Se ei ole nationalistinen vaan ajaa kaikkien etnisten ryhmien oikeuksia ja toimii kansojen vapauden puolesta, hän täsmentää.

Rengin ei kannata nationalismia missään muodossa. Hän ei osaa nimetä yhtäkään kansallisvaltiota, jossa kaikilla etnisillä ryhmillä olisi vapaus.

‒ En halua rakentaa itselleni vapautta, jos se tarkoittaa muiden sortamista ja syrjäyttämistä. Demokraattinen konfederalismi on hallintojärjestelmä, joka ei rajoita minkään ryhmän vapautta, ja siksi kannatan sitä.

Myös Sarisa Zangiband on perustanut hiljattain yhdistyksen. Se on nimeltään Rojikurd ry, ja sen tarkoitus on kurdikulttuurin vaaliminen esimerkiksi tapahtumia järjestämällä. Toiminta ei vielä ole käynnistynyt täysimittaisesti, mutta esimerkiksi naistenpäivänä yhdistys järjesti online-keskustelun, jossa puhuttiin kurdinaisten asemasta. Zangiband ei vielä osaa sanoa, aikooko yhdistys hakea Kurdiliiton jäseneksi.

Suomalainen yhteiskunta voi oppia ja opettaa

Melkein jokaisessa suomalaisessa eduskuntapuolueessa on kurdijäseniä. Sosialidemokraateilla on monia kurditaustaisia kuntapoliitikkoja, ja esimerkiksi Welat Nehri on ollut SDP:n eduskuntavaaliehdokas.

Myös Sarisa Zangiband on liittynyt SDP:n jäseneksi ja asettunut Tampereella ehdokkaaksi kesäkuulle siirretyissä kuntavaaleissa. On selvää, että sosialidemokraattien ehdokkaana tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kaikilla elämän osa-alueilla ovat Zangibandille tärkeitä vaaliteemoja. Vahvuutenaan politiikassa hän pitää monipuolista kulttuurien ymmärtämistä.

‒ On paljon asioita, joita suomalainen yhteiskunta voi oppia vieraista kulttuureista. Arvostan myös todella paljon esimerkiksi suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaa rehellisyyttä ja luotettavuutta, joka näkyy maan poliittisissa instituutioissa, hän selittää.

Zangiband sanoo, että hän toivoo myös oppivansa politiikan kautta suomalaisesta yhteiskunnasta.

‒ Haluan ymmärtää, millaisista osista toimiva, demokraattinen ja melko tasa-arvoinenkin järjestelmä rakentuu. Toivoisin, että ainakin osia siitä järjestelmästä voisi siirtää Kurdistaniin ja tavoitella siellä yhtä hyvää yhteiskuntaa.

Lähteet
Human Rights Watch, World Report 2021: Events of 2020
Severi Raja-aho, Kurdish Activism in Finland: Mobilization and Social Boundary Construction
Seida Sohrabi, Suomen kurdit verkossa ja politiikassa: Kurdiliiton poliittinen viesti ja toiminta vuosina 2014‒2018
Mari Toivanen, Political Transnationalism as a Matter of Belonging: Young Kurds in Finland
Östen Wahlbeck, Kurdish Diasporas: A Comparative Study of Kurdish Refugee Communities