30.03.2020
Näkökulma

Silakointia verkossa, toreilla ja pajoissa

Kun joulukuussa huomasin twitterissä pohdintaa siitä, miten Suomeen syntyisi ihmisvihaa polttoaineenaan käyttävälle äärivaikeistolle vastaliike, ilmoittauduin heti mukaan. Moni ketjussa pohti, että se voi hyvin syntyä juurikin siitä keskustelusta ja niin tavallaan tapahtuikin. Osa siinä keskustelleista kokoontui yhteen ja päätti, että Suomen keskusteluilmapiiri kaipaa omaa puhdistusliikettä, kuten Italian Sardiinit, mutta koska tavoite ja toimintamuodot ovat Suomessa hieman erilaiset, ei perustettu Suomen sardiinijaostoa vaan valittiin oma nimi.

Silakka on paikallinen eläin. Se asustaa Itämeressä ja on tuttu jokaiselle. Ja ennen kaikkea silakka on parvikala. Mikä siis parempi tunnus liikkeelle, jonka tarkoitus on koota ihmisiä ominaisuuksiensa perusteella syrjittyjen, maalitettujen, mollattujen ja vainottujen tueksi julkisessa keskustelussa. Silakka ei jää yksin vaaratilanteessa, vaan hakeutuu parven suojaan.

Mutta palataan liikkeen alkutaipaleeseen. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen järjestettiin vähän isommalle joukolle mahdollisuus olla mukana toiminnan suunnittelussa ja perustettiin sähköinen viestintäkanava, jonne kutsuttiin silakkamaiset kiinnostuksensa ilmaisseet, ja silloin minäkin hyppäsin parveen. Keskusteltiin toimintaideoista, pohdittiin resursseja ja sovittiin, että liike täytyy tuoda kaikkien tavoitettaviin. Somekanavat avattiin ja huomattiin, että erityisesti Facebookin keskusteluryhmä keräsi nopeasti väkeä. Siellä oli jäsenenä ensimmäisen viikon jälkeen yli 20 000 silakkaa ja keskusteluihin osallistui kirjoittamalla tai reagoimalla yli 50 000 silakkaa lähes päivittäin. Muutama viikko sitten reaktioita oli kertynyt jo yli miljoona. Keskustelua inhimillisenä ja silakkamaisena pitäneet moderaattorit ovat siis olleet ihan alusta asti tämän liikkeen tärkeimpiä osia.

Kansanliikkeelle somessa vaikuttaminen on ainoa keino olla lähellä laajaa ihmisjoukkoa. Ryhmässä on ideoitu parveilukutsuja vihaa tihkuviin nettikirjoituksiin, mutta myös tapaamisiin. Monissa kaupungeissa on omia silakkaryhmiä, jotka toimivat alueellisesti parhaaksi katsomallaan tavalla, osa työpajoja järjestäen, osa roskakeräyksin, osa ilmastotempauksin, osa ystävätoimintaan liittyen. Ja kaikki tekeminen on silakointia parhaimmillaan, kun yhdessä tehdään jotain hyvän mielen, hyvän olon, yleisen hyvinvoinnin, hyvyyden edistämiseksi.

Ensimmäinen työpaja Helsingissä kokosi nelisenkymmentä silakkaa lähiseudulta ja vähän kauempaakin keskustelemaan liikkeen toiminnasta, arvoista, tulevaisuudesta ja keinoista, joilla tunnistaa ja kohdata rasistista toimintaa. Samalla valmistauduttiin Silakkaliikkeen ensimmäiseen Fishmobiin. Keskusteluista saatiin pohjaa toiminnan suunnitteluun, ja oli todella arvokasta jakaa mielipiteitä laajemmalla joukolla jokaiselle tärkeästä asiasta.

Kun fishmobpäivä koitti, sää ei todella suosinut. Mutta hyisesti vihmovassa sateessa kokoonnuttiin Kansalaistorilla, ja kun satapäisestä parvesta kohosi Maamme-laulu ilmoille, olin liikuttunut. Moni oli ensimmäistä kertaa elämässään mielenilmauksessa. Parvi oli todella monimuotoinen, ihan silakkaliikkeen näköinen. Uskon, että moni kohtasi myös itseensä kohdistuvaa vihaa siinä torilla seistessään, kun meidän ”Silakka ei vihaa, parvessa on tilaa” -huutoon vastattiin torin toiselta laidalta naamioitujen huivien takaa huutaen ”Silakat uuniin!” ja ”Kun me olemme vallassa, teille ei ole tilaa täällä!”. Onneksi parvi oli vahva ja välihuudoista huolimatta tunnelma oli lämmin, olimme räntäsateen kastelema huojuva Silakkaparvi.

Niin, nuo välihuutelijat. He ovat syynä sille, miksi meitä Silakoita tarvitaan. Heidän levittämänsä viha ihmisryhmiä kohtaan syö pohjaa ihmistä kunnioittavasta, arvostavasta keskusteluilmapiiristä. Jopa poliittinen keskustelu pyörii valheellisten väittämien ja yleistysten kautta ihmisvihassa. He tekevät rajajakoja niihin ja meihin, mutta toisin kuin laumakäyttäytyneet esi-isämme, tämä porukka ei anna mahdollisuutta. He pelkäävät tuntematonta ja tuovat sen kaikella käyttäytymisellään esiin joka tilanteessa jatkuvasti. Mutta he voivat valita. He voivat olla tuomitsematta ihonvärin tai nimen perusteella. He voisivat olla vainoamatta ihmisiä, jotka nostavat heidän väärän toimintansa esiin. Mutta sen sijaan heidän puheidensa, kirjoitustensa tai tekojensa epäkohtiin puutuvat ihmiset saavat osakseen nettihäiriköintiä ja kiusaamista, uhkailuviestejä ja puheluita niin itselleen kuin työnantajalleen, huutelua ja vainoamista missä kulkevatkin. Ja masinoitiinhan niitä lastensuojeluilmoituksiakin joistain Silakka-aktiiveista, kun nostivat toistuvasti tiettyjen äärivaikeistotoimijoiden toimintaa esiin. Se on kamalaa, surullista ja jotenkin käsittämätöntä. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään vain siksi että on sellainen kuin on.

Silakka muistaa kaikessa toiminnassaan, että ihminen ei ole paha, mutta ihminen voi tehdä huonoja valintoja ja tehdä pahoja tekoja. Teot ja sanomiset voi jokainen valita. Kukaan ei voi valita kansalaisuuttaan, ihonväriään, seksuaalista suuntautumistaan tai mitään muutakaan niistä ominaisuuksista, jonka perusteella häntä syyllistetään joidenkin toimesta. Siksi silakointi on tärkeää, siksi minä olen Silakka.

Sini Silakka
Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Perustelut löytyvät tekstistä.