Paha Viha?

Filosofian tohtori Rauno Juntumaa pohtii Näkökulmassaan vihaa. Somessa solvaukset leiskuvat. Uhka ja loukkaukset virittävät vihaa.  Viha on valmiutta puolustaa itseä ja se vähenee oikeudenmukaisuuden tunteesta.

Muuan kristinuskoa halveksiva henkilö julkaisi taannoin kirjoituksen, jossa hän pilkkasi uskovia ihmisiä. Hänelle vastasi eräs pastori. Tämä arveli vastineessaan, hieman alentuvaan sävyyn, että kirjoittaja ei ole ymmärtänyt, mistä uskonnossa on kyse.

Kumpikaan ei esittänyt mielipidettään kunnioittavasti. Mielestäni molemmat ilmensivät kirjoituksissaan enemmän tai vähemmän vihaa. Se lymysi ainakin rivien välissä. Tuo vuoropuhelu sai minut ajattelemaan, miksi näin – ja miksi itsekin olen syyllistynyt samaan?

Solvaava puhetapa ja viha leiskuvat täysillä monessa paikassa. Sosiaalisessa mediassa se on kaikkien nähtävillä. Mutta se ei johda juuri mihinkään. Vihamielisen vastapuolen ajatukset torjutaan usein oikopäätä tyhminä ja hölynpölynä.

Kun tunne kuohuu, ajattelun taso laskee. Kun tunneaalto nousee, toiseen ihmiseen samastumisen kyky alkaa heikentyä. Se voi jopa sammua, sillä ymmärtämisen mahdollistavat hermoverkot eivät aktivoidu. Viha ja pahuus mahdollistuvat sanoin ja teoin.

UHKA

Uhka, loukkaus tai menetys virittävät vihaa, olivatpa ne todellisia tai kuviteltuja. Myös kateus, tai vaikka vain pelko, että joku kyseenalaistaa henkilön aseman ja hänen kokemansa ylivertaisuuden, nostavat helposti vihaa.

Viha on kuitenkin välttämätön valmius ja kyky silloin, kun pitää puolustaa itseä tai muita; se toimii, mikäli viha ei vello valtoimenaan.

Aiheellinenkaan puolustautuminen tai hyökkääminen ei välttämättä käynnisty ilman vihaista tunnelatausta. Mikäli se ei käynnisty, viha voi tulla haudatuksi ja koteloiduksi näkymättömiin. Ihminen voi alistua nöyryytyksille ja uhriutua. Se ei ole hyvä asia, sillä omaan mieleen haudattu uhriutuminen on oivallinen kasvualusta alttiudelle myöhemmille äkillisille viha- ja aggressioreaktioille, jopa vihasuhteiden rakentamiselle joihinkin ihmisiin tai ihmisryhmiin.

Juuri uhriutumisen on arvioitu olevan yleisin väkivallan teon perustelu: ”minua tai meitä on kohdeltu väärin”. Uusi väärin tekeminen perustellaan sillä, että joku muu on ensin tehnyt väärin, todellisuudessa tai kuvitellusti. Tätä ovat monet kansankiihottajat käyttäneet menestyksellisesti pahuuden palveluksessa. Se oli myös Milosevicin väline Jugoslavian hajoamissodan käynnistämiseksi. Uhriutumisen hyväksikäyttö on tavallista myös parisuhdetaisteluissa.

Alussa mainittu uskontoa arvostellut henkilö kutsui itseään ”fundamentalistiateistiksi”. Fundamentalistille on ominaista, että hän uskoo ja tuntee vastapuolen todella uhkaavan hänen omaa vakaumustaan ja että hän samastuu vahvasti omaan vakaumukseensa. Vastapuoli uhkaa siis hänen ihmisarvoaan, ei ainoastaan vakaumustaan. Vastapuolen jokainen väite on hänelle henkilökohtainen loukkaus ja uhka. Hyökkäävä fundamentalisti ei tee eroa ajatustensa ja oman persoonansa välillä.

Silloin kun ihminen pystyy kuitenkin ajattelemaan, että itse on eri asia kuin se oppi jota kannattaa, hän voi kyetä keskustelemaan toisen ihmisen kanssa kunnioittavasti. Vastakkainen mielipide ei ole hänelle henkilökohtainen loukkaus eikä mikään uhka.

Todellisuudessa monet joukkoliikkeiden ja eri aatteiden kannattajat eivät juurikaan pelkää toisinajattelijoilta. Niitä pelkäävät vain johtohahmot. Toisinajattelija on uhka heidän omalle valta-asemalleen. Siksi monet johtohenkilöt yrityksissä ja aatteellisissa liikkeissä kammoavat usein myös uusia ajatuksia.

VIHAN PELKO JA ALTTIUS PAHAAN

Viha voi pelottaa sekä vihan kokijaa itseään, että sen kohdetta. Vihan kokija voi pelätä menettävänsä maineensa, ellei hallitse tunnettaan. Vihan kohde voi pelätä henkistä tai jopa fyysistä väkivaltaa. Joka tapauksessa vihan kohteena olo on epämiellyttävää. Osin sen vuoksi viha ja vihan uhka toimivat myös vallankäyttönä ja ovatkin sellaisina ahkerassa käytössä esimerkiksi yhteisöissä ja parisuhteissa.

Koska useimmilla ihmisillä on ollut elämässään pettymyksiä ja koettuja loukkauksia, heillä on myös ikään kuin vihan varasto omassa sisimmässään. Sohaisu sinne, jokin uusi loukkaus tai turhauma voi nostaa nopeastikin vihakuohun.

Vihan voi nostaa esille myös kuka tahansa kansankiihottaja tai ”guru”. Useimmilla meistä on ”minua on kohdeltu väärin” -kokemuksia, henkilökohtaisen vihan piilovarastoa. Sen vuoksi olemme helposti johdateltavissa vihasuhteeseen jotakin ihmistä tai ihmisryhmää vastaan. Sen jälkeen olemmekin valmiita tekoihin, joita emme oma-aloitteisesti tekisi. Mitä vähemmän olemme tästä alttiudestamme tietoisia, sitä vaarallisempia, tyhmempiä ja helpompia saaliita kiihottajille olemme; sitä alttiimpia pahaan.

Koska ajattelun taso on tällöin jo laskenut, ja koska emme ole täysin tietoisia oman pahan olomme syistä, keksimme niitä. Se mikä ehkä tuntuu syyltä, voi alkaa tuntua totuudelta, varsinkin jos ajatukselle löytyy myötäilijöitä ja tukijoita. Tunne voi nopeasti muuttua tiedon kaltaiseksi vakaumukseksi, kuten rasistisen ajattelun tapauksessa. Ryhmissä ja joukkoliikkeissä voidaan tämän mekanismin turvin luoda mitä tahansa viholliskuvia, ja on luotukin.

Vaikka rasismi on tieteen ja tiedon vastaista, sitä kuitenkin tukee myös moni älykäs ja koulutusta hankkinut henkilö, jos ei muuten niin epäsuorasti, vaikkapa toteamalla, että ”en ole rasisti, mutta ne…” Tunne on tällöin ottanut tiedon aseman.

VOIKO VIHA VÄHENTYÄ?

Viha voi vähentyä aina silloin, kun koetaan oikeudenmukaisuutta. Tällöin vääryyttä kokeneen mieli rauhoittuu ja kostonhimo hiipuu.

Kostonhimo ei kuitenkaan sammu kateuden ollessa kyseessä, sillä kateuden valtaama mieli ei rauhoitu, vaikka tasapuolisuus toteutuisikin. Kateuden vallassa olevaa riivaa se, että hän uskoo toisella olevan jotakin mitä hän ei usko itsellään olevan. Se on hänelle sietämätöntä.  Pahimmillaan hän haluaa vain tuhota sen mitä toisella on.

On yltiöpäistä uskoa, että vihamielisyys voisi ratkaisevasti vähentyä. Ensinnäkin ihmisellä tuntuu olevan taipumus vertailla itseään toisiin ja joutua sen myötä kateuden kouriin. Toiseksi ihmisen haluamisella ei ole rajaa, ja hän voi haluta mitä vain ja aina juuri sitä mitä toisella on. Nämä taipumukset ruokkivat vihaamisen mahdollisuutta – hyvässäkin yhteiskunnassa.

Vihaaminen voi vähentyä, kun oppii ja onnistuu tekemään haluamiaan asioita ja kun näemme riittävän usein ympärillämme toisiaan hyvin kohtelevia ihmisiä. Se auttaa väistämättä itseäkin oppimaan ja omaksumaan kunnioittavaa suhtautumista. Kuten lapset ja nuoret jäljittelevät mediankuvaston pahoja malleja sekä solvaavia puhetapoja, he, kuten aikuisetkin, alkavat jäljitellä huomaamattaan myös arkielämänsä hyviä malleja.

Myöskään kotona ei opita sosiaaliseen mediaan siirtyvää solvaavaa ja rumaa puhetapaa, mikäli sitä ei siellä esiinny. Se voi auttaa jopa joutumasta fundamentalismin ansaan.

Oman vihan hallintaa voi auttaa sen selvittely, mitä oman vihan syttyminen, kiihkeys ja kesto kulloinkin kertovat itsestä.

Tiellä parempaan tarvitaan mahdollisuutta nähdä ja jäljitellä kunnioittavasti toimivia ihmisiä. Se on melkein sama kuin kokemukset oikeudenmukaisuudesta.

Rauno Juntumaa
Kirjoittaja on filosofian tohtori, psykologi ja psykoanalyytikko
Kuva:  Uzi Varon

Lue lisää

Miksi vihaamme? – Yksilön ja yhteisön tunteen anatomiaa -kirja