Kansan sivistäjä ja isällinen kasvattaja

Väinö Voionmaan humanismilla olisi käyttöä myös tässä ajassa pohtii Seppo Tuovinen kirjoituksessaan.

Väinö Voionmaa (1869–1947) muistetaan sosialidemokraattisessa työväenliikkeessä paitsi kansanedustajana, moninkertaisena ministerinä, rauhanneuvottelijana Tartossa vuonna 1920, Moskovassa 1940 ja Pariisissa 1946–1947 mutta myös työväenliikkeen ihmisten ja varsinkin työläisnuorison henkisenä ja sivistyksellisenä kasvattajana. Voionmaa oli perustamassa Työväen Sivistysliittoa vuonna 1919 ja legendaarista Työväen Akatemiaa Kauniaisiin yhdessä professori Julius Ailion kanssa viisi vuotta myöhemmin.

Väinö Voionmaa on edelleenkin yksi maamme parhaista historiantutkijoista. Hän toimi Helsingin Yliopiston Pohjoismaisen historian ylimääräisenä professorina 1918–1936. Varsinaisen professorin virkaa hänelle ei suotu tuon ajan kielikiistojen takia, vaikka hänen lahjakkuutensa ja tieteelliset näyttönsä olisivat siihen riittäneet.

Voionmaa oli maineikas Suomen keskiajan tutkija ja kaupunkihistorian tutkimuksen uranuurtaja. Hän oli myös ensimmäinen ns. pohjoisen ulottuvuuden asiantuntija. Monet hänen teoksensa, kuten Suomen Karjalaisen heimon historia, Jäämeri. Hämäläinen eräkausi ja Tampereen kaupungin historia, ovat alansa klassikkoja. Väinö Voionmaalla oli tapana sanoa, että kaikki historia on poliittista historiaa.

KIINNOSTUS ERIARVOISUUTEEN HERÄÄ

Tarkastelen tässä kirjoituksessani ensisijaisesti Väinö Voionmaan tuloa politiikkaan ja ennen kaikkea hänen suhdettaan 1900-luvun poliittisiin aatevirtauksiin. Voionmaata on poliitikkona yritetty sijoittaa milloin mihinkin kohtaan oikeisto-vasemmistoakselilla. Professori Maria Lähteenmäki on mielestäni löytänyt tähänastisista esityksistä parhaan näkökulman, miten ja millaiseksi sosialidemokraatiksi ja sosialistiksi Voionmaa kehittyi.

Voionmaan tausta oli snellmanilaisessa suomalaisuusliikkeessä. Hän oli omaksunut kansansivistysaatteen jo lapsuuden kodissaan. Nuoren Voionmaan tiedekäsitykseen vaikuttivat 1800-luvun lopulla J. V. Snellman, E.N. Setälä, E. G. Palmen, J.R. Danielsson-Kalmari, Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen.

Sosialististen aatteiden leviäminen Suomeen vei Voionmaan nopeasti mukaan sosialistisiin piireihin. Hän sisäisti nopeasti työn ja pääoman ristiriidan ja siitä johtuvan yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sekä jyrkän eriarvoisuuden, joka vallitsi yhteiskunnassa.

SIVISTÄMISESTÄ OSA ELÄMÄNTEHTÄVÄÄ

Väinö Voionmaa teki opintomatkan vuonna 1896 Berliiniin ja Tanskaan. Matkalla hän tutustui sosialistisiin aatteisiin ja sosialidemokratiaan poliittisena liikkeenä.

Tuo matka muutti Voionmaan. Hän koki, että sosialismi merkitsi ennen kaikkea valtavaa aineellista ja henkistä sivistysliikettä. Kansanvalistus oli läheistä sukua sosialistisille aatteille, siksi se sopi hyvin työväenliikkeen toimintaan. Voionmaa käytti sanontaa sosialistinen sivistys, jota me sosialistit teemme.

Työväen sivistämisestä ja SDP:n kenttäväen aatteellisesta kasvatustyöstä tuli Voionmaalle yksi tärkeä osa hänen elämäntehtäväänsä poliitikkouran ja tiedemieskutsumuksen ohella. Jo vuonna 1903 Helsingin Yliopiston vasemmistopiireissä ihmeteltiin suureen ääneen, että yliopistossa vaikuttaa ”sosialistidosentti”. Sosialistidosentti oli tietenkin Väinö Voionmaa.

SUURLAKKO HERÄTTI LOPULLISESTI

Väinö Voionmaa liittyi paljon aikaisemmin SDP:n jäseneksi kuin on tähän saakka uskottu. Maria Lähteenmäki osoittaa, että Voionmaasta tuli SDP:n jäsen jo viimeistään vuosien 1905–1906 taitteessa. Näin hän kumoaa väitteet, että Voionmaa olisi tullut SDP:n jäseneksi vasta sisällissodan jälkeen.

Voionmaa osallistui SDP:n Forssan kokoukseen vuonna 1903 Raittiuden ystävien päätoimikunnan lähetystön johtajana. Maria Lähteenmäki toteaa, että Väinö Voionmaan lopullinen herääminen sosialistiseen aatteeseen tapahtui Suurlakon yhteydessä 1905. Suurlakon tapahtumat olivat Voionmaalle uskoontulo ja kirkastusjuhla aivan kuin heränneellä tunnolla olevalle syntiselle. Näin voimakas oli Voionmaan poliittinen heräämisen kokemus Lähteenmäen mukaan. Väinö Voionmaa purki tuntojaan: Minä aion järkkymättä palvella, en revolutsiota, joka on peliä, vaan sosialidemokratiaa, joka ei ole peliä, vaan voimaa.

Voionmaan kirja Sosialidemokratian vuosisata, joka julkaistiin vuonna 1906, herätti arvonantoa, mutta myös ristiriitoja. Yrjö Sirola arvosteli vuoden 1909 SDP:n puoluekokouksessa kovin sanoin Voionmaan tuotannon sosialisointiesitystä: sen tavoitteena oli hänen mukaansa vain porvarillisen valtion kontrolloima tuotanto. Sen radikaalimpaa esitystä ei Voionmaalla ollut esittää.

VÄKIVALTAA KARTTAVA PASIFISTI

Sisällissota oli kova kokemus Väinö Voionmaalle. Hän joutui yliopiston konsistorin kuulusteluun mahdollisista yhteyksistään punaisten hallintoon. Hän kielsi kaiken, vaikka tosiasia oli, että hän oli antanut karttaneuvoja kansanvaltuuskunnalle. Todisteita ei kuitenkaan löytynyt ja niin hän sai jatkaa yliopistossa.

Voionmaa ei pasifistina hyväksynyt väkivaltaa missään muodossa. Hän näki, että työväestö tarvitsee valistusta ja henkistä ja sivistävää kasvatusta. Kansalle opetettiin vain sen verran lukutaitoa, että se pystyi lukemaan raamattua, mutta kartettiin kaikenlaista yhteiskunnallista opetusta. Suomessa valitsi 100 vuotta sitten taloudellinen ja sivistyksellinen luokkajako. Tämän Voionmaa halusi murtaa. Päämääränä tulee olla kansallisen tiedon tason kohottaminen, jotta kansa vapautuisi henkisestä holhouksesta.

Koko poliittisen ja kansansivistäjän uransa ajan Voionmaa piti toimintansa lähtökohtana tutkittua tietoa, perusteellista harkintaa päätöksenteossa, korkeata moraalia ja eettisiä päämääriä. Humanismi, filosofia ja aatehistorian juurien ja sisältöjen tunteminen ovat Voionmaan sivistystyön henkistä perintöä.

Kaikella tiedolla ja sivistyksellä on yhteiskunnallinen tarkoitus. Siksi Voionmaa oli viehättynyt koko elämänsä ajan sosialismin teorioista ja niiden siirtämisestä käytännön politiikaksi. Voionmaa oli vakuuttunut siitä, että yhteiskunnallisen vääryyden alkusyynä oli taloudellinen vääryys. Voionmaa oli sivistyssosialisti, joka kulki vanhetessaan oikealta vasemmalle. Päinvastoin kuin kuuluisa toinen Väinö – Väinö Tanner, joka vanhetessaan oikeistolaistui.

SIVISTYSTYÖ SAI SEURAAJIA

Väinö Voionmaa on saanut sivistystyölleen seuraajia kuten Suomen peruskoulun perustajan ja SDP:n vuoden 1952 periaateohjelman kirjoittajan R.H. Oittisen ja tamperelaisen kansansivistystyön uranuurtajan ja sosialidemokraattisen työväenliikkeen aatteellisen kasvattajan V. O. Veilahden. R.H. Oittisen mukaan Voionmaan tarkoituksena oli työväenliikkeen sivistystyössä yksilön henkisen kasvun edistäminen. Työväenliike tarvitsee henkisesti kehittyneitä yksilöitä, jotka pystyvät suorittamaan työväenliikkeen heille eri tavoin antamia tehtäviä.

V.O. Veilahti, joka oli Voionmaan henkisen perinteen vaalijoita, näki, että historia on pohjimmiltaan identiteetin, juurien, oman olemuksen etsimistä. Jos ei ymmärrä historian opetusta ei myöskään opi näkemään omia mahdollisuuksiaan ja lahjojaan. Ilman historian tajua me menetämme aatteellisen suuntamme. Työväenliikkeen suuri linja velvoittaa meidät tavoittelemaan alati parempaa. Parempi ei ole kuitenkaan aina materiaalista, vaan myös kasvua ihmisenä ja vastuullisena yhteiskunnan jäsenenä.

Aikalaiset kuvasivat Väinö Voionmaata seuraavasti: Väinö Voionmaa oli ikuisesti nuori ja innokas, aina väsymätön, helposti syttyvä ja sytyttävä, alati aatteellinen ja toiveikas, milloin tahansa altis palvelukseen. Työväen Akatemian oppilaat olivat niin kiintyneitä eloisaan, kansantajuiseen ja äänenkäytöltään tasaiseen, mutta silti kiinnostavaan, vakuuttavaan, isälliseen opettajaansa, että saattoivat tämän usein Työväen Akatemia pysäkille, jolloin Voionmaa jatkoi luokassa kesken jääneitä kertomuksiaan aina junan tuloon asti.

Uskon, että juuri nyt Väinö Voionmaan humanismilla ja ajatuksilla olisi käyttöä, kun SDP valmistelee periaateohjelmansa uudistamista. Sosialidemokratia ei saa olla päämäärätöntä törmäilyä, vaan sen pitää viedä kehitystä eteenpäin, keskustellen, johdonmukaisesti tutkittuun tietoon nojaten ja suunnitelmallisesti – yhteiskunnallisen edistyksen kärjessä. Nämä Väinö Voionmaan ajatukset ovat vielä kestävää perintöä ajallemme.

Seppo Tuovinen FM
Historiantutkija, Tampere

Lähteet:

Maria Lähteenmäki: Väinö Voionmaa puolue- ja geopoliitikko, SKS 2014

Aimo Halila: Väinö Voionmaa, Tammi, Hki 1969

R.H. Oittinen: Tehtäviä ja tavoitteita työväenliikkeen saralla ,KK:n kirjapaino, Hki 1969

Sakari Kiuru: Aatteen mies, V.O. Veilahti arjen maailmassa, Oy Edita Ab, Hki 1998

Väinö Voionmaan arkisto, Työväen Arkisto, Hki