Kristiina Lehmuskoski seinällä olevien piirroshahmojen edessä.

Toimijahahmot kuvaavat, miten kulttuurin ja työelämän muutos vaikuttaa nuorten aikuisten mielenterveyteen, Kristiina Lehmuskoski kertoo.

30.08.2023
Työelämä

Mielen diagnoosit eivät selitä kaikkea nuorten työuupumusta

Mielenterveysongelmat ovat nuorten sairauslomien yleisin syy. Uupuminen ja erilaiset elämänhaasteet usein diagnosoidaan masennukseksi tai ahdistukseksi, vaikka ongelmien juurisyyt voivat olla toisaalla.

Mielenterveyden ongelmat eivät synny tyhjiössä. Yksilökeskeisten diagnoosien sijaan Työterveyslaitoksella on tutkittu nuorten aikuisten työkykyä työelämän ja kulttuurin muutoksen näkökulmasta.

– Meillä on paljon tietoa siitä, minkälaiset asiat tyypillisesti kuormittavat ihmisiä työelämässä, mutta kaikki eivät kuormitu samalla tavalla tai samoista asioista, tutkija Kristiina Lehmuskoski Työterveyslaitokselta kertoo tutkimushankkeen taustoista.

Hankkeessa mietittiin, miten rakenteelliset tekijät vaikuttavat nuorten työssäjaksamiseen ja millaiset olosuhteissa tapahtuvat muutokset lisäävät jaksamisongelmia.

– Näitä muutoksia nuoret heijastavat työelämässä. Koska uupumisen taustalta löytyy usein paljon muutakin kuin perinteisiä mielenterveysongelmia, pitäisi miettiä, missä muualla kuin työterveydessä nuorta voisi auttaa ja ennaltaehkäistä ongelmia.

Puhumaton mies ei saa apua

Tutkimushankkeen aineisto koostuu alle 35-vuotiaiden kuntasektorin työntekijöiden, esihenkilöiden sekä työterveyshuollon ammattilaisten haastatteluista.  Kristiina Lehmuskoski kertoo, miten haastatteluissa usein kuvattiin olosuhteita ja ihmisten toimintaa näissä olosuhteissa.

Haastatteluiden pohjalta tutkijaryhmä muodosti kahdeksan toimijahahmoa, jotka kuvaavat toimijan tarinaa työelämässä muuttuneiden rakenteiden ja kulttuuristen ideaalien keskellä. Hahmot eivät ole kuvauksia yksittäisistä ihmisistä, vaan jokainen niistä auttaa jäsentämään yhdestä näkökulmasta minkälaisilla odotuksilla nuori tulee työelämään ja mikä juuri kyseisentyyppisessä työssä rapauttaa jaksamista.

Hahmoista perinteisen työmoraalin ammattilainen työskentelee pienipalkkaisella ruokapalvelu- tai siivousalalla.

– Hänet uuvuttaa toimeentulon niukkuus, koska erityisesti pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset vievät ison siivun pienestä palkasta. Kouluttautuminen toiselle alalle ei ole mahdollista, koska jollain on elettävä myös opiskeluaika.     

Puhumaton mies puolestaan kuvaa sitä, miten mielenterveyden kysymyksissä sukupuolet eroavat toisistaan.

– Miesten kohdalla tilanne saattaa kriisiytyä tosi pahaksi ennen avun hakemista. Voikin kysyä, onko meidän auttamisjärjestelmässämme vaikea saada apua, jos ei osaa sanoittaa pahaa oloaan.

Resurssien niukkuus aiheuttaa ristiriitaa

Hauras ihmistyön ammattilainen jää usein työyhteisön ulkopuolelle ja yrittää ratkoa omia ongelmiaan toisia auttamalla. Hän tarvitsisi ammattilaista ohjaamaan häntä itseään ammatillisuuteen ja esihenkilön tukea tiimiin kuulumiseksi.

Ideaalinsa kadottava ammattilainen puolestaan työskentelee varhaiskasvatuksen parissa tai koulussa. Resurssien niukkuus johtaa tilanteeseen, jossa työpaikalla sinnitellään, kunnes tilanne käy liian rankaksi ja edessä on joko sairausloma tai alanvaihto.

– Se ideaali, mikä on ohjannut ihmis- ja auttamistyöhön, ei toteudu ja aiheuttaa ristiriitaa, Lehmuskoski kertoo.  

Osa mielenterveydellään oirehtivista nuorista ei ole tyypillisesti masentuneita tai ahdistuneita, mutta heillä on muista syistä töissä ongelmia. Taustalla voi olla esimerkiksi diagnosoimattomia oppimis- tai tarkkaavaisuuden häiriöitä.

– Alisuoriutuvan toimijan hahmo leimautuu helposti tyhmäksi tai laiskaksi, vaikka hän yrittää tosi paljon. Hänelle haavoittuvuutta aiheuttaa se, ettei hänen yrittämistään huomata. Hän toivoo, että työelämästä löytyisi sellainen tehtävä, jossa hänelle vaikeita asioita voitaisiin järjestellä uudelleen ja toisaalta otettaisiin huomioon hänen vahvuutensa.

Työelämän normeihin kompastujalla on elämänhallinnan vaikeuksia, esimerkiksi vaikea tulla sovittuun aikaan työpaikalle. Hän tarvitsisi tukea perusarjen asioiden opetteluun, sillä hän ei välttämättä ole saanut aikanaan kotona tukea näiden asioiden kanssa.  

Riskitietoinen reflektoija elää pätkätyösuhteissa ja opiskelee koko ajan lisää varmistaakseen työmarkkinakelpoisuutensa, mutta uupuu arjen kiireisyyteen. Autonominen itsensä kehittäjä puolestaan haluaa löytää niin työelämästä kuin harrastuksista oman juttunsa, jossa toteuttaa omaa autenttisuuttaan. Häntä kuormittaa se, jos rutiininomaisissa työtehtävissä tämä ei onnistukaan. 

Terapia ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin

Kristiina Lehmuskoski kertoo, että vaikka osa nuorista tarvitsee terveydenhuollon ja mielenterveyspalveluiden apua, hahmot näyttävät, miten iso osa ongelmista olisi kohdattavissa jossakin muualla kuin perinteisissä mielenterveyspalveluissa ja miten monin eri tavoin nuoria voisi tukea mielenterveysdiagnoosien sijaan.

Osaan ongelmista pitäisi etsiä ratkaisuja työpaikkatasolta ja johtamisesta. Nykynuoret tulevat erilaisilla odotuksilla työelämään kuin vanhemmat sukupolvet. He ovat tottuneet saamaan palautetta ja olleet arvioinnin kohteena päiväkoti-ikäisestä lähtien. Jos työssä ei saakaan palautetta, ei nuori ehkä uskalla ottaa esihenkilön kanssa puheeksi kokemiaan ongelmia.

– Pitää myös katsoa aikaa ennen työelämää. Koulussa saatetaan korostaa, miten jokaisen täytyy löytää oma juttu ja vahvuus. Kun nuori tällä oletuksella tulee työelämään ja se sisältääkin paljon valmiiksi annettua, eivät odotukset ja työn arki kohtaa.

Lehmuskoski kysyykin, pitäisikö kouluissa jonkin asian muuttua, jotta nuorten työelämäodotukset ja valmiudet vastaisivat paremmin sitä, mitä työelämä oikeasti on ja pitäisikö opintojen olla vielä enemmän työelämäpainotteisia. Tutkimus nosti esiin myös resurssipulan, johon on vaikea löytää ratkaisuja työpaikkatasolta.

– Jos resursseja ei lisätä, on silloin aika mieletön ajatus, että esimerkiksi päiväkodin työntekijöitä yritettäisiin mindfulnessin avulla voimauttaa, jos työn realiteetit kaatuvat päälle.

Teksti

Natasha Petrell

Kuva

Tomi Westerholm